HB-hemmot ampuu ihan samoilta matkoilta kuin muutkin “aikuiset”, eli härveliampujat ja tähtääjät. Aina tulee vähän vitsailtua noille taljatyypeille, jotka ensin kaivavat lähtökuoppansa paalun viereen, sitten mittaavat optiikalla kallistukset ja etäisyyden (sehän voi vaihdella ilmoitetusta puolikin jaardia!), katsovat kännykän taulukosta tähtäinasetukset, ruuvaavat ne kohdilleen ja sitten rupeavat nokitushommiin. Nuolet tuppaakin sitten olemaan keskiympyrässä matkalla kuin matkalla, kun taas meikäläiset päästelevät riemunkilojahduksia aina, kun edes pakka tömähtää
Jere antoi minulle reilusti tasoitusta hieman… hmmmm… epäoptimaalisilla jousivalinnoillaan. Oikeastaan jokaisen taulun jälkeen saattoi kokonaistilanne keikahtaa miten päin vaan.
Jere kuittasi marginaalisen etumatkani ja meni neljällä pisteellä ohi kolmanneksi viimeisellä rastilla muistaakseni. Seuraavasta ammuimme molemmat nollat ja sitten viimeisellä rastilla neljäs - kisan viimeinen - nuoleni antoi nelosen ja edessä oli uusinta. Viimeiset rastit oli kaikki jotain 40-50 jaardisia jyrkkään alamäkeen. Tuulikin siinä haittasi ja väsymys painoi, mutta sain kuitenkin tehtyä laukaisut jokseenkin kelvollisesti osumien jäädessä silti pääosin haaveiksi.
Pudotuskierrokset ammuimme sitten tiputauluun lajillemme paremmin sopivalta 11 jaardilta. Siinä oli hieno fiilis ampua, kun katsojat ja kisaisäntä Jakke elivät täysillä mukana! Kiitos heille siitä. Hermoni piti ja kultamitali tuli!
Jere tuossa kehui ampumistani, mutta kyllä siinä on paljon tekemistä. Veikkaan, että jos viime aikojen perinnekisoissa kärkisijoja hallinneet kaverit olisi olleet mukana, niin olisimme Jeren kanssa sijoilla “ym.”. Mitalit onneksi jaetaan osallistujien kesken Jatkossa minun pitää panostaa reilusti nuolien tasalaatuisuuteen, korkomerkkien määrittämiseen pitkiä matkoja varten, rentoon keskittymiseen jokaiseen nuoleen, laukauksen puhtauteen ja vedon valumiseen juuri ennen laukaisua. Nuo oli helppo huomata, kun aina hetkittäin paketti pysyi kasassa ja tuloksena oli pari kolme hyvää osumaa yli 40 jaardilta.
Nuolia meni sekä hukkaan että rikki enempi kuin kaikissa muissa käymissäni kisoissa yhteensä. Tämä kokemus vahvistaa oikeaksi filosofiani, että nuolia tehdään ja testataan omassa pajassa niin paljon, että hukkaa ei tarvitse yhtään murehtia, vaan aina on reservissä toimivia kourallisia.
Seuraaviin kisoihin sitten muutkin perinnejannut mukaan!
Kiito Mare kannustuksesta. Kerkeän hyvin vielä tehdä setin tai kaksi nuolia keuruulle ja katsomaan paria tekniikkavirhettä. Katsotaas sitten uudelleen.
Rane: Nuo taulukuvat muuten, siellä on 4 ampujan omat 35cm taulut. Jos joku väärin ymmärtää että tuommoinen hehtaaritausta olisi kokonaan käytössä!
Niin oliko se onni vai ei että sai kuivia välineitä vaihdettua. Heikki ampui kuitenkin samalla lonkkarilla ja samoilla nuolilla koko kisan. Pysyy tuntuma päällä, ymmärrän.
Läpi viikonlopun mä ammuin aika pitkälti 3 nuolisetin sekoituksella, ihan siitä syystä että nuoliturmio oli niin kova…
Siksi pitää entistä kovemmin pyrkiä sinne Lehtis-tasolle millä kerätään nuolet kivasti taustasta vetämällä. Pummitkin on heti siinä paperin kyljessä kiinni.
Jos näin kivaa oli Heikin kanssa kahdestaan niin huippuahan se on kun tulee Rane, Esa, Heikki Oja ja Tuomo samaan sarjaan!
Onnea vain mitalisteille! Onhan tuo kyllä rankka kisa, varsinkin vesisateessa. Tuon jälkeen primikisat tuntuvatkin taas helpoilta. Ensi vuonna olen mukana, kuten myös varmaankin Esa ja Heikkikin, eli saadaan HB-luokkaan hyvä edustus ja kisa aikaiseksi!
Toi katkotut 5 nuolta ei ole ihan tavaton määrä tuossa kisassa. Sen verran mullakin meni alussa varsinkin jos maasto oli vähänkin kivinen.
Toi hukatut 9 nuolta taas kertonee jotain Tammisaaren radasta. Ei mulla yleensä häviä kuin yksi jos sitäkään. Taisi olla pehmeä maa, mikä ei taas korreloi hajoamisten kanssa.
Siellä missä ei ollut kiviä tai kalliota taustana, oli pehmeää kangasta ja suota. Joten oli raaka maasto kaikin puolin.
Jos käyn petikossa/vanhalinnassa, se on max 2 nuolta joko katki tai kadoksissa.
Katkenneet ei sinänsä haittaa, kun pystyy paikkaamaan usein. Spinetys ja sulittaminen on työläintä.
Takavuosilta muistui mieleen tapaus jossa eräs tuleva maailmanmestari veti v…ksissaan viimeiset nuolensa poikki polvea vasten. Kyseessä ei ollut Suomalainen. Maasto oli tossa Vantaan ja Sipoon rajalla ja tosi kallioinen. Jokainen huti tiesi, että nuolesta tuli tikkuja. Sillon harkittiin jopa taktisia huteja mättääseen pitkillä matkoilla, koska säännöt ei salli ampumatta jättämistä.
Muistuu mieleen eräs rasti millä satoi poikkeuksellisen paljon, niin että taulu hämärtyi ilmassa olevan veden määrästä. Taulu oli 70 jaardin päässä kallion päällä. Nuoli yli, ali, tai sivuun niin katki meno oli todennäköistä!
Tammisaaren rata on erittäin hieno, mutta pakan ulkopuolelle ei tosiaan kannata osua. Jos siellä ei ole kalliota, niin sitten armoton risukko, jonne ei edes pääse kunnolla. Etualoilla taas monin paikon sen verran paksut kuntat tai suolämpäreet, että sinne jääpi…
