Vaahterajousi 40#@28"

Vaahterajousi itselle oman pihan vaahterasta, 40 paunaa 28 tuuman vedolla. Talon vieressä kasvoi iso vaahtera, jonka yksi runkohaara oksineen hakkasi talon kattoa ja seinää jo siihen malliin, että asiaan piti puuttua. Haara oli sen verran iso ja vaikeassa paikassa, että ammattilainen kävi sen kiipeämällä kaatamassa. Rungosta sain pari hienoa oksatonta, parimetristä pätkää.

Lustot olivat paksuja, ei oksia, joskin ylälavassa oli nokin lähellä vähän mutkaa. Mutta eipä tuo haitannut. Reilusti pituutta ja leveyttä, joten ei virunut juuri lainkaan. Vatsa paahdettu hyvin kevyesti, ennemminkin paahtovärjätty kuin oikeasti paahdettu. Halusin tästä tarkoituksella varman käyttöjousen. Ammuin tällä jousella Vanhalinnan kisan vuonna 2018 ja mielestäni toimi ihan hyvin. Nuolet kuuluivat samaan pakettiin, mäntyä, viritetty sulattomana ja värimaailma sama.

Edit: Jousessa on pellavajänne, jolla myös ammuin Vanhalinnan kisassa.



1 tykkäys

Vähän tuo taipuma on keski vahva mun silmään…

Joo, voisihan tilleri vähän elliptisempikin olla mutta toimii noinkin, kuten virumasta voi päätellä. Halusin jäykän kahvan sekä jäykät lapojen kärjet ja nyt tuli tuollainen. Muutaman kerran on käynyt niin, että elliptisesti tilleröityyn jouseen on tullut noin 20–30 sentin päähän lapojen kärjistä puristusmurtumia, vaikka jousi ei näytä edes taipuvan sieltä mitenkään erityisesti. Syy on arvoitus mutta aavistus minulla on.