Oon mökillä ja kiertelin ja kaartelin koko 0,8 hehtaarin tilukset ojia myöden läpi. Puukko mukana jos vaikka sopivaa tuomipöheikköä löytyisi. Ei löydy. Pajua ja harmaaleppää kyllä on. Paljon. Pajun ruotsinkielinen nimihän on pilträd, vajavaisella ruotsilla käännän tuon nuolipuuksi. Oiskohan siitä vesanuolen varreksi. Suht helpolla löytäisi oksatonta suoraa materiaalia.
Sen verran päivitän edellistä viestiä että piti hakea leppävarsiakin. Ekassa varressa pieni mutka ja vähän väänsin ja heti poikki. Ei taida lepästä olla nuoleksi vaikka jossain kansanperinnetarussa taidettiin mainita leppänuolet. Kuvassa myös keihäänvarsi sanonnan “lentää kuin leppäkeihäs” innoittamana. Jos atlatlin tuosta vääntäis.
Leppä on niin löysää puuta, että riittävän jäykkä nuolivarsi on semmoinen pikkurillin paksuinen nakki, kokemukseni mukaan. Pajua surkeampaa vesamateriaalia on puolestaan haaste löytää, sillä kasvaessaan houkuttelevan suorat ja haarattomat pajuvarretkin tykkäävät käyristellä ja paukkuvat poikki tavallisista maasto-osumista. Eipä leppänuolia tunnetakaan oikeastaan mistään, ja pajunuoletkin ovat perin harvinaista kamaa, jopa niillä alueilla, missä puulajeja oli niukasti ja pajusta tehtiin jousia yleisesti.
Näin arvelinkin. Haapaa on myös ja jokunen koivunvesa tuolla alapellolla. Lähden hakemaan jos löytyisi suorahkoa oksatonta.
Kävin kaksi viikkoa sitten poimimassa haavanvesoja eräältä harvennushakatulta tontilta, missä jäljelle jääneet haavat olivat juurivesoneet hullun lailla. Ehkä parinsadan vesan joukossa oli huimat seitsemän, joiden suora mitta ja läpimitta kelpasivat tällä hetkellä nuoliin. Paksuutta näissä on oltava, jotta on alkuunkaan riittävästi spineä.
Mulla ei ole kuin yksi suht kelpo vesanuolisetti (8) tehtynä. Monta “irtonuolta” kylläkin joille ehkä löytyy pari, muttei kolmatta samanmoista.
Olen tehnyt vaahterasta, tuomipihlajasta, pihlajasta. Kaikki ovat tuntuneet tarpeeksi sitkailta nuoliksi. Syreenistäkin pari kokeilua.
Ruusuja ja kanukoita en ole kokeillut. Tuomeakaan en, ihme kyllä.
Myin 50 pähkinävesa-aihion setin pois jotka ajan kanssa suoristelin. Keräsin aihioita noin 80 ja 30 raakkautui pois pikkuvikojen takia. Pähkinän paksuuden kanssa suhteessa spineen ei ollut kokemusta ja keräsin Italian reissullani liian ohuita vesoja. Aikaa oli viikkotolkulla niitten suoristeluun takkatulen ääressä. n.8mm paksuus ei vain riittänyt 52 paunaiseen jouseen. Aihot oli muuten priimaa vesanuoliksi, mutta ehkä noin 35lbs jouseen. Spinetinkin ne vielä täällä kotomaassa aika kohilleen. Suomessa en ole vastaavia pähkinätiheiköitä nähnyt joista voisi alkaa perata vesasettiä.
Mitäköhän niistä aihiosta tuli? Onko kukaan Turun seudun jousiampuja nähnyt Emilillä pähkinävesasettiä.
Okei, jos aletaan perata tätä mega-aihetta otsikon mukaisesti, ja miksipä ei.
Olen tehnyt vesanuolia pajusta, koivusta, pihlajasta, tuomesta, vaahterasta, pähkinäpensaasta, idänkanukasta, pihasyreenistä, unkarinsyreenistä, tuomipihlajasta, sorvarinpensaasta, ruusuista, jasmikkeista, villaheisistä ja koiranheisistä.
Hyvän nuolen voi tehdä varmaan sadan Suomessa kasvavan puu- ja pensaslajin vesasta. Nuolisetin tekeminen on sitten ihan toinen juttu. Kasvia täytyy kasvaa keruupaikalla niin suuria määriä, että nuolikelpoisten varsien valikoiminen on kustannustehokasta. Vesamatskujen välillä on myös suuria eroja siinä, kuinka tasalaatuisia (teipperi / spine / massa) varsia ne tuottavat; “riittävän pitkä ja suora” ei riitä kuin alkukarsintoihin, eikä halkaisijakaan ratkaise. Selvästikin vesamateriaalien välillä on eroja siinä, kuinka helposti tai hankalasti ne suoristuvat nuolia tehtäessä ja pitävät suoruutensa käytössä. Alkaa näyttää myös siltä, että vesamatskuissa on isoja eroja siinä, miten nopeasti niistä tehdyt nuolet vakautuvat alkukiihdytyksen kalanpyrstöilystä, millä on iso vaikutus osumatarkkuuteen.
Villaheisi on kaikista tähän mennessä kokeilemistani vesamateriaaleista paras. Ilmankos se oli käytössä ympäri Eurooppaa kasvualueellaan, neoliittiselta kivikaudelta keskiajalle saakka.
Pihlajalla mää oon ampunut ja siitä olen tykännyt. Suorana pysyy paremmin kuin koivuiset lohkonuolet! Tietty villaheiseistä en tiedäkään.
Pihlajaa löytyy ihan riittämiin, ei sinällään ole viitsinyt edes muualle katsella. Preeriakisaan taidan vähän sorvata nuolijigin lävitse, niin saa sukkelaan oikeaan paksuuteen. 
Vuorokauden suoristelun jälkeen jäljellä vielä kaikki pajut ja molemmat koivut. Koivuvarret ovat kyllä jo lähtöön heikkolaatuisia, oksaa ja ässämutkaa mutta aattelin silti viedä kokeilun loppuun, katkeaako kuivuessaan yhtä helposti kuin kuiva kasimillinen rima josta olen aiemmin yrittänyt. Paju on äärimmäisen helppo suoristettava mutta saattaa olla niin että ei kuivuessaan kovetu tarpeeksi vaan pysyy norjana kuin pajunvarsi.
Viimeinen leppä hajosi vaikka yritin olla mahdollisimman helläkätinen sille. Kolme kolmesta räsähti pienellä paineella jo.
Maastoammuin ja metsästin pääasiassa koivunvesanuolilla muinoin kokonaisen vuoden, enkä muista, että niitä olisi katkennut kovistakaan osumista, toisin kuin pajunuolia, jotka heittivät henkensä jopa koivun kylkeen osuessaan. Mutkaisia ja oksaisia olivat kyllä, ja sen takia paskamaisia työstettäviä ja hyviksi saatettavia, nuo koivunvesat.
Pähkinän vesoja olen joutunut suoristamaan pariin kertaan, mutta en silti niitä lähtisi moittimaan. Hyvin ampuvat. Tuomi on ollut minulle kohtuu jäykkää, mutta ylensä hivenen ohutta toisesta päästä. Tasapaino ero on ollut ainoa ongelma. Tähän on auttanut isot vesat jotka olen ohentanut nokki päästä.
Tähän mennessä parhaat vesani ovat tulleet tuomipihlajasta sekä jasmikkeesta. Parit jasmikkeet ovat jopa pitäneet ryhtinsä lähes 5 kk ruohon alla piiloutumisen jälkeenkin. Kuivattuaan spinekin tuntuu edelleen samalta.
1 tykkäys
Juttelin naapurin kanssa, mainitsin tosta pilträdistä ja ruotsinkielisenä oikaisi että se on piilipuu eli salava (salix fragilis). Mökillä on kaksi terijoensalavaa (s.fragilis “bullata”), jos siitä olisikin paremmin nuoleksi. Täytyy katsoa jos vesoja löytyisin
Salava on saanut lajinimensä fragilis - ‘hauras’ - siitä, että sen oksat murtuvat jopa pajuksi helposti. On kyllä mielenkiintoista, mistä sen piilipuu-nimitys on tullut. Ei ole sanottua, että se perustuu puun muinaiseen käyttöön nuoliksi. Toisaalta, voi olla että siitä tehtiin keskiajan Ruotsi-Suomessa vaikkapa pikkurillin paksuisia sotanuolia sarjatuotantomeiningillä. Siinä hommassa lujuuskaan ei ole ratkaisevaa, kunhan ammus välittää yhden iskun ennen hajoamistaan.
Kävin keräämässä pajuvesoja kun niitä tossa vieressä on niin perkuleesti… Laitoin noin 50 vesaa nippuun tiukasti narulla. Kannattaako ne kuoria nyt ensimmäisenä ja mikä on paras konsti oikomiseen ?
Kevät on hyvää aikaa: Kuori, anna kuivua vuorokausi, oio ja niputa, anna kuivua seuraavaan päivään, oio, jatka samaa muutama päivä. Aivan tuoreena on turha oikoa, aihio ei tottele, vaan palautuu alkutilaansa, mutta vuorokauden kuluttua alkaa uskoa ja näyttäisi pysyvän suorana.
1 tykkäys
Ok ! Miten oion? Ihan vain taivuttelemalla ?
Ihan vaan taivuttelemalla ja sihtailemalla suoruutta. Aika pahatkin mutkat saa näin suoraksi. Jos ensin vain kuivaa, niin sen jälkeen kuivana oikomisessa tarvitaan lämpöä ja/tai höyryä.
2 tykkäystä
Jep kiitos kovasti neuvoista. Ovat nyt kerran oiottuina ja hyvin ne tosiaan oikes. Saap nähä pitääkö suoruutensa. Huomenna jatketaan ->
1 tykkäys