Laajemman pienriistakauden avaus 1.9. osui tänä vuonna sopivasti sunnuntaille.
Laitan kellon soimaan api-aikaisin, mutta turhaan: herään jo neljältä, odotukset korkealla. Laitan jahtikamat kasaan, syön, juon ja virittäydyn tunnelmaan aamuhämärää odotellen. Tähtään aloittamaan jahdin puoli tuntia ennen auringonnousua. Silloin näkee jo hyvin metsästää, mutta yöpuulintujen mahis on vielä olemassa.
Ulkona tervehtii autuas hiljaisuus ja kirkas taivas, mutta myös kaikenlyövä 100-prosenttinen ilmankosteus. Ajan mestoille ja varustaudun puidun, keltaisena hehkuvan pellon laidassa.
Lähden hiipimään peltoa reunustavan metsän sisällä. Etenen alkuun tuulen alla, mutta sitten viri alkaa pyöriä. Selavii, kohta käännytään. Tulen peltojen väliin jäävän, ojineen ehkä 50 metriä leveän viherkaistaleen yläpäähän.
Lähden hiipimään pusikkoista ja kumpuilevaa alaa eteenpäin. Etumaastosta kuuluu rapsetta: oravapari aamutoimissaan. Edessä on isojen raitojen muodostama metsikkö, jossa on usein ollut sepeleitä yöpuulla.
Annan katseen kiertää raitojen latvuksissa. Silloin sieltä räjähtää sepeli pakolentoon niin että höyheniä vain putoilee. Sinne meni, mutta on mahiksia, että puissa on enemmänkin lintuja. Etenen hipihiljaa raitojen katveeseen ja alan kyyliä.
Läheisin vanha raita on se, jossa oravat puljasivat hetkeä aiemmin. Ihan kuin sen oksiston lomasta pilkistäisi linnun harmaa perä. Pulssi kuohahtaa. Lintu on melko korkealla, noin seitsemässä metrissä, ja isommat ja pienemmät oksat suojaavat sitä.
Haaranuolella ei ole mahiksia toimia. Tästä suunnasta ampuessa nuolen vastassa ei ole rintalastaa tai muita isoja luita. Panen raskaan, 500-greinisen teräsblunttinuolen jänteelle ja kohotan jousen. Haen nuolelle reittiä perille oksien lomaan.
Vedon edetessä epäusko kuiskaa takaraivossa: ”en osu”. Se tietää varmaa ohilaukausta. Taistelen mentaalipuolen kanssa ja pakotan itseni hallittuun suoritukseen. Lintu liikehtii jo, lähtöä tehden. Raskas nuoli irtoaa jousesta äänettömästi. Puusta kuuluu pyöreä napsahdus – osuma!
Lintu syöksyy puusta alas raidan toisella puolen. Sieltä kuuluu kamppailun ääniä. Harpon puun toiselle puolelle nähdäkseni tilanteen. Heinikossa, luonnonvallin tyvellä 15 metrissä, lojuu nuori fasaanikana nuolen lävistämänä. Lähestyn nopeasti kolmeen metriin ja ammun varmistuslaakin haaranuolella. Kana on reppuun valmis.
Raskas bluntti osui lintua perään ja tuli ulos hartioista. Se rouhi matkalla kanan keuhkoja hajalle. Bluntti meni noin 40 senttiä sisään. Raskas ja kapea, tylppä osuma oli äärimmäisen tehokas, 42-paunaisella yksipuisella lyhytjousella ammuttuna.
Auringonnousuun on enää 10 minuuttia, mutta niin vain kana oli vielä yöpuulla. Jatkan jahtia onnistuneesta paikallistuksesta ja pudotuksesta riemuissani. Kolmen joutsenen miniaura kiitää taivaalla.
Suuntaan ulos metsäkaistaleesta sänkipellon päädyssä olevaan lehtimetsikköön. Parimetristä ojantörmää ylös kavutessani suoraan edestäpäin 10 metristä räjähtää rusakko pakojuoksuun. Se vetää valtavin loikin korkeassa kasvustossa tiehensä.
Korkeasta päätymetsiköstä käsin zoomaan tulosuuntaani avautuvaa näkymää. Noin 50 metrin päässä olevan ison raidan latvasta ponkaisee sepeli pakolentoon siivet paukkuen. Arkaa menoa.
Lähden kiertämään päätymetsikön reunoja laajassa kaaressa, jospa pakenijarusakkoon tulisi vielä yhteys. Pupua ei löydy. Jatkan matkaa etäämmällä olevan metsämäen ympäri rinteitä skannaten ja nousen sitten polkua ylös. Etuvasemmalla on kahden polun risteykseen jäävä kiilamainen metsäluiska. Sitä ohittaessani alkaa tapahtua.
Riistankirjavia lintuja sinkoilee osin maassa, osin ilmassa eri suuntiin. Metsäluiskassa on fasaanikana isoksi kasvaneen poikueensa kanssa, nyt jo puista jalkautuneena. Iso kana pitää vahtia samalla kun jälkikasvunsa imeytyy puuston kätköihin. Sitten emokin tekee katoamistempun, hyvä niin. Annan katseen kiertää edelleen. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun joku mattimyöhäinen olisikin hollilla savun hälvettyä.
Etuoikealla on alas asti oksaisia avoimen paikan koivuja. Yhden koivun oksalla, kahden metrin korkeudella, istuu fasaanikana. Tästä käsin lintuun on vajaa kymppi matkaa. Kohotan jousen ja haaranuolen harvinaiseen vaakalaakiin.
Nuoli ampaisee lintua kohti, mutta menee vasemmalta hipoen ohi. Kana ei liiku. Lataan pikapikaa leikkurin jänteelle ja toistan suorituksen, linjaa huolella varmistaen. Tämä nuoli osuu, ja kana putoaa oksalta.
Kana vaikertaa hetken heinikossa, sitten tulee hiljaista. Vajaalla vedolla ammuttu leikkuri meni sulituksiin asti rinnasta sisään ja keskiselästä ulos, kuten odottaa sopi. Pakkaan aamun toisen kaadon reppuun lievän häkellyksen vallassa. Paras avauspäivä ikinä! Saaliistani enemmän kuin tyytyväisenä suuntaan takaisin autolle.
Fasaanipoikueita on vielä alkukaudesta kasassa, kuten muillakin kanalinnuilla. Se voi tarjota poikkeuksellisia metsästystilanteita, eikä kyse ole mistään untuvikkojen kiusaamisesta.
Saaliiksi tulleet kanat painavat noin 800 grammaa kappale. Ne ovat siis kevyen aikuisen kanan kokoisia ja sen näköisiäkin. Linnuista tulee mahtava fileateria kahdelle ja villikanakeitto sen päälle.
