Yön satoa

Kuuraiseksi käynyt rinneheinikko ei ole vain liukas jalansija. Se myös ääntelee ikävän paljon. Astelen niin huolellisesti kuin pystyn rinteessä olevia vanhoja tuomia kohti. Puut kuuluvat fasaanien suosituimpiin yösijoihin, alkutalven käynnistyttyä. Ei ole mysteeri, miksi niihin noustaan: lehdettöminäkin nämä vanhukset antavat suojaa, lukemattomien käppyräisten oksankärkien ristikkoineen.

Olen noin 20 metrin päässä rinnetuomista, kun erotan keskimmäisen puun latvuksesta tummaa taivasta vasten vielä tummemman lämiskän. Soikiosta alaviistoon sojottava jana varmistaa mistä on kyse. Jatkan Hiawatha-pohjalta eteenpäin, paino visusti takimmaisella jalalla. Puuskiva tuuli naamioi etenemistä osansa.

Fp-leikkurit ovat toistaiseksi lopussa, maastoon karanneina. Niinpä jänteellä on normileikkuri.

Kun olen noin kuuden metrin päässä fasaanituomesta, kohotan jousen ja linjaan laakin möykyn vitaaleille seitsemän metrin korkeuteen. Nyt ei tarvitse kuin pitää linja jousikäden järkähtämättömyyden voimalla vedon loppuun asti, ja varmistaa loppua kohti, että nuolijana etenee myös korossa lintuun.

Nuoli singahtaa pimeyteen. Ei kuulu selvää osumaääntä. Kukko nytkähtää hädin tuskin havaittavasti, mutta ei liiku sen enempää. Oksaan taisi. Jänteellä on jo uusi piili. Otan kyyryä ja haen parempaa, oksattomampaa linjaa kukon torsoon. Toinen laaki lähtee. Kuuluu ”Tsup”. Kukko päästää lyhyen vaikerruksen. Hetkeä myöhemmin se tulee puusta alas, leikkurin varrastamana. Jälleen hyvänkokoinen kukko! Lintu tuntuu kuumalta kädessä, kun sullon saalista reppuun yön koleudessa.

”Tällaista on ennenkin tapahtunut”. Metsä antaa, kun pyytää nätisti.

Ensin ammuttu leikkuri löytyy pitkällisen haeskelun jälkeen maasta pystyssä, noin 100 metriä rinnetuomen takaa. Se otti oksankärjestä kimmoa ja meni taivaan tuuliin. Nuolten etsintä vie rutosti aikaa jahtikaudella, mutta voittaa silti uusien tekemisen alkutekijöistä lähtien, paineisine kärjittämisineen, koeampumisineen ja pintakäsittelyineen.

10 tykkäystä

Laitoin kukon lihoiksi tänään. Kuten aina, osuman selvittely oli mielenkiintoista jäljittämistä sekin.

Leikkuri meni sisään kukon rintakehän alaosasta, oikealta puolelta, kylkiluut silputen. Nuoli eteni sitten diagonaalisesti eteenpäin kukon rintakehän läpi, halkaisten sydämen ja tullen ulos kukon rintakehän yläosasta, vasemmalta puolelta. Ei tuon jälkeen lennetä yhtään mihinkään.

Kuvassa ulostuloaukko.

1 tykkäys

Täsmäosuma.