Mistä valmiiksi saatettu, ammuttavissa oleva jousesi on hajonnut – ylä- vai alalavasta? Olipa kyseessä sitten pieni säle selässä, isommat puristusmurtumat tai totaalinen räjähdys, niin kummassa lavassa ongelmat ovat olleet? Kysely ei siis koske jo tilleripuussa hajonneita jousia!
Jousen ylälapa hajosi.
Jousen alalapa hajosi.
0äänestäjää
Jos kohdallesi on sattunut molempia, niin ruksaa yleisempi. Vastauksessa voi toki kertoa tarkemmin, esimerkiksi määristä.
Itse mietin asiaa ja totesin, että ylälavan hajoaminen on selvässä enemmistössä omissa hajonneissa jousissani. Tuukan metsästysjousi meni ylälavasta. Vastaavia esimerkkejä nimenomaan ylälavan hajoamisesta on paljon muitakin, mielestäni selvästi enemmän kuin alalavasta hajoamisia.
Mikke - läheltä kahvaa mutta ylä- vai alalavan puolelta? Enkä onko satunnaisessa sieltä täältä repeilyssä ollut trendiä jompaan kumpaan suuntaan? Kumpaan lapaan sijoitat ison oksan, jos sellainen jousiaihiossa sattuu olemaan?
Mun jouset eivät ole hajonneet. Tai kerran meni yks… Kyllä ylälapa on yleisempi meikälläkin. Jännää sinänsä, kun sanotaan/tiedetään, että alalapa joutuu kovemmalle rasitukselle ja väsyy/viruu ajan saatossa enempi.
Tämä on juuri se mysteeri. Miksi jousi hajoaa useimmiten juuri ylälavasta mutta rasittuu enemmän alalavasta. Paradoksaalista! En tiedä vielä vastausta mutta mietinnässä on.
Kuten jo kerroin 50" Saskatoonin hajoamisesta, niin siinä oli säle myöskin alakaaressa. Yläkaaressa kolme, alakaaressa yksi, mutta molemmissa silti.
Ehkä 90 prosentissa tapauksista, kun yksipuinen jouseni hajoaa, niin se tapahtuu juuri sisäkaaresta. Suurimman rasituksen alueella, ei ihmeellistä. Tilastoa en ole tehnyt puolesta, mutta mutu on, että yläkaaresta lähtee useimmin. Mutu on kyllä näissä hommissa yleensä myrkkyä, ja kuuluisa “maalaisjärki” myös.
Yksi tekijä on ainakin se, että pienpuuaihioissa tyvipuoliskon puu on ihan työkalutuntumallakin tiheämpää, kovempaa ja vahvempaa kuin latvapuoliskon puu, minkä myös puutieteen tulokset vahvistaa. Tehdään mitoiltukseltaan yhtäläiset kaaret, niin yläkaari on heikoilla.
Noinhan se menee äkkiä ajatelleen. Mutta jos lavoista tehdään identtiset ja jousesta symmetrinen, niin ajan myötä alalapa rasittuu ja viruu enemmän. Taustalla on syy, että yleensä jousi tilleröidään tilleripuussa symmetrisesti, vaikka se pitäisi tilleröidä hieman epäsymmetrisesti ampujan otteen mukaan. Miksi tilanne keikahtaa jossain vaiheessa siihen, että ylälapa on heikoilla? Eikö ylälavan suuremman rasituksen pitäisi ensin näkyä virumana, ennen kuin jousi hajoaa?
Vai onko sittenkin yleisissä tilleröintiperiaatteissa jotain vialla? Onko positiivinen tilleri kuitenkin rasitusten näkökulmasta väärä tapa tilleröidä? Vai mistä on kyse? Aiheesta keskusteltiin taannoin PA-foorumillakin ja selvästi isomman aineiston perusteella noin 95 % hajonneista jousista oli mennyt ylälavasta. Selittävää tekijää ei oikein löydetty. Mutta onhan joku syy pakko olla!
Toinen tekijä tässä tyvi-latva / alakaari-yläkaari-ongelmassa on se, että lähes kaikissa puuyksilöissä tyvipuolisko on oksaton, ja puun ensimmäiset oksat / oksankohdat tulevat jousenkaaressa yläkaaren puolelle. Kuten Mikke ylempänä totesi, vetomurtuma lähtee hyvin usein oksankohdasta tai sen vierestä, tried and true. Oksattomassa alakaaressa ei ole tätä heikkoa lenkkiä, josta murtuma pääsisi alkamaan.
Jos puu olisi täysin oksatonta matskua, olisi minunkin rikkimenneistä jousistani ehkä 80 % ehjiä. Ei ole mikään ihme, että muinaisjouset ovat tyypillisesti erittäin oksatonta puuta. Ammattilaisella ei ole varaa failureihin.
Mulla on vasta 19 valmiiksi saatettua jousta joista reilut puolet hajonneet. Muistan ne kaikki hyvin:
Ylälapa:
haapajousi 30lbs puristusmurtuma kahvan lähellä. 200 laukausta
Luumujousi 42lbs puolivälistä ylivedon aikana. Vähän saranaa siinä oli. Noin 2000 laakia
Tammilautajousi 50lbs puolivälistä. Säleitä nousi, korjattu pellavalangalla kietomalla mutta en kestänyt sataakaan lisälaakia. 500.
Tammilautajousi 30lbs lastenjousi. Velipoika ei tajunnut että max. vetopituus 23 tuumaa vaan veti hirmuiseen 30 tuumaa ja ylälapa kahvan vierestä irtipoikki. 150 laukausta
Metsäjalava 60lbs elb. Nitkahdus täydestä vedosta jolloin jänne irroitti n. sentin säleen ylälavasta kahvaan asti. Jämästä tein 30 lbs 129-senttisen jolla ammun mokkasiinikisaa. Elb:nä noin 100 laukausta.
Edellinen siis vuorijalava, ei metsäjalava. Liekö sellaista olemassakaan. Jatkoa, ylälapa:
Kynäjalava, 45lbs. Ylälavan kärjestä n. 1/3 alaspäin. Ei näkyvää syytä moiseen. Mielestäni paras tekemäni tilleri. Noin 400 laakia kesti tämä.
Saarnimöllegabet 50lbs. Jänteelle laittaessa, hajosi kärjen kavennuksesta. Syynä ainakin osittain virheellinen jänteellelaitto, rasitus liikaa yhdellä lavalla. Tuhatkunta laukausta.
Kävipäs hassusti äsken. Tyytyväisenä vetelin saarnilonkkaria kunnes pamahti yllättäen rikki. Vähän ihmettelen että mistä ihmeestä oli voinut puristusmurtumiakin tulla?? Kokoajan olin pelännyt että on kämpässä liian kuivaa. Nytkin mittari näyttää 30%.
Katkesi sitten ylälavasta ja oksankohdastapa hyvinkin!
Pyöreä harjanvarsiselkä, oksankohdat ja kovat paunat olivat sellainen yhdistelmä, että olisi ollut todella hämmästyttävää, jos saarnijousi ei olisi hajonnut. Pisteet siitä, että kesti edes kotvan vetelyä!
Komppan Tuukkaa.
Saarnilla, jalavalla ja vaahteralla on näitä samankaltaisia paukahduksia nähty jo ihan tarpeeksi.
Itse teen tuon kaltaisista kepeistä vain himpun ampujaan nähden pidempiä ja littea vatsaisia alle 60lb jousia.
Tämä on kyllä mielenkiintoinen aihe.
Ei kyllä käy järkeen jos symmetrisesti rasitetusta jousesta toinen lapa myötää toista selvästi enemmän. Joko jousi ei ole oikeasti symmetrinen tai pidelty ja vedetty symmetrisesti tai sitten laukaisun jälkeisillä värähtelyillä on jotain vaikutusta asiaan. Nuolihan ei kuitenkaan, edes täysin symmetrisessä jousessa, ole keskellä jousta. Pieni juttu, mutta tulipahan mieleen.
Tuohon, että miksi jouset rikkoutuu ylälavasta tuli mieleen, että vuosirenkaiden paksuuden vaihtelulla olla myös vaikutusta asiaan? Onko niin, että puussa on läskimmät vuosirenkaat lähellä tyveä? Jos on pienikin ero niin sehän saattaisi riittää keikauttamaan ylälavan heikomman asemaan.
Vuosilustot ohenevat tyvestä latvaan päin hyvin tavallisesti. Etenkin pienikasvuisissa, tiukka-aineisimmissa jousipuissa tämä näkyy selvästi. Hajaputkiloisilla puilla tällä ei pitäisi olla mitään väliä, mutta kehäputkiloisissa väliä on hyvinkin.
Mitä tulee tuohon symmetrisesti rasitettuun jouseen; ainakaan minun käyttämälläni, liki yleismaailmallisella metsästäjän ampumatekniikalla jousi ei rasitu todellakaan symmetrisesti. Jousi on epäsymmetrinen myös siksi, että lyhyemmän alakaaren kanssa jousen osoitettavuus paranee, ja sillä on rutosti väliä jahdissa, missä kohteen suunta, etäisyys ja korkeus vaihtuu joka laukauksella. Niinpä teen jousistani aina tilleriltään positiivisia, ja vedän tietenkin jousta tilleripuussa samoilla asetuksilla kuin ampuessanikin.
Täsmennätkö Tuukka kommenttiasi. En ihan ymmärrä, mitä tarkoitat. Eikö tilleröinnissä nimenomaan tavoitteena ole symmetrinen rasitus - riippumatta jousen mitoituksesta tai siitä miten jousi lopulta taipuu - jotta jousi kestäisi pitkäaikaista käyttöä? Jos alalapa rasittuu liikaa, niin se viruu enemmän ja tilleri keikahtaa negatiiviseksi, ja päinvastoin. Vai tarkoitatko, että symmetrinen ja symmetrisesti tilleröity jousi rasittuu sinun otteellasi epäsymmetrisesti?
Matala kahvaote? Mitä muuta?
Entä mitäs tämä tarkoittaa käytännössä? Parempaa käytettävyyttä pusikkoisessa maastossa, lyhyempi alalapa ei osu niin herkästi kaiken maailman näreisiin?
