Maurice Thompson opasti 1870-luvulla, että jousimetsästäjä ampuu ensimmäisellä kerralla makuujäniksestä yli, oli ampumamatka ja ampumataito mikä hyvänsä. On totta, että varsinkin pieneksi maakiveksi tekeytyvä kätköjänis on hämmästyttävän matala maali, hyvä jos 10 senttiä maan pinnasta tehokkaalta osuma-alaltaan. Tilanne äityy entisestään, kun tällainen leiviskä on alamäessä. Vain todella alas kohdistettu nuoli osuu.
Olin eilen auringonlaskun aikaan jousi kädessä eräässä ottirinteessä. Kyseisessä metsärinteessä oli monesti ollut rusakko makuulla. Yhden olin tästä jo aiemmin saanut saaliiksikin. Skannasin mäntyjen tyviä 10–30 metrin säteellä. Saalista ei näkynyt.
Metsärinteessä oli puiden ohella koko joukko erikokoisia kiviä. Kahden ison maakiven muodostaman minisolan takana varvikossa oli harmaa, muodoton lämiskä. Mietin, onko tuossa kohdassa ollut kivi vai ei, mutta en saanut riittävän tarkkaa ennen-kuvaa päähäni. Mitään jäniksen muotoa tai yksityiskohtaa mötikässä ei ollut, ei liioin liikkeen ituakaan. Möykky poikkesi väriltään aavistuksen ympäröivistä kivistä. Se nitkautti viisaria riistalaakin suuntaan. Jos olisinkin väärässä, olisi leikkuri hetken päästä säleinä varvikossa.
Kohotin jousen 13 metrin päässä olevaa lämiskää kohti. Juuri ennen sitä keskirinteessä alkoi painauma, jonka ansiosta ammuttava oli sijaltani katsoen alamäessä. Tiesin, että vaatisi säätöä saada nuoli tuohon.
Ammun pitkiltä matkoilta ja puuhun jousi pystysuorassa. Se on mielestäni selvästi tuottoisin tapa ampua noissa tilanteissa. Yhtä kaikki pystysuora jousi on kelvoton, kun ammutaan lyhyelle matkalle, saati matalaa kohdetta. Silloin jousta on kantattava. Sekään ei yksin riitä, vaan veto on vietävä ylös poskimukuralle, yli 10 senttiä normaalia vetoani ylemmäs. Vasta sitten nuolijana etenee jousikäden päältä kohteeseen, eikä sen yli.
Vedin kantatun nuolen poskimukuralle, varmistin janan paikkansapitävyyden ja laukaisin. Lämiskä heräsi eloon, kirkua pitäen. En nähnyt, mistä kohti nuoli pupuun meni, mutta tämä kiepsahti muutaman metrin sivuun ja jäi paikoilleen. Pupuun oli edelleen linja, joten laitoin nopeasti toisen leikkurin matkaan. Se tussahti niin ikään rusakkoon, joka paiskautui pienen matkan eteenpäin ja jäi sitten äänen perusteella paikoilleen.
Pupu oli nyt harvinaisesti lähietäisyydellä vielä osumien jälkeenkin. En nähnyt pupua kiviltä, varvuilta ja maastonmuodoilta, mutta tiesin, että jos se liikkuisi, saisin tietää siitä välittömästi. Kun viiteen minuuttiin ei ollut kuulunut tai näkynyt mitään, etenin varovaisesti osumapaikalle.
Siellä rusakko retkotti, ensin ammuttu nuoli kohtisuoraan rintakehän etuosan läpi menneenä, jonkun 30 senttiä kääntöpuolelta ulkona törröttäen. Tarpeettomaksi osoittautunut paikkalaaki iskeytyi rusakkoa kinkuista läpi.
Viisikiloinen urospupu oli jälleen keskikokoista isompi. Toisin kuin viime rusakkosaalis, tämä kaveri ei ollut yhtään lihava. Lihaksikas sen sijaan – paksummat sisäfileet kuin yhdelläkään aiemmalla.
