Metsämännyllä olen suurimman osan elämästäni ampunut ja se on aina pelittänyt. Koivu on kakkostilalla käyttömäärissä, tasalaatuista ja iskunkestävää, mutta käyristelytaipumus vie mielenrauhan. Tamminuolia olen kokeillut, hyviä jos raskaita nuolia (tilanteesta riippuen etu). POCilla ampunut jonkun verran, mutta liian haurasta, liian kiharaista, liian länsimaista. Itse tehdyt metsäkuusivarret ovat niin ikään liian haurasta puuta. Satunnaisia saarni- ja pyökkinuolia ja koko joukko vesavarsiaineksia, joista villaheisi on osoittautunut parhaaksi, jasmike kakkoseksi. Näitä on kypsymässä lisää ensi kesän vesavarsikoitoksiin
Pari viime vuotta käytin enimmäkseen alppikuusivarsia, kun niitä laatikollisen tilasin, mutta niitä ei voi suositella kenellekään, haurautensa takia. Ostetaanpa 100 kappaletta erikoisjäykkiä eli vahvapuisia kuusivarsia. Valkataan liian kiharasyiset varret pois. Lyhennetään jäljelle jääneitä varsia siten, että kustakin kepistä tulee kaikista suorasyisin osuus käyttöön. Todetaan, että kuusen lustot alkavat irtaantua toisistaan silkasta painesuoristamisesta. Ammutaan kepeistä tehtyjä nuolia kevyellä lyhytjousella metsällä. Lähes joka kerta, kun nuoli osuu riistaeläimeen ja tämä aloittaa pakolaukan, nuoli katkeaa kuin suolatikku. Viimeinen pisara on, kun rusakkoa kohti ammuttu nuoli hipaisee lentonsa aikana koivun kylkeä ja hajoaa ilmassa kappaleiksi.
Kirjaimellisesti aikojen alusta saakka Pohjolassa nuoliin käytetty metsämänty on kuusen kanssa täysin eri maata, vaikka paperilla puiden tiheydessä tai lujuudessa ei ole mullistavaa eroa. Ammutaan mäntynuolella riistaeläintä, joka aloittaa pakolaukan. Kuunnellaan, kuinka mäntyvarsi kolisee vesaikkoon eläimen mennessä. Poimitaan ehjä nuoli eläimestä, pyyhitään veret, teroitetaan kärki ja työnnetään nuoli takaisin viineen. Ammutaan samalla nuolella riistaeläintä, kuunnellaan jälleen nuolen kolinaa pakopuihin jne.
Vaikka mänty toimii loistavasti, koen omituista himoa uusille vesille. Tiheäpuinen, ohut, barreloitu käyttönuolivarsi huhuilee. Purpleheart olisi loistavaa: jäykkää, vahvaa ja tärkeimmin erittäin stabiilia, mutta tyylittömän postmodernia. Yhden hikkorisatsin ajoin vuosi sitten lyhyiksi aihioiksi, jotka eivät nykyiseen kalustooni kelpaa. Jäljellä on vanha ja hyvä hikkorilankun pätkä, josta pitäisi tulla kymmeniä nuolivarsia. Hikkoria kevyempää mutta mäntyä raskaampaa lohkotuomea olen kuivatellut kohta vuoden päivät, tekisi mieli kokeilla vielä ensi kesän aikana.