Viime tingan kukko


#1

Kierrän iltahämärän syventyessä vanhastaan tuttuja ottipaikkoja. Lopulta ison vanhan tuomen latvuksesta tärppää. Pieni kukko on siellä yöpuulla. Aikatuomien latvukset ovat paha vastus nuolille. Koukeroista oksankärkisyheröä, joka ei näy pimeässä, riittää. Tuntuu, kuin kukot valitsisivat mahdollisimman sotkuisia puita pedeikseen. Suojaahan se raatelunokkaisiltakin pedoilta.

Kuten tuomissa yleensä, kukko on korkealla, noin seitsemässä metrissä. Haen esteetöntä linjaa kukon rintaan niin hissuksiin kuin osaan, lumettomilla lämisköillä tanssien. Linja löytyy, vedän leikkurin tappiin ja laukaisen. Silmänräpäystä myöhemmin tuomenlatvassa alkaa paniikkinen älämölö. Kukko ei kuitenkaan tule alas, vaan lentää vimmattua kyytiä pakoon. Ohi siis meni.

Harvinaista kyllä, tällä kertaa pystyn seuraamaan kukon pakolentoa tummuvaa taivasta vasten. Näen, minne kukko laskeutuu noin 100 metrin päässä. Annan kukon asettua paikoilleen kaikessa rauhassa. Tiedän tarkalleen, missä puussa se on. On nohevan jännittävää lähteä yrittämään sitä. Ei ole mitään takeita, että kukko kestää uuden lähestymisen, tai ettäampumalinja latvukseen löytyy.

Hiivin lopulta kukon uuden yöpuun alle. Tuomessa ollaan, ja jälleen korkealla, kuten taivaalta tultaessa luontevasti käy. Kukko on pää pystyssä, valmiina hyppäämään pakoon. On toimittava nopeasti mutta huolellisesti. Kohotan jousen ja linjaan nuolen tarkasti kukon torsoon oksien välissä. Vedän jänteen perille ja zip!

Kukko räjähtää toimintaan, mutta tällä kertaa se tulee tuomesta alas räpiköintiä pitäen. Sitten tulee hiljaista. Erotan hangella tumman mötikän reilun 10 metrin päässä. Odotetaan, nyt kun näköyhteys on. Muutaman kymmenen sekunnin päästä kukko hämmäyttää siipiään voimalla, kuten fasaanit tekevät juuri ennen hengen pakenemista. Odotan silti muutaman minuutin - mihinkään ei ole kiire, mutta jos kukko vielä virkoaisikin pakoon, tulisi illasta pitkä ja raskas.

Kun mitään ei tapahdu, lähestyn kukkoa ampumavalmiina. Kukko on kuollut kuin kivi. Leikkuri on edelleen kiinni sen kehossa. Nuoli meni reiden tyvestä sisään ja tuli lavan kieppeiltä ulos. Siinä ei adrenaliinitkaan auttaneet.

Kauden toinen kukkopudotus, aivan viime metreillä. Kyllä taas kannatti lähteä pusikoimaan!


#2

Aivan hieno tarina ja saanti. helkkari jeah.


#3

Kiitos kattavasta toimivan priminuolen sulituksen kuvista. Hienoa nähdä myös miten käsin tehty primijousi kestää ja kaataa vuodesta toiseen vaikka pieni vekki ilmaantuikin selkään. Ei siihen joka jannu pysty eikä edes yksi sadasta.

Sitkeys ja työnteko saaliin eteen palkitaan aina lopuksi.