Conquest cup 2022

Lähtiskö kukaan mukaan conquest cuppiin toukokuussa? Kisat on 26.-29.5. Tauluammunta kaksi ensimmäistä päivää ja viimeisenä pituusammunta.
Aikaisempina vuosina kisoihin on voinut osallistua millä vaan perinteisellä jousella, mutta asusteet pitää olla myös. Tuolla on brittejä ollut lonkkarilla ampumassa mm.

Ihan kohta menee liput varaukseen 26.-31.5. Lentoja saa aika halvalla, 174€ suorat lennot nyt.

https://okcularvakfi.org/Home/Haber?kod=H0006

@M.Reinikainen @Kyudo108 @TuomoReiniaho ?

Päädyinkin ottamaan vähän pidemmän kaavan mukaan, 25.5-1.6. Ja maksaa sai sitten vähän enemmän…
Ivar sanoi että pyrkii samoille päiville ottamaan lennot. Paikanpäällä on siis maailman huippuampuja! Eikä liene jää pelkästään Ivariin. Olis siellä nähtävää vaikka ei tulisi ampumaankaan.

En aijo osallistua kuin neljään kisaa tänä vuonna. Ulkomaan huvittelut jäävät kokonaan pois.

Olisihan se tietenkin kiva lähteä tuonne. Istanbul on muutenkin kiinnostava kaupunki. Mutta, lomat varattu jo ja tuolle ei yksinkertaisesti ole nyt aikaa. Perheettömänä voisi toki vain päättää ja lähteä. Eikä nyt tosin ole kunnon pituusjoustakaan.

Harmi, nyt olis muuten Adam K. myös osallistumassa!

1600e pituuskisan voittajalle ja 1600e tauluammunnan (puta) voittajalle. Aika päheet palkinnot, 1100e kakkoselle, 600e kolmannelle.

edit: Palkintorahat on vähän dropannu liiran kurssin mukana, ennen 30000 liiraa oli 3000 euroa, nyt 1600e. :smiley:

Olisi kyllä varmasti upea tapahtuma osallistua! Ehkä vielä jossakin vaiheessa.

Mutta otahan paljon kuvia sitten!

Meinaatko keskittyä taulu- vai pituusammuntaan? Meinaatko turkkilaisilla osallistua molempiin vai lähteekö pitkäjousi mukaan?

Vastasinkohan tähän jotain toista kautta kun näin jätin roikkumaan…

Osallistun molempiin, taulu-ja pituuskisoihin.
Pakkohan tuonne on turkkilaiset jouset ottaa ja jättää lonkkari kotiin, vaikka äskeisellä ar-treenillä saattaisi hyvin lonkkarilla osua. Taulu- ja pituuskisat ovat omina päivinään, joten pitäisi onnistua ihan kivasti.

Pituuskisa on rajoittamaton primi tai rajoittamaton moderni. Eli ei ole hirveästi sitten ammuttavaa, käytännössä turkkilainen siperillä voittaa tuon sarjan. Toivottavasti nähdään viissatasia jonkun ampumana niin jää muistoja matkasta! Ja sais kunnolla köniin kun oon nyt jo 5 kisaa putkeen suomessa voittanu. :stuck_out_tongue: