Tapanani on tutkailla fasaanien yöpymäpuille nousua aina kun mahdollista, mikä ei ikävä kyllä ole läheskään aina mahdollista. Läheskään joka kerta paikalla ollessani lintuja ei ole noussut pieneltä metsästysalueeltani löytämiini yöpymäpuihin. Fasaaneilla on yllin kyllin vaihtoehtoja yöpymäpuun valinnassa, myös tois pual jokkee, ja hyvähän orsipuita on kiertää lihansyöjäapinoiden ja muiden petojen harhauttamiseksi.
Eilen illalla vähäisessä räntätihussa kierrellessäni panin merkille, että tuttujen mäntyjen suunnasta kuului siipien surinaa. Annoin lintujen asettua kaikessa rauhassa ja palasin sitten mestoille. Sade oli lakannut, maassa oli ohut kerros tuoretta, märkää lunta. Hipsin mäntyjen lomaan ja aloin tähystää puiden latvoja, taivasta vasten kontrastia hakien. Erään muita korkeamman hongan keskivaiheilla näkyi kanalinnun silhuettia. Pyrstönsä mukaan kukko. En ollut kuullut iltakotkotusta männikön suunnalta, mutta eipä kukoilla laulupakkoa ole.
Mukanani oli useita erilaisia lintunuolia. Vasta tilanteen käynnistyttyä voi oikeasti valita parhaan nuolen tarkoitukseen. Läheskään aina se ei ole mahdollista, mutta toisinaan on ja kannattaa. Viimeksi näistä samoista yöpymämännyistä leikkurilla läpi ammuttu ja hukkaan mennyt kana oli terävänä mielessä. Viinessä oli leikkurien lisäksi teräsbluntteja, haarakärki ja uusi field pointista modattu semi-leikkuri.
Kukko nukkui noin kuuden metrin korkeudella, poikittain paksulla oksalla. Sitä olisi tavallisesta poiketen käytännössä pakko ampua suoraan alapuolelta, oksien välttämiseksi. En luottanut siihen, että melko kevyt haaranuoli kevyestä jousesta pystyisi iskemään kukon paksujen rintalihasten ja rintalastaharjan läpi tappavasti, vaikka rintalihasten katkaiseminenkin riittäisi tekemään kukosta lentokyvyttömän ja verenhukkaa potevan.
Teräsbluntti oli osoittanut tehonsa kiloisiin lintuihin sivusta saati yläviistosta ammuttaessa, mutta ei näillä kevyillä blunteilla ollut riittävää varmuutta iskeä linnun paksuimmin lihaksoidusta suunnasta tappavasti. Uusi semileikkuri oli kiinnostavin toiminnaltaan, mutta sen läpäisystä ei ollut mitään kokemusperäistä tietoa. Niinpä napsautin jänteelle leikkurinuolen. Se pystyisi ajamaan tiensä kukon sisään suoraan alapuolelta.
(Auki kirjoitettuna nuolipohdinta on puolen sivun teesi, mutta aikaa kukon havaitsemisesta nuolen jänteellepanoon oli kulunut ehkä viisi sekuntia.)
Kohotin jousen suoraan ylöspäin, kohdistin laakin kukon rintaan männynoksan etupuolella ja laukaisin. Osumaääntä ei kuulunut, mikä tiesi hyvää. Kukko tuli puusta alas, muttei sukkana vaan parin metrin päähän liiraten. Heti lumelle osuttuaan kukko ”ilmakäveli” poispäin, puoliksi siipiensä varassa, mihin rinnasta alaspäin törröttävä nuoli sen pakotti.
Kukko oli edennyt hetkessä kymmenisen metriä ja lähti sitten nousemaan edessä olevan männyn alimmalle oksalle. Muistot viime viikon kanajahdista viilsivät mielessä. Oliko myös nyt edessä tuntikausien haku? Olin kiitollinen lumesta, jota ei viimeksi ollut – nyt näki ihan eri tavalla.
Kukko ei ollut ehtinyt vielä asettua männyn alaoksalle, kun se jo horjahti siltä alas ja jäi lumeen mahalleen siivet levällään. En ottanut pienintäkään riskiä. Juoksin kukon äärelle ja iskin sitä jousellani nopeasti pari kertaa. Kukko ei liikahtanutkaan. Panin saaliin reppuun todella tyytyväisenä. Irti pudonnut leikkuri löytyi pakoyritysmännyn tyveltä pystyssä. Siinä olevien jälkien perusteella läpäisy oli ollut todella vähäinen, noin 10 cm.
Kukko painoi 1250 grammaa eli oli iso yksilö, jos kuitenkin parisataa grammaa kevyempi kuin edellinen kukkoni. Nuolen tekoset linnussa kiinnostivat, kuten aina.
Suolestuksen ja kyninnän myötä alkoi selvitä, mitä oli tapahtunut. Nuoli oli osunut kolmisen senttiä taaemmas kuin tähtäyspisteeni, rintakehän takaosaan. Nuoli oli mennyt sisään oikeanpuoleisesta rintalihaksesta, tunkeutunut rintakehään maksan kahtia halkaisten, leikannut alimmat kylkiluut poikki ja katkaissut sivullisuhrina vieläpä kukon reisiluun. Vähäinen läpäisy sai selitystä. Kukon vatsaontelossa oli runsaasti tummaa verta. Hangelle ei ollut päätynyt taaskaan pisaraakaan, mutta sisäinen verenvuoto oli välitön kuolinsyy.
Siitä, kun nuoli osui kukkoon siihen, kun se putosi pakoon yritettyään hangelle mahalleen makaamaan kului aikaa noin viisi sekuntia. Aivan kuten vuoden alussa ampumani rusakko, maksaosuma tappoi äärimmäisen nopeasti. Totta kai lukuisten luiden katkeaminen ja rintalihaksen läpäisyvamma ryydittivät ankaraa shokkitilaa.
Olen tällä kaudella ampunut leikkurin kolmeen fasaaniin. Ne nuolet, jotka rikkoivat luita mennessään, pysäyttivät kukot sekunneissa, 6 – 10 cm vähäisestä läpäisystä huolimatta. Keskeltä sujuvasti läpi sujahtanut leikkuri ei saanut kanaa lopettamaan pakoaan edes 20 minuutissa. Ollakseen tehokas leikkurin piti tehdä ikään kuin kolkan töitä.
