Jousen pintakäsittely


#1

Elikkäs

Jousien kosteussuojaus mietityttää, nyt kun tulee ammuttua pelkästään ulkona, enkä halua sateen estää harrastamista.
Aiemmin renderöimäni sian laardin käytöstä huomasin, että se on liian pehmeää ja tahmaavaa. Mettässä kun liikkuu, niin laardilla käsiteltyyn jouseen tarttuu roskia ja autolla kulkiessa laardit jää auton penkeille :smiley:

Ankaran voorumien selaamisen jälkeen tilasin kilon mehiläisvahaa ja testailen nyt erilaisia kombinaatioita pellavansiemenöljyn kanssa, että saisi sopivan koostumuksen. Mehiläisvaha pelkästään tuntuu olevan hankalaa levittää jouseen, mutta pellavaöljyn kanssa sekoitettuna se on helpompi levittää. Tosin sulana levitettynähän pelkkä mehiläisvahakin toimisi, tosin pinta on sitten aika nahkea…

Mielenkiintoinen aihe tämä on kyllä. Se tässä on selkiintynyt ajatuksiini, että lopulliselta pinnalta vaaditaan paljon muutakin, kun vain kosteussuoja-ominaisuuksia. Lisäksi pinnan pitäisi olla kestävä, liukas, tahmaamaton… Kaupallinen lakka tietenkin toimisi, mutta primitiiviharrastajan luonne ei kestä laittaa primitiivijouseen sellaista myrkkyä.


Pihalla nuolten pintakäsittelystä
Karhunrasvaa myynnissä
#2

Metsissä tulee itsekin ammuskeltua ja toisinaan on niin kosteaa, ettei siellä oikein tee mieli vedellä suojaamattomia jousia, ainakaan jos on yönsä siellä aseineen viettänyt. Kääräsin sitten tuon yhden lempparijousen tuoheen, hantimansi -tyyliin. Enää ei tarvitse kosteudesta eikä liioin paukkupakkasistakaan jousen puolesta välittää ja nuolitus jatkuu.

Tuolla on hyvää tutkimusta ja keskustelua eri pintakäsittelyistä:

https://primitiivijousi.fi/vanha_keskustelu/viewtopic.php?t=3920.html


#3

Joskus 10 vuotta sitten totesin kokeellisesti, ja Tuomon lisätestit vahvistivat, että supinihrasta pelkistetty rasva on erittäin tehokas kosteussuoja puun pinnassa. Sen jälkeen en ole muuta käyttänytkään. Supinihran erikoisuus vaikka peurantaliin tai sianihraan verrattuna on sen erittäin monityydyttymätön koostumus, mikä vastannee hyvin karhuntalin (toinen sekaravintoa syövä, horrosteleva nisäkäspeto) sisältöä. Karhunrasvahan oli eri puolilla maailmaa jousensuojaukseen käytetty aine, eikä kyse ole pelkästään taikauskosta.

Supinihralla voideltu jousenpinta on tahmaisehko ja hajultaan väkevöityvä (hapettumisreaktio) parin päivän huonekuivauksen ajan. Sen jälkeen puuhun jää satiininkiiltoinen pinta, joka ei tahraa, ei kerää roskia eikä haise miltään. Kaksi kerrosta muutaman päivän välein puuhun hierottuna pitää jousen tosi kuivana, ja on itse tehtyä, ekologista, primitiivistä, edullista, helppoa ja kätevää.


#4

Kiitos Markukselle linkistä, olenkin tuota keskustelua joskus lukenut ja hukannut sittemmin. Hyvä, että se löytyy nyt muillekin tiedonjanoisille. Tuomon viimeisimmän testin perusteella näköjään mehiläisvaha olisi aika huono pitkäkestoiseen vesihöyryltä suojaukseen, mutta omat ammuskelut nyt ovat vain tunnin-parin mittaisia. Luulempa, että testaan lämmöllä puuhun ajettua mehiläisvahaa, kunnes jostakin saan supinihraa.

Tuo ketju testeineen on kyllä melkoista aikuisviihdettä jousen pintakäsittelystä kiinnostuneelle. Harmi vain, että tulostaulukot eivät näy.


#5

Hyvä, että tiedolle on käyttöä. Voin laittaa graafit jossain vaiheessa myös tänne.

Pitäisi vain laajentaa tuota testiä lähemmäs käytäntöä, mikä tarkoittaa muutaman jousen pintakäsittelyä sopivilla aineilla (esimerkiksi mehiläisvaha, supinihra, öljylakka ja vertailuna vaikka epoksi) ja testata, miten ne käyttäytyvät oltuaan päivän syksyisessä metsässä tai ihan vesisateessa. Luulen, että erot jäävät pieniksi ja lähes merkityksettömiksi.

Supinihratut testipalikat kävivät Tuukalla pintakäsittelyssä mutta kiva olisi saada supinihraa vaikka sitten ostettua jostain - mutta mistä? Tai sitten pitää poimia syksyinen supinraato tien poskesta.


#6

Supikoira näyttäisi lisätyn haitallisiin vieraslajeihin. Tarkoittaako se sitten sitä että se on vapaata riistaa ja tavattaessa saa laittaa leikkurin jänteelle:

Mökillä on karviaismarjapensaita. En ole vielä kertaakaan päässyt maistamaan kypsiä karviaisia, supikoira käy ne aina syömässä parempiin suihinsa. Jos tänä syksynä koittaisi seisoskella kytiksessä kun marjat kypsyvät. Saisi tuota paljon kehuttua supinihraa.


#7

Jatkan samaan keskusteluun, tein vaahterajouseen hamppuselystyksen tekstiililiimalla. Testailin sitä, ja totesin ettei puuöljy imeydy siihen. :grin: Mitä suosittelisitte tuollaiseen selystettyyn jouseen pintakäsittelyaineeksi? Supin ihraa ei ole saatavilla. Edelliseen jouseen tein ohuelti epoksista pinnan, josta tuli oikeen mukava ja kiiltävä. Olisi mukava saada jotain pientä väriä pintaan. Onko jotain fiksuja vaihtoehtoja? Perus maalit taitavat halkeilla, kun eivät kestä taipumista. :thinking:


#8

Vai tekstiililiima… Että semmosellakin pysyy. Olisiko että tuo liima ei pelitä yhteen öljyn kanssa. Nimittäin ihan yleisesti erilaisia öljyjä käytetään selystettyjen jousien käsittelyyn. Minäkin vasta laitoin kiinanöljyä jännejouseen.


#9

Varovainen erilaisten kumien (kontaktiliimojen) ja öljyjen kanssa, sillä tunnetustihan ruokaöljyllä irroitellaan erilaisia tarroja ja liimatahroja.


#10

Huomasinkin tämän. Onneksi kokeilin testikapulaan, lähti liima öjlyämisen jälkeen ihan vetemällä irti puusta.


#11

Karhun rasvaa olen nyt yrittänyt kysellä täältä Rovaniemen suunnalta muutamasta paikkaa, mutta tuloksetta. Yksi saippuakauppias sanoi ostavasta karhun rasvaa joltain teurastamolta suoraan, mutten löytänyt tätä mainittua teurastamoa. Yhden metsästysseuran puheenjohtaja naureskeli ja kysy, että leivän päällekkös meinaat sitä laittaa? Huoh…

Supin ihran luulen olevan vielä enemmän kiven alla.


#12

Karhun rasva olisi todellakin hip ja pop, vaan harvinaista on kuin merisilkki, melkein. Supeja sen sijaan loukutetaan ja muutoin listitään vuosittain uskomattomat 120 000 yksilöä, ja siihen päälle tuhannet ja tuhannet tieliikenteen uhrit. Tavoitteenani on silti rasvata jouseni itse kaadetun supin ihralla. En tosin tiedä supikoiratilanteesta Roin korkeudella. Onko niitä jo siellä?


#13

Voisiko päätellä että omnivorit ylipäänsä, karhun ja supin tapaan, olisivat parhaita rasvalähteitä kosteudensuojaksi? Helppoa hankkia olisi ainakin adeps suillus eli sianihra. Adeps homini tuli myös heti mieleen, hankalampi saada toki mutt jos vaikka rasvaimuklinikan roskiksia penkomalla.


#14

No mites ihan perus sian ihra? Paistorasvaa talteen, kankaan läpi purkkiin ja kylmään. Siitä sitten sutasee mitä tarvitsee. Toimiiko?


#15

Nyt saattoi löytyä kulta-aarre karhun rasvan suhteen. Löysin mainitun saippuakauppiaan mainitseman lihanjalostamon, jolta löytyi karhun rasvaa! Lienee sanomattakin selvää, että lupasin ottavani reilun satsin.

Jäi silti mietityttämään, että onko kyseessä nyt sitä nimenomaista Intiaanienkin käyttämää karhun rasvaa, kun kyseessä on karhun ihonalainen rasva? Intiaanien yhteydessä joka paikassa mainitaan heidän käyttäneen “bear grease”, joka kääntyy suomen kieleen hyvin leväperäisesti vain paksuksi rasvaksi.

Siis onko kyseisen elikon sisäelinrasva sitä nimenomaista jousensuoja-ainetta vaiko ihon alainen pintarasva vaiko kummatkin? :thinking:


#16

Sian- ja karhun- / supinrasvan koostumus on täysin toisistaan poikkeava. Karhunrasvaa on joltisestikin tutkittukin (toisin kuin supikoiran-), ja karhunrasvan erikoisuus on sen erittäin korkea tyydyttymättömyysaste. Tässä yhteydessä rasvatutkijoitakin on kummastuttanut renderöidyn karhunrasvan erittäin hyvä säilyvyys, sillä juuri tyydyttymättömät rasvat ovat kemiallisesti epävakaita. Supin rasvakudoksista olen löytänyt vain maksumuurin takana möllöttävää tutkimustietoa, mutta supinihran käyttäytyminen vastaa voimakkaasti tyydyttymättömän rasvan käyttäytymistä, ja ulkoinen koostumus karhunrasvaa. Omakohtaisesti olen todennut, että renderöity supinihra säilyy pilaantumatta huoneenlämmössä yli 10 vuotta, mikä on tolkutonta.

Supilla rasvattuun puuhun nousee hapettumisen myötä väkevä katku, jollainen tulee esimerkiksi kalaöljyllä käsiteltyyn säämiskänahakseen vastaavassa hapettumistilanteessa, ja jota ei sianihralla tai vaikka peurantalilla voideltuun puuhun tai nahakseen tule, ne kun eivät enimmäkseen tyydyttyneinä lähde hapettumaan lainkaan samalla höökillä.

Kun supinihralla valuvaksi käsitellyn jousen jättää tekeytymään, käy pinta läpi hapettumisen ja muuttuu sen myötä liki huomaamattomaksi, ei-rasvaiseksi ja lähes tuoksuttomaksi. Sianihralla voideltu pinta pysyy rasvatunlaisena loppuun asti, ei hyvä työkalun käsittely.

Uskon, että tämä tyydyttymättömän hapettuminen on karhun- ja supinihran salaisuus pintakäsittelynä. Sialla ja muilla kesyrasvoilla ei pääse samaan lopputulokseen. Täytyy varmaan kuitenkin voidella testipulikat niilläkin ja katsoa, miten pysäyttävät vesihöyryn, jossain vaiheessa.

Muinaiset karhunrasvan renderöijät samoin kuin karhunrasvan tutkijat ovat ottaneet rasvan enimmäkseen karhun ihonalaiskudoksista, missä sitä on poimittavana, pakonkin edessä, sillä vuodasta on poistettava rasva jotta se säilyy, eikä karhunvuotia ole päästetty haaskuuseen. Sisäelinrasva on luontevimmin ja hyvästä syystä päätynyt ihmisten nälkäisiin suihin. Omat supinihrani olen keitellyt myös ihonalaisrasvasta, ja tutkitusti toimii.


#17

Hyvä tietopaketti Tuukalta. Mitenkäs tuollainen petorasva prosessoidaan, jotta siitä olisi iloa vuosiksi? Mikä on saanto-%?

Nyt kun @Vkot toi tarjolle karhun rasvaa kiinnostuneille, niin tarvetta prosessointiin on.


#18

Tuukka, jos sinulla on viitetietoja noihin tutkimuksiin, niin voisin vilkaista, ovatko ne tässä talossa kenties tutkijoille tarjolla.


#19

Nyt oli aikaa ja renderöin testisatsin karhunrasvaa isolla pannulla miedolla lämmöllä ja muutaman tunnin päästä rasva oli irronnut muusta kudoksesta. Kaadoin erottuneen rasvan siivilän läpi purkkiin ja annoin jäähtyä huoneenlämpöön ennen kannen sulkemista. Lopputuloksena on juoksevaa rasvaa, joka ei ainakaan vielä ole jähmettynyt. Haju on hyvin mieto.


#20

Noin se menee! Ihran mieto tuoksu toivottavasti äkäistyy, kun sipaiset kerroksen karhua puun pintaan ja jätät ilman vaikutuksen alaiseksi.