Pellavajänne, mitoitettu 85-paunaiselle jouselle varmuuskertoimella 6. Kummassakin päässä noin 40 % vahvistukset. Paksuus kolmisen milliä keskeltä. Aika tukeva verrattuna muovijänteeseen mutta pitäisi kestää käyttöäkin.
Hyvin punottu… ainoa vaan että flaamilaisella ei kestä. Tai no kestää se 500-1000 laukausta.
Joo, tiedossa toki on ja siksi reilu mitoitus. Tässä oli olennaista ulkonäkö, määräammuntaan jousen mukana tulee muovijänne. Kunhan sää selkenee, niin saan tämän jänteen jousesta edustuskuvat.
Jeps. Se on kyllä mysteeri tuo miten pellavajännettä on aikanaan käytetty… Pitäisiköhän tehdä oikein pitkä jänne, joka pyöritettäisi semmoisiin hedeby jousen kaltaisiin nokkiurattomiin nokkeihin kuin abo-kansat monessa paikkaa on muitakin jänteitä pyörittänyt. Kuten raakanahka ja jännejänteet.
Tuohan poistaisi sen leikkausefektin kokonaan!
En nyt tiedä, että onko se mysteeri? Vaikkapa 1800-luvun ja 1900-luvun alun tauluammuntakaudella, jolloin pellavaa varmaankin käytettiin eniten, eivät ammuntamäärät mitään ihmeellisiä olleet. Ja jos olivat, niin jänteet olivat kulutustavaraa, aivan samoin kuin nuoletkin, uusia sai kaupasta hyvinkin edullisesti. Ei siinä mitään ongelmaa siten varsinaisesti ollut. Toki, onhan mahdollista, että tuolloin pellavan laatu oli parempi, jänteet saattoivat olla parempia kuin meidän tekeleet ja niissähän käytettiin myös liimaseosta pintakäsittelynä/vahvistuksena, millä saattoi olla ihan merkittäväkin vaikutus.
Täh? Ajoin takaa flaamilaisen käyttöä tai/ja 500-1000 laukausta kestäviä jänteitä. Eli joko jänteet oli nykyempirian valossa kevyille jousille tai molemmissa päissä oli lenkki.
Mutta sanot että silloin kun ammuttiin korkeimmat saavutukset (tarkkuus) puujousella kilpa-areenoilla IKINÄ, ei treenattu paljon? Eihän siinä oli järkeä.
Lisäksi, kaikki on kulutustavaraa, mutta onhan sillä nyt aikamoinen ero ostaa 10 jännettä verrattuna 1 hyvä jänne. Minulle ei tuosta vanhasta maailmasta ole tullut vastaan juuri asioita joita olisi tehty huonosti, kestämättömästi jos se olisi voitu tehdä kestämään pidempään pienellä vaivalla. Käsityönä tehty tuote tuppaa olemaan näin.
Eli meinasin, missä on ne oikeasti vahvat 3mm paksuiset jänteet? Ne jotka kestää 150# jousen - eikä mitään aivan älyttömän myötäkäyrää löllyräjousta. Tuo liimaseos pintakäsittelynä on itseltä testaamatta, voisi olla jossain vaiheessa kiva kokeilla.
Tarkoitin lähinnä sitä, että taso oli 1800-luvulla suunnilleen sama kuin nykyään. American roundin ennätykset pyörivät siinä 500 pisteen paikkeilla pitkään. Tuplakierroksella 1200 pistettä ylitettiin vasta 1925 (1207 pistettä, Paul Webb Crouch), ja tuolloin kaksisilmukkaiset jänteet olivat jo aivan varmasti normaali käytäntö.
Ja tulosten hajonta oli laaja, ihan samanlaista porukkaa siellä kisoissa oli kuin nykyäänkin – huiput treenasivat tavoitteellisesti, suurin osa ampui silloin ja tällöin. Thompson & Thompson (1879) toteavat, että neljä tusinaa nuolta päivässä on aivan riittävä määrä, joka toinen päivä. He itse ampuivat jopa 300 nuoltä päivässä mutta pitivät sitä poikkeuksena, eivät suositelleet sitä. Jos vaikka keskivertoampuja ampui 200 laukausta viikossa, niin jänne saattoi kestää 3–4 kuukautta, jos oletetaan, että ne olivat parempia ja tehtiin paremmin kuin nykyään.
Ja kyllähän Fordit ja kumppanit ampuivat ihan 50–60-paunaisilla jousilla.
Vanhasta kirjallisuudesta löytyy todella nihkeästi kommentteja jänteiden kulutuskestävyydestä. Phillip Rounsevelle (1937, 46) tyytyy toteamaan, että jänne kestää monta kuukautta, jos keskipunos on kunnossa. Forbes (1955, 214) toteaa, että hänen käytössään kuluu kolme pellavajännettä ammuntakaudessa. Keskimääräisenä tauluampujana ja jousimetsästäjänä hän ampui ehkä noin 15000–20000 laukausta vuodessa, jolloin yksi pellavajänne kesti noin 5000–6000 laukausta. Mutta kumpikin ampui aikana, jolloin kaksisilmukkainen jänne oli normi.
Myös, pitää muistaa, että hamppu oli aikoinaan ainoa oikea jännemateriaali, varsinkin jos sotajousia katsotaan. Siitähän on muun muassa Will Shermanin hyvät testit, että oikein tehty hamppujänne kestää:
Oletettavasti materiaalin laatu ja tuo liimakäsittely lienevät olleet ne olennaisimmat tekijät. Myöhemmin sitten kaksisilmukkaisuus, millä jänteet saatiin kestämään vähän pidempään.
Edit:
Vuonna 1879 eräässä mainoksessa halvin peruspellavajänne maksoi 10 senttiä (dollarisentti), parhaimmat 50 senttiä. Halvimmat jouset maksoivat 5 dollaria, kalleimmat 15 dollaria. Jos jänne maksoi siten keskimäärin 25 senttiä ja jousi 10 dollaria, niin jänne maksoi 1/40 jousen hinnasta. Karkeasti ehkä hieman vähemmän kuin nykyaikana. Nuolen keskihinta oli noin 40 senttiä, eli siihen verrattuna jänne oli silloin selvästi halvempi kuin nykyään. Joten kyllähän niitä saattoi ihan hyvillä mielin vaihtaa aina tarvittaessa.
1 tykkäys
Unohtui vaan yksi kaikkien aikojen parhaista jousiampujista… Horace Fordin ampui huipputuloksia jo 1850-luvulla. Eihän kukaan pääse lähellekään semmoisia york tuloksia nykyään.
Ja kun jousen jäykkyydet oli 50-60 paunan pinnassa niin kiinnostaa että olivatkohan nämä vielä silloin hamppujänteitä.
En minä pääse yli siitä että onhan tuommonen alle 1000 laukauksen kesto jänteessä ihan tyhmä aktiiviampujalle.
Sitten taas noista hinnoista, halpoja on mutta kenelle ja missä ajassa? Pitää tietää tuon ajan palkat että osaa suhteuttaa.
Löysin palkkoja 1860 luvun englannista Wages and Cost of Living in the Victorian Era :
Tavallinen työläinen n.4 sillinkiä/päivä (0,2 puntaa) = 62 puntaa/vuosi
Ammattilaistyöläistö 70-110 puntaa/vuosi
Ratsuväen sotilas 200 puntaa/vuosi
Upseeri 300 puntaa/vuosi
Palkat on muuten 10h/6pv työviikolle.
Tuntuuko vielä halvalta jousiharrastus 1800-luvun loppupuolella Englannissa? Itse en hyvillä mielin vaihtaisi jännettä jos se maksaisi päiväpalkan verran.
edit:
Okei, amerikassa oli korkeammat palkat. Kouluttamaton työläistö sai vuonna 1879 keskiansiona 1,29 dollaria/päivä.
Eihän jousiammunta ollut mikään työväenluokan aktiviteetti. Esimerkiksi Ford omisti perheineen kaivosyhtiön, sekä oli osakkaana rautatiebisneksessä. Rahaa ei tarvinnut jousiampujien liiemälti yleensä murehtia:
Fordin (1879, 39–40) mukaan:
“Of the bowstring very little need be said. The only good ones are of foreign make, and the very best are, I have understood, the produce of one particular maker, a Belgian, in whose family the secret of their manufacture is preserved with such jealousy as to cause a fear of its being lost, inasmuch as its present possessor is the last of his race. A thick string is generally supposed to cast the steadiest, a thin one the sharpest; but, though preferring the latter myself, I have not been able to discover much practical difference between them…”
“If the string become frayed, it may be rubbed with beeswax, or thin glue; but if it be worn in any part, especially at. the nocking point or the lower horn, let it be instantly rejected and replaced with a new one; for it is poor economy to risk the loss of perhaps a favourite bow, worth many pounds, for the sake of eighteenpence, the price of a new string. A few spare strings should be kept in stock, free from damp; if in a tin case, so much the better.”
Jänteen alapäässä käytettiin tukkikytkyä, Ford esittelee piirroskuvin käyttämänsä solmun.
Mielestäni koko asian ydin on se, että jänteet kestivät aivan varmasti paremmin kuin nykyään oletettu 500–1000 laukausta. Ehkä 5000 laukaustakin, kuten kaksisilmukkainen nykyisin kestää. Toisekseen, jänteet olivat kulutustavara ja se oli ok. Ja jos jänteiden hinta muodostui ongelmaksi, niin lajivalinta oli väärä.
Joo varmaankin näin, mutta kestikö tukkikytkyinen pellavajänne ja millä jipoilla. Se kiinnostaa.
Alkuun puhuit että 500-1000 laukausta jänteelle oli riittävä kesto kun ammuttiin vähän. Ja jos ei kestäneetkään niin ne oli kulutustavaraa. Ja ne oli halpoja. Ja jos ei raha riittänyt, oli vaan liian köyhä harrastamaan. Jees…
Mutta uskot että ne kestivät varmasti enemmän, niin minäkin. Oltiinhan tuohon aikaan fiksuja, eikä niin kertakäyttökulttuuriin kyllästämiä kuin nykyään.
Höpö höpö. Alusta alkaen oletin, että jänteet kestivät paremmin. Itse otit esille 500–1000 laukausta. Fakta on kuitenkin se, että laukaisumäärät eivät olleet mitään ihmeellisiä verrattuna nykyaikaan, tai jos olivatkin niin se ei ollut ongelma. Ja jänteet olivat kulutustavaraa, joka vaihdettiin aina tarvittaessa. Muutenhan sillä ei voinut ampua. Esimerkiksi Ford ampui minkä ampui ja haki kaupasta uuden jänteen kun entinen oli lopussa. Ihan normaalia.
Flaamilaisilla ammattilaisilla oli varmasti salaisuuksia, eikä niitä ainakaan englanninkielisestä kirjallisuudesta löydy. Hamppu lienee yksi, hännän vahvistus (enemmän säikeitä) toinen, liiman/hartsin käyttö kolmas, materiaalin laatu sinänsä neljäs ja ehkä tekoprosessissakin oli jotain.
Edit:
Duff (1927) kirjoittaa (lihavointi minun):
"Perhaps because for over five hundred years the Belgian bowstring makers have had an almost complete monopoly of the bowstring business. That this has inspired the writing of meaningless instructions may or may not be so. Surely it would have been more risky had the Belgian method been common knowledge and capable of adoption. Still, there have been some practical directions published; for the world war taught the archer the value of acquiring a measure of the art, so long kept secret in Belgium, handed down from one generation to another in the same families. And should the reader wonder that nobody could learn the secret from examining and even dissecting the Belgian strings, let me say this. I have submitted Belgian bowstrings to the very best American makers of hand-laid linen fishing lines, which have been made the same way, by the same families, for more than one hundred years. The world record lines, famous for their excellence; twisted out of flax as a bowstring is made. And yet these expert line makers could not duplicate the Belgian bowstring. “It is the queerest thing I ever saw,” said the head of the business, a man over sixty years of age who all his life has been an expert in the making of hand-laid twisted linen fishing lines. “I’ve never seen any flax like it; the strands are amazingly long. We couldn’t make up bowstrings made in just that same way for anything like the price you sell them for. We would like to make bowstrings if we could do it at a profit, but it is easy to see that we are shut out.”
The advantage that the Belgian bowstring has over the best we can produce lies in the fact that it is still one solid mass of hemp after being carded and cleaned. After the eye has been made by hand, a spinning machine neatly spins it to the required cording, the maker at the same time adding the sizing. Lastly, the maker hand-finishes the end, which must be strengthened by weaving in reinforcing and at the same time making a cord finish, needed to stand the wear and strain of the bow end."
1 tykkäys
No sitten tässä oli väärinymmärrys. Ethän mitenkään selvästi tuonut sitä alussa esille vaan puhuit vähistä ammuntamääristä, kulutustavarasta ja edullisuudesta. Neljäntenä puhuit mahdollisuudesta että “jänteet saattoivat olla parempia”.
Hienoja jänteitä kaikki. Harmi vaan miten mukava fastflightilla on ampua. Ehkä jossain vaiheessa pitää vieroittaa itsensä pois ja palata pellavan pariin takaisin.
Onkos kumpikaan vielä ampumut yli 500 laakia silkkijänteellä? Itselläni oli yksi joka meni ehkä jonkin verran tuon yli, mutta se on myyty saman (47lb#27") jousen mukana viroon jo kauan sitten.
Sotken pakkaa: herkimmin luonnonmateriaalijänteet tuppaavat hajoamaan nokista. Varmaan jyrkät mutkat siinä. Muistelen jostain lukeneeni että englantilaisten sotajousien jänteet oli nokin kohdalla vahvistettu rotanhännällä. Koitin googlatakin mutta en löytänyt mitään. Onkohan totta vai tarua. Hyvä tarina ainakin.
Vahvistus punos lenkkiin raakanahasta on idässä todisteita. Japseilla paperia ja intiassa kangas kääre.
Joo ja skyyteillä raakanahkaa myös.
@hoja Jousen nokista?
Sitten kun vahvistaa lenkit, huomaa että säikeitä alkaa katketa keskipunoksen alta. Mutta silloin ollaan jo hyvin 5000 laukauksen tuntumassa.