Aloittelin paria jousta taas vaihteeksi. Oli tallessa vielä yksi lemonwood-staavi, josta tarkkaan sahaten sain ulos vatsapuut kahteen jouseen. Cumarua ytimeen ja bambua selkään löytyy enemmän kuin tarpeeksi, mutta nuo ovat viimeiset vatsat varastossa, ellei sitten tammesta siihen hommaan olisi. (Kestääkö aikuisten paunoissa puristusta ja kuinka?)
Koetan näistä tehdä enempi ELB-mallisia soukemmalla, läpitaipuvalla kahvalla ja millin-pari kapeammalla selällä kuin viimeisimmät kisajouseni, koska lemon ei enempään riittänyt. Jos vielä saisin kavennettua/kevennettyä lapojen kärkiä viimeistelyssä aiempiin jousiin verrattuna, niin toivon mukaan olisivat nopeitakin.
Tekeehän tammesta aikuisten jousen. Siis 35-45 paunaisen.
Mutta on se vähän pehmeää. Mulla on tossa tosi pitkä, ~194cm jousi (saarni-pähkinä-tammi), joka oli 38# @28" alkujaan. 24mm leveä ja pysyy refleksillä vielä tuhansien laukauksien jälkeen. Jos 30mm leveän tekee saa sen sinne 45# tuntumaan.
Mutta en lähtisi tekemään tammesta yli 60 paunaista, ainakaan bambuselällä.
Liekkö jos olisi vaikka vaahtera-wenge-tammi, saisi paunoja ylemmäs. Pähkinä tuon jousen välissä oli lähinnä koe, että voiko toimia mitenkään.
Käy hakemassa lahdesta jatobaa, bubingaa tai wengeä vatsaan. Mulla lähtee just testiin bubinga, on ihan nättiä raitaa siinä puussa. Vähän auki että miten toimii, kuten jatobakaan. Kevyempää kuin ipe, mutta jatoba on vielä painavampaa kuitenkin kuin bubinga.
Jatoba lähti aika keljusti elämään kun lankusta sahasin soiroiksi, persiistä kun pitäisi vielä Z-liitoksella laittaa kahvasta kappaleet yhteen…
Hikkoria ja lemonwoodia olisi mukava jostakin ostaa, mutta taitaa olla tilauspuuta sitten jostain kauempaa?
Nokithan saa roimasti pienemmiksi kun tekee 8mm kartioterällä sarvinokit. Kyllä ne kestää, onhan noita 150 paunasia todistamassa…
Hikkoria sai kyllä joku vuosi sitten Lahdesta, kun Tuomon kanssa sieltä haettiin ja valikoitiin jousikurssia valmistellessa. Ihan hyvää kamaa se oli, niin kauan kuin riitti. Lemonwoodia tilasin Briteistä Exotic Hardwoodilta, mutta kallista puuhaa sieltä ostella. On kyllä mukavaa puuta työstää moneen muuhun kovapuuhun verrattuna. Ostin sieltä myös ipeä, johon petyin, kun oli ilmeisen kehno syykulku ja vatsapuuna räjähti jo tilleröinnin loppuvaiheessa. Loppu menee v-jatkettuna jossain vaiheessa ydinsäleeksi.
Mielestäni valkotammea haettiin kurssia varten? Silloin kerran kun hikkoria sieltä ostin, niin isosta pinosta löytyi 1–2 lautaa, jotka eivät olleet madonsyömiä. Lopulta niissä, jotka ostin, oli myös reikiä. Yhden jousen selystin kyseisellä puulla ja se hajosi. Takavuosien kokemuksen Lahden hikkorista osoittautuivat myös “heikkoriksi”. Kierto taitaa olla sen verran hidasta hikkorin osalta, että eipä taida olla uusia tullut varastoon.
Vuoden 2002 kieppeillä bongasin Suomessa saatavilla olevien trooppisten puiden listasta jatoban, jolla oli huomattavan hyvät jousiominaisuudet teknisten tietojen perusteella. Hommasin jatobalankkua kokeeksi ja puolenkymmentä jousentekijäkaveria innostui asiasta siinä sivussa.
Yksikään näistä jousista ei selvinnyt edes keski-ikään saakka: osa murtui vedossa jo tekovaiheessa, jotkut kesken käytön dramaattisesti, joihinkin tuli viiden metrin päähän näkyviä puristusmurtumia. Sanomattakin oli selvää, että poikkisyy, oksankohdat ym. perusteet eivät olleet hajoamisten syynä, puu oli vain pirun painavaa paskaa kuten niin moni lankutuksen uhriksi joutunut laatupuu. Niin katkesi jatoban lento suomalaisissa jousentekopiireissä.
Luulen, että luotettavimmat erilaisten "jalo"puiden lujuusarvot löytyvät US FPL Woodhandbook. Siellä on melkoisen hyvä lista tutuista ja tuntemattomista. Se ettei kauppatavara vastaa paperitietoja ei sinänsä ole yllätys, sellaista elämä on.
Lankkutavaran lujuudessa ei pitäisi olla mitään vajetta, mutta empiria osoittaa, että jopa poikkeuksellisen vetolujat puulajit kuten hikkorit, jalavat ja valkotammi ovat lankuiksi saatettuina hämmästyttävän usein niin haurastuneita, että murtuvat jo hyvin maltillisessa rasituksessa. Oma kokemukseni kattaa muun muassa kaikki edellä mainitut lajit, eikä minulla olekaan enää mitään halua käyttää lankkutavaraa jousiin, edes siinä hypoteettisessa tapauksessa, että se ei olisi persoonatonta puolivalmistetta itse kaadettujen puusaaliiden rinnalla.
Tyypillisestihän lankkupuista tehdäänkin lonkkareita. Aika harvoin tulee alle 160cm lankkujousia vastaan. Toki ymmärtää että lyhärimies ei lankkuja käytä.
Mikä ehkä mun mielestä häiritsee lankkutavarassa on se elottomuus. Lämpöoikominen, rekurvien teko, refleksin paahtaminen ei luo samanlaista vaikutusta kun itse kaadetulla puulla. Lankusta ei myöskään mun mielestä ole mieltä tehdä yksipuista. Kun taas perry refleks lonkkarit on ihan rautaa ja suorituskyvyltään ylivoimaisia. Perry refleksiä voi tehdä vaikka itse kaadetulla koivu+lyly kombollakin, mutta lankusta se on helppo. Tässä vaan alkaa tulemaan se ongelma että tottuu liian hyväheittosiin jousiin, voiko takaisin yksipuisiin lyhäreihin hypätä ollenkaan…
Mitään kummallista haurautta ei ole tullut vastaan, mitä nyt joku normaali rikko ylirasitetuissa/huonoissa syykuluissa.
Voi kun kyse olisikin pelkästään lonkkareista…moni tekemäni ja muiden tekemä hikkori-, jalava- ja valkotammilankkujousi on murtunut selästä vetosuhteella noin 1:3, jollaisia ei esiinny kuin sademetsäjousissa, aivan toisesta syystä.
Baker teki 90-luvulla kuorma-autollisen alle 160-senttisiä lankkujousia muun muassa edellä mainituista puista, jotka kestivät vetosuhteet luokassa 2.2 - 2.35. Tuliko näiden jousten turnajaiskestävyyttä koskaan testattua, on sitten toinen kysymys. Epäilen silti vahvasti, että kalifornialaisilla lankkutarhoilla puutavara on yksinkertaisesti lujempaa kuin täällä.
Kun on nähnyt, miten jalopuulankuiksi menevää puutavaraa makuutetaan kesäsateissa kuukausi jos toinenkin, on syitä perusteettomiin haurauksiin tarjolla ihan etsimättäkin. Kaliforniassa sen sijaan on, tai oli ennen ilmastonmuutosta, ns. täydellinen ilmasto, jossa puukin pysyy terveenä.
Mökkitarkastuksella ja päästelin kepakot pinteestä. Sahailin sivut ja hioin muotoon. Seuraavaksi viikonloppuna raspi heilumaan. Ekasta tarkoitus tehdä soukemmalla kahvalla läpitaipuva, eli paremmin ELB-mallinen kuin viimeisimmät paksukahvaisemmat pitkät ja katkojouseni. Paunat sinne kasikympin tienoille. Lopputuloksesta/onnistumisesta riippuen toisesta joko samanlainen itselle tai kesympi vaikka myyntiin.
Ei tullut identtisiä kaksosia. Alempi tekeillä läpitaipuvaksi (ELB) ja ylempään jäykkä kahva. Selät pyöristetty ja vatsoja muotoiltu. Huomenissa tilleröintiä.
Yllätin itseni: Raakatyöstetyt kepakot taipuivat nätisti pitkällä narulla tilleritelineessä, kun kiskoi mittariin 80 paunaa. Läpitaipuvan olisi itse asiassa voinut suoraan laittaa lyhyelle jänteelle, jos olisi viitsinyt tilapäisnokit tehdä. Jäykkiskin oli jo paria raspin raapaisua vailla, joten virittelin sarven palaset kumpaankin. Pääsee sitten seuraavalla mökkireissulla nokit viilailemaan ja tilleröimään jouset valmiiksi. Koetin hiukan keventää lapojen päitä ja porasin kartioreiät 13 mm halkaisijalle aiemman 14 mm sijaan ja viimeistelyssä muotoilen lapojen päät muutenkin hoikemmiksi.
Ei mulla muuta kuin että visualisoin väkisinkin tuon tilleripuun yläpuolella olevan kirveen putoavan jäykkää jousta jännitettäessä pingotuksessa olevan selän päälle. Sentään pitkittäin, eikä poikittain.
Hei hei… itse tehty verstas, ei notku seinät, jotta tavarat putoilisi. Vähän vankempaa maanjäristystä tarvitaan, että kirves hyppää koukuista.
Tuo ”viikinkikirves” oli ennen jousi! Vaihdoin sen tekemääni jouseen yhdeltä tyypiltä, joka nikkaroi tuollaisia. Nimeä en muista, netin kautta otti yhteyttä. Terä on joku normikirveen terä, jolle on tarjottu rälläkkää yms. Varsi myös kaupallinen koivuvarsi, johon on kaiverrettu louhikäärmekuviota.
