Pieni artikkeli Holmegårdin jousista ja nuolista. Huomatkaahan yksi leveä sivu keskellä. Palautetta saa antaa…
Holmegårdin jouset ja nuolet.pdf (3,6 Mt)
Edit: Artikkeli päivitetty - lisätty kaksi uutta sivua (pois jäänyt asiakokonaisuus), muutamia kuvia sekä korjattu virheitä.
Hyvä kirjoitus! Tämmösen bongasin (s.10 Holmegårdin suoalue), mutta ei kait tuossa muuta.
Minäkin tykkäsin. Juttu oli mukavan napakka ja informatiivinen selostus yhdestä merkittävästä löydöstä.
Olikos muuten se juuri Holmegaard, joka erehdytti tutkijat taivuttamaan jousen nurin päin? TBB:ssäkin vielä siihen malliin selitettiin.
Kiitoksia!
Jere - viite 24 oli jäänyt kuvan alle piiloon. Korjaan kun ehdin. Firman lasiesineet ovat muuten sitten aika kalliita, jos joku aidon Holmegårdin hyllylle haluaa…
Hyvä pätkä. Pyydettyä palautetta:
Artikkeli on lähestulkoon Junkmannsin työn referaatti, ei itsenäinen työ. Lähes kaikki artikkelissa esitetyt tulkinnat ja väittämät ovat Junkmannsin käsialaa, ja tämän väitöskirjaan viitataan pitkälti toistakymmentä kertaa. Olisi reilumpaa kääntää suomeksi Junkmannsin väitöskirjan Holmegaard-osuudet, lupaa kysyttyään.
Toisin kuin Junkmanns esittää, koivunvesat käyvät hyvinkin nuolten valmistukseen. Käytin koivunvesanuolia 1990-luvulla melko paljonkin, myös metsästykseen.
Vetopituus ja ampujan pituus eivät korreloi varhaiskantaisessa yhteydessä juuri mitenkään. Lyhyillä miehillä voi olla pitkä veto ja pitkillä miehillä lyhyt veto, täysin kulttuurisesta preferenssistä riippuen. Nyky-Suomessakin on läjä noin 180 cm pitkiä jousentekijöitä, joiden luonteva ja suosima vetopituus on 20 - 24 tuumaa, tai 51 - 61 cm. Kivikautisen ihmisen luontevan vedon arvioiminen on perusteetonta.
Artikkelin lopussa mainitaan maglemoselaisten riistaeläiminä alkuhärkä, peura, hirvi ja villisika. Peuraa maglemoselaiset eivät voineet metsästää, sillä peuroja ei elänyt Etelä-Skandinaviassa. Isokauris oli sen sijaan keskeinen pyynnin kohde. Myös metsäkauris kuului pyyntikohteisiin, samoin karhu.
Listasta puuttuu kokonaan pienriista, vaikka artikkelissa esitellään Holmegaardista löytyneitä pienriistanuolia. Maglemoselaiset metsästivät artikkelissa mainittujen lajien (ja metsäkauriin ja karhun) lisäksi majavia, susia, saukkoja, kettuja, näätiä, hillereitä, mäyriä, villikissoja, uikkuja, joutsenia, hanhia, heinäsorsia, koskeloita, merikotkia, kurkia ja nokikanoja. Joukossa on monta kolkkanuolille sopivaa riistaeläintä.
Maglemoselaiset eivät tulleet Etelä-Skandinaviaan “Euroopasta”, sillä Etelä-Skandinavia on osa Eurooppaa.
Lehtipuut ovat postglasiaalisen ympäristön pioneerilajeja eli ensimmäisiä puuvartisia kasveja jäätiköitymisvaiheen jälkeen. Ilmaston lämpenemisen myötä Etelä-Skandinaviassakin yleistyivät jalot lehtipuut, männyn ohella.
On erikoista, että artikkelissa käytetään kokonainen kappale löytöpaikkakompleksin nimen kirjoitusasun pohdintaan, mutta ei kuvailla esimerkiksi Holmegaard IV-asuinpaikan asumuksia millään tavalla. Mikä onkaan olennaista, jousilöydön luonteen pohdinnassa?
Kiitoksia Tuukka.
Sitten selittelyä. Junkmanns nyt vain oli paras lähde - parempia saa toki kertoa - niin siihen sitten viittasin. Tässä ei ollut tarkoituskaan esitellä omia tulkintoja tai radikaaleja väitteitä, koska siihen ei Holmegaardin jousen näkeminen yhden kerran lasin takaa anna mitään edellytyksiä. Tavoitteena oli kerätä ko. jousiin liittyvä tieto suomeksi samaan paikkaan. Ja olihan tuossa jonkin verran muutakin tauhkaa kuin Junkmannsin käännöstä. Siksi paikannimen käsittely sai (kohtuuttoman?) paljon tilaa, koska se hämmensi ainakin minua.
Kuulun siihen heimoon, jonka mielestä olisi kiva, jos vuorokaudessa olisi edes vähän enemmän tunteja, mieluummin vähän enemmänkin. Asuntovelkalapsiperheen arjen pyörityksessä aika on aivan liian rajallinen luonnonvara, joten kaikkea en vain ehdi tehdä, vaikka haluaisinkin. Taustoitukseen olisi voinut käyttää paljonkin enemmän aikaa mutta en kokenut sitä tarpeelliseksi. Mutta täsmennetään.
Tätä väitettä en ymmärrä. Miksi ampujan pituus ja vetopituus eivät korreloisi? Aina on poikkeuksia mutta mielestäni em. pituuksilla on aivan varmasti tilastollinen korrelaatio. Jos 180-senttisen henkilön “luonteva” vetopituus on 20–24 tuumaa, niin henkilöllä on joko aivan poikkeuksellisen lyhyet kädet tai sitten ampuja tykkää käyttää lyhyttä vetoa. Jos luonteva täysi veto tarkoittaa vetoa naamaan jousikäsi kohtuullisen suorana, niin se on tietenkin paljon pitempi.
Kivikautisen ihmisen luontevan vedon arvioiminen on täysin perustelua, koska sen perusteella voi arvioida jousen mitoitusta. Sanomasi perusteella voi siis olettaa, että Holmegaardin jousen käyttäjän vetopituus on ollut melko lyhyt ja siten myös jousen jäykkyys pienempi kuin voisi olettaa. Ehkä vetopituus on ollut vaikkapa 22–23 tuumaa ja jäykkyys alle 60 paunaa. Jousen pituus-vetopituussuhde olisi siis noin 2,5–2,6. Kyseisen asian pohtiminen on tärkeää replikan teon kannalta.
Minulla on se käsitys, että käsite “jalopuu” on tullut suomen kieleen puusepänteollisuuden puolelta erottamaan tammi, saarni, jalava, pyökki, tms. koivusta ja muista “tavallisista” lehtipuista. Onko englanniksi edes jaloa lehtipuuta kuvaava termiä? Pitäisi siis tarkentaa lajeilla.
Mutta, jatketaan tästä. Erityisesti replikan teon näkökulmasta olisi kiva tietää, että mikä on ollut jousen vetopituus. Museoyksilö on silminnähden melko suora, vailla 50+ -millimetrin virumaa. Joko jousi on ollut käyttämätön tai sitten vetopituus lyhyt.
Lisäksi nuolista olisi kiva saada lisää tietoa, onko niitä enää edes olemassa? Kansallismuseo ei tarjoa kuvia ja Junkmanns viittaa vain Beckerin piirroksiin, ikään kuin nuolia ei olisi enää mahdollista tutkia.
Niin ja onko Holmegårdin alueen löydöistä joitain hyviä artikkeleja, muitakin kuin Becker? Tanskan vääntäminen ymmärrettävään muotoon on kovin hidasta, vaikka kiva yhteys artikkeliin löytyikin: Mitä teit tänään (tai eilen) - kerro! - #256 käyttäjältä TuomoReiniaho
Heikki esitti relevantin kysymyksen, johon ajattelin vastata, että luepa artikkelista. Vaan eipäs lukenutkaan siellä. Piti taittaa se omaksi osakseen artikkelin sisälle mutta siinä kaikessa kiireessä se sitten unohtuikin pois. Teksti valmiina, joka on siis tässä. Taitan sen artikkeliin, jahka ehdin. Alaviitteet sitten pdf-versiossa.
Virheelliset tulkinnat
Holmegårdin jouseen liittyy kaksi virheellistä tulkintaa, jotka elävät osittain yhä edelleenkin. Ensimmäinen väärinymmärrys liittyy periaatteeseen, miten jousi veistettiin puun rungosta. Virheellinen käsitys on syntynyt tunnetun brittiläisen arkeologi Grahame Clarkin vuonna 1963 julkaiseman artikkelin perusteella. Hänen mukaansa kaikissa esihistoriallisissa eurooppalaisissa jousissa on litteä selkä ja pyöreähkö vatsa. Tulkinta perustui marjakuusesta veistetyn, englantilaisen pitkäjousen muotoon, jossa vatsa on pyöristetty. Clark oletti, että kaikissa esihistoriallisissa jousissa käytettiin samaa poikkileikkausmuotoa, olihan se hyväksi ja toimivaksi todistettu. Toisaalta hän toteaa, että esimerkiksi andamaanien jouset olivat tasavatsaisia ja pyöreäselkäisiä. Clark on myös tulkinnut Ashcott Heath -jousen kohdalla nokin kulumisen perusteella, että jousen tasaiseksi työstetty puoli muodosti jousen selän. Vaikka Clark ei viittaa nimenomaan Holmegårdin jouseen tulkintansa yhteydessä, niin näkemys jäi elämään kirjallisuudessa ja artikkeleissa, erityisesti Holmegårdin jousen kohdalla.
Virheellisen tulkinnan nielaisi sellaisenaan esimerkiksi Gad Rausing, joka esitti väitöskirjassaan lyhyesti vailla perusteita tai viitteitä, että Holmegårdin jousi on tehty niin, että kaareva pintapuu muodostaa jousen vatsan ja tasainen, veistetty puoli muodostaa jousen selän.
Robert Hardy mainitsee väärinpäin tehdyt varhaismesoliittiset jouset, kuten myös Paul Comstock kertoo väärinpäin tehdyistä jousista, laajentaen tulkinnan koskemaan monia muitakin neoliittisen ajan jousia, viitaten Rausingiin . Vasta Errett Callahan osoitti Clarkin tulkinnan vääräksi tutkittuaan jousta huolellisesti. Toisaalta, jo Bergman esitti vuotta aiemmin artikkelissaan oikean tulkinnan perustuen yleisesti tunnettuihin jousen veistämisen periaatteisiin.
Toinen virheellinen käsitys on, että Holmegårdin jousessa olisi jäykät ja erityisen kapeat lapojen kärjet. Tulkinta on johtanut siihen, että jousia, joissa on kapeat ja taipumattomat lapojen kärjet, sanotaan Holmegård-tyyppisiksi jousiksi, vaikka todellinen esikuva on Møllegabetin jousi. Tulkinta on todennäköisesti saanut alkunsa siitä, että Holmegårdin jousen lapojen kärkien kaventuminen alkaa aavistuksen kulmikkaasti – tätä piirrettä on sittemmin ylitulkittu. Nykyisin monet internetin syövereistä löytyvistä Holmegårdin jousta käsittelevistä artikkeleista tai veisto-ohjeista esittelevät virheellisesti Møllegabet-tyyppisen jousen, joissa on pitkät, kapeat ja jäykät lapojen kärjet.
Kolmas, joskin vähäinen virhetulkinta löytyy Beckerin artikkelistä. Becker oletti varovasti, että Holmegårdin jouset saattaisivat olla alunperin komposiittirakenteisia tai jännevahvisteisia. Arvelulle ei kuitenkaan löytynyt mitään perusteita, joten se unohdettiin nopeasti.
”Väärinpäin-jousi”
”Väärinpäin-jousi” on jousi, joka on tehty niin, että pyöreä pintapuu muodostaa jousen vatsan ja selkä on tasainen. Paul Comstock kirjoittaa pitkälti tällaisen jousen veistämisestä, esihistoriallisten jousien väärinymmärryksen johdattelemana. Myös Tim Baker osallistui ajatustyöhön.
Kiinnostavaa on, että käytännössä jousi on mahdollista tehdä väärinpäin. Jos jousi on mitoitettu sopivasti ja tehdään oikein, niin väärinpäin jousi kyllä kestää käyttöä. Comstock esitteleekin artikkelissaan yhden väärinpäin tehdyn jousen, jossa jousen vatsa on pintapuuta ja joka on tilleröity selkäpuolelta sekä kaventamalla. Jousessa on eteen työntyvä kahva ja se näyttää juuri siltä kuin tavallisesti tehty jousi olisi viritetty väärinpäin – mikä tavallaan pitääkin paikkansa.
Tosin, termi ”väärinpäin” on tavallaan väärä, koska ei ole väärää tapaa tehdä puujousi, vaan on vain vakiintunut tapa. Silloin kun jousen selkäpuoli on yhtenäisellä lustolla, joka löytyy helpoimmin suoraan puun kuoren alta, niin jousi kestää todennäköisimmin vaadittavat rasitukset. Lisäksi on aivan mahdollista tasoittaa pienestä aihiosta tehdyn jousen selkä, jonka tarkoituksena on pienentää jousen hajoamisen riskiä .
Artikkeli päivitetty…
On myös oletettu että holmegård-jousi muuttuisi paksummaksi kärkiin päin, mikä ei pidä paikkaansa. Kuvista katsoen se näyttää hämäävästi sellaiselta koska jousessa on pyöreä selkä, kärkien kaventuessa vain jousen sivujen paksuus kasvaa.
Heh, TBB 4 kirjassa on muuten kuva minusta sekä pariin viimeisempään väärinkäsitykseen perustuvasta ”Holmegaard-jousi” tulkinnastani joka onkin siis Möllegabet. Tämä pääsi tapahtumaan ennen kun Junkmanns tiedoitti asian oikean laidan.
Tuukasta jousineen on kirjassa paljon fiksumpi kuva.
Ei kerta kaikkiaan pidä paikkaansa. Yksi pahimmista muinaisuuden tutkijan virheistä on projisoida oman kulttuurinsa kulttuurisidonnaisuuksia muinaisiin, aivan toisenlaisiin yhteyksiin.
Ei ole yhtään myöhäistä luonnonkansaa, joka ampuisi jousella modernilla fita-tyylillä. On aivan sama, ollaanko napa-alueella, havumetsävyöhykkeellä vai päiväntasaajalla, jousikäsi on koukussa kuin Howard Hillillä ja täysi veto ei tyypillisesti kosketa kasvoja lainkaan.
Länsimainen harrastus-vakio on 28" veto keskimittaiselle aikuiselle miehelle. Varhaiskantainen ammattilaisveto vaihteli välillä 18 - 30", ja väliä 18 - 24" käytettiin tavattoman paljon laajemmin kuin väliä 24 - 30".
Koillis-Euroopan (Suomi kuuluu tähän) kivikautisten miesten keskipituus oli 173 cm. Ainoa kokonaisena säilynyt koilliseurooppalainen kivikautinen jousi on 122 cm pitkä. Sen vetopituus on ollut 20 - 22".
Pohjois-Amerikan tasangoilla keskipituudeltaan pisimmällä kansalla, blackfooteilla, jouset ja vetopituudet olivat keskimäärin lyhyempiä kuin lyhytkasvuisilla comancheilla.
Vetopituus ja ampujan pituus ei korreloi kuin länsimaisen modernin harrastusammunnan yhteydessä.
“Luontevan vetopituuden” harha ei saa tukea edes tämän päivän muinaisjousiharrastajien vedoista. Aniharvalla heistä = meistä vetopituus on lähellekään 28 tuumaa, tai vastaava pituuden mukaan skaalattuna.
20 - 26" täysi veto vallitsee jopa tämän foorumin keskimittaisten aktiivien keskuudessa, ja entistä vahvemmin metsästävien muinaisjousiampujien keskuudessa.
Pitkiä jousia ja pitkiä vetoja väsymättömästi agitoineen Tim Bakerin oma vetopituus on 26.5". 2 000 jousta valmistaessaan ja koeampuessaan standardiksi valitsemallaan 28" vedolla hän ei siis ampunut laukaustakaan omalla, luontevalla vedollaan.
Puuesineet voivat tunnetusti muuttaa muotoaan dramaattisesti turvekerrosten vuosituhantisessa puristuksessa. Holmegaardin jousenkaan sivuprofiili ei kerro mitään jousen alkuperäisestä käyttöprofiilista.
@TuukkaKumpulainen - ohitat nyt täysin kysymykseni, johon tämä ampujan vetopituuden arviointi liittyy. Mikä on Holmegårdin jousen vetopituus? Jotta sitä voisi arvioida, niin pitää myös arvioida jousen varhaiskantaisen käyttäjän vetopituutta. Mielestäni takerruit liiaksi käsitteeseen “luonteva vetopituus”, joka riippuu niin ampujasta kuin jousesta.
Lähtökohtia on muutama, yksi on vetopituus suhteessa ampujan pituuteen. Toinen jousen pituus-vetopituussuhde. Nämä ovat myös kytköksissä toisiinsa.
Kuten varmaan luit artikkelista, niin kirjoitin seuraavasti: “Jos oletetaan, että noin 180 senttimetriä pitkän henkilön luonteva vetopituus on 67–70 senttimetriä, niin 170 senttimetriä pitkän henkilön vetopituus olisi silloin noin 63–66 senttimetriä…”. En edes olettanut mitään 28 tuuman “normaalia vetoa”, koska harvalla nykyisellä perinneampujalla sellainen tosiaan edes on.
Jos nyt oletetaan, että pitkällä jousella (vähän ampujaa lyhyempi, vaikkapa 165 senttinen jousi) nykyajan ampujan “normaali” vetopituus on vaikkapa 66 senttimetriä (26 tuumaa). Silloin jousen pituus-vetopituussuhde on noin 2,5. Holmegårdin jousi on 153 senttimetriä ja 2,5 pituus-vetopituussuhteella vetopituus olisi reilu 61 senttimetriä eli vähän yli 24 tuumaa. Sama toisinpäin – jos nykyihmisen normaali (ehkä jopa pitkähkö) veto on noin 27 tuumaa (68 senttimetriä), niin silloin mesoliittisen, lyhyemmän ihmisen vastaava veto olisi noin 25 tuumaa (63 senttimetriä). Tätä 24–25 tuuman vetoa voitaneen siis pitää jonkinlaisena karkeana ylärajana mesoliittisen ajan ihmiselle, joka ampuu suhteellisen pitkällä jousella.
Nyt, Tuukka, kertoisitko, mikä tässä vetopituuden arvioinnissä on ongelmallista? Tietoa ei tietenkään ole mutta kaikkia asioita voidaan joillain perusteilla arvioida.
Voidaan tehdä kaksi päätelmää: Joko varhaiskantaiset jouset tehtiin oikeaoppisesti alirasitetuiksi, eli niiden pituus-vetopituussuhde on ollut järkevä, luokkaa 2,5–2,6, eikä jostakin repäisty luku 2,3. Toinen vaihtoehto on se, että esimerkiksi Holmegårdin jousen käyttäjä on ampunut suhteellisen pitkällä vedolla - 2,3 pituus-vetopituussuhteella vetopituus olisi ollut vajaa 67 senttimetriä, eli 26,2 tuumaa. Jos mesoliittisen ajan ihminen oli 10–15 senttimetriä lyhyempi kuin nykyihminen mutta sama “luonteva” vetopituus, niin tuskinpa jousikäsi koukussa oli.
Lisäksi, Holmegårdin toinen jousi oli selvästi pitempi, oliko sitten käyttäjä aikansa jättiläinen vai korvalle vetäjä?
Vielä yksi asia, kyllä ihmisen pituus korreloi tilastollisesti merkitsevästi käsien pituuden kanssa, joka taas korreloi tilastollisesti merkitsevästi vetopituuden kanssa, ammuttiinpa sitten jousikäsi koukussa tai käsi suorana. Itsestään selvää on tietenkin, että kuka tahansa voi ampua millä tahansa vetopituudella, riippuen toki jousesta, jonka pituus vaikuttaa paljon käytettyyn vetopituuteen.
Tämä on selvää, että puukeppi voi muuttaa muotoaan ollessaan maan sisällä vuosituhansia. Silti on hämmentävää, että aika olisi vienyt jousen mahdollisesti hyvin symmetrisen myötäkaarevuuden (virumisen) täysin symmetrisesti. Jousessa ei ole mutkia sivusuunnassa eikä missään muussakaan suunnassa, eikä mitään ylimääräisiä epäsymmetrisyyksiä. Miksi sitten vain kaikki myötäkaarevuus olisi kadonnut. Vaikka se on mahdollista, niin hyvin epätodennäköistä. On aivan mahdollista, että jousi on ollut suohon hukkuessaan täysin suora, alirasitettu, lähes virumaton, 2,5–2,6 pituus-vetopituussuhteen jousi.
Hyvä artikkeli, tuo suuri ja yksityiskohtainen kuva jousesta oli erityisesti mielenkiintoinen.
Ja onhan tuo jousityyppi pirun komia. Onko tietoa jousessa käytetystä jänteestä?
Mietin tuota jousen vetopituutta, onko väärin olettaa jousella ammuttaessa käytetyn
sen “normaalia” 2,3-2,4 pituus-vetopituussuhteen vetopituutta, kun ottaa huomioon kuinka
eteviä silloiset jousentekijät ja -käyttäjät olivat? Puhdasta mutuahan tämä on, mutta miksi he
olisivat tehneet hyvin toimivan ja hyväheittoisen jousen, jota he sitten ampuisivat vajaalla vedolla?
Jos oletetaan, että mesoliittisen ajan ihminen oli keskimäärin 10–15 senttimetriä lyhyempi (Hermanussen 2003) kuin nykyisin, niin 26,2 tuuman vetopituus oli silloin melko pitkä, jopa nykyisinkin. Toinen jousi oli selvästi pitempi, jolloin 2,3 pituus-vetopituussuhteella vetopituuden pitäisi olla selvästi pitempi. Se ei ainakaan minusta vaikuta uskottavalta, joten jousilla on ammuttu luultavasti melko lyhyellä vetopituudella. Eli jousen pituus-vetopituussuhde lienee jotain 2,5–2,6 → kestävä ja vähän virunut jousi. Jousi on silti melko jäykkä. Jousessa on myös varaa vetää pitemmällekin, jos tarvitaan lisää potkua kohdalle osunutta alkuhärkää vastaan…
Tätä olisi kiva selvittää enemmänkin, mikä on ollut varhaiskantaisten jousien todellinen pituus-vetopituussuhde.
Erinomainen artikkeli! Mua kiinnostaa erityisesti noi nuolet. Jos löydetyssä nokissa oli v:n muotoinen nokki niin voisikohan siitä päätellä jotain otteesta, oisko nipistys? Ja voisko siitä sitten arvella jotain vetopituudestakin? Mulla on se (mahdollisesti virheellinen) käsitys että nipistysotteella veto on lyhyt, en tiedä mistä mä olen sen päähäni iskostanut. Varmaan jostain Ishi-videosta. Sen verran huomasin että kolkkanuolet-kohdassa on varmaan kirjoitusvirhe, siinä lukee “Vastoin Toisen…jne.”
Parhainpinä päivinä pystyin sivuilta nipistämällä vetämään oman 65" pitkän +60lb 27" pähkinäpensaan (3½" settiä) noin 25-26" tuuman vetoon yhdellä liikkeellä toistuvasti kuralassa.
“Vahvistettu nipistysote”, jota mm. Amerikan intiaanit ovat käyttäneet, mahdollistaa tukevan vedon ja pitää V-nokin jänteellä. Kuvaakin löytyy, kun kuukkeloi.
Nuolet oli tekstin mukaan pieninä pätkinä joten sen perusteella ei saa vetopituutta / ammuntatekniikkaa selville. Itselle tulee mieleen dokkari jossa sademetsässä ammutaan suht pitkällä jousella ja tosi pitkillä nuolilla lyhyellä vedolla apinoita puusta. Eli - oikein millään ei voida tietää kuinka tanskan maalla on jääkauden jälkeen ammuskeltu. Hyvin lyhyet on todennäköisesti ollut ammuntaetäisyydet ainakin kolkkanuolten kanssa. Tällöin vetopituuskin on voinut olla lyhyt - ei tarvita välttämättä jousesta optimitehoja (maksimi) ulos.
Pieni täsmennys artikkeliin. Sivulla 9 väitän, että Holmegårdin jousen tulkinta litteästä selästä ja pyöreästä vatsasta olisi peräisin Clarkilta vuodelta 1963. Kuitenkin, Gordon Grimley toteaa teoksessaan “The book of the bow” vuodelta 1958 saman asian. Tulkinta ei luultavasti ole hänen, koska hän ei jousta nähnyt. Grimley viittaa Beckerin alkuperäiseen artikkeliin.
