Tulokset vuoden 12.5. 2018 X Preeria-ammunta, XII American round ja XXVII Pituusammunta sekä kuvat!

Vedossa kulma näyttää suurelta tuossa Jerellä, mutta laaki varmaan lähti muutaman asteen alempaa. Jeren nuolet lähti optimaallisempaan kulmaan mielestäni kuin Tuomon, siinä kun ekaa kierrosta tiirasin. Jerellä on hyvä lataus (jousikäden lievä koukku) ja saatto (ojennus kädellä ja jaloilla). Ei valtavia liikkeitä, mutta eteenpäin kumminkin. Olen ampunut pituutta niin säälittävän vähän että uskon oman saattoliikkeeni sotkevan laukaisua ja sen hyöty on kyseenalainen. Harjotella ajoitusta olisi se juttu ja samalla pitää laukaus puhtaana. Kolmesatasen tuplapuhkeaminen antaa intoa itselle lajiin kuhan selkä on kisakunnossa. Elokuussa en ennätyksiin usko, koska olosuhde on aina hankalampi silloin. RH% lähinnä korkeampi ja se on hiipinyt jousiin jo viikkojen ajan tuolloin. Toki pätevä pituusampuja laittaa jousensa tumar´iin pari viikkoa ennen kisaa…

Mittasin vielä raakanahkasulituksen paksuuden - nahka on 0,33 mm paksua. Sulituksen pituus 28 mm ja korkeus 6,7 mm.

Tuo on tosi. Myöskin kun nuoli on ylipitkä, saat alitajuisen viestin että veto on vajaa kun vedät sen perinteiseen 20" tuumaa. Ehkä tässä on vähän sama efekti, kuin voimailun puolella - mikäli nostajalle ei kerrota että tankoon on lisätty painoa salaa muutama kiloa, saattaa joissain tapauksissa painot nousta ihan iloisesti, eikä nostaja tajuakaan tehneensä ennätyksen.
Kivat kuvat olit saanut näpättyä, tuossahan se laukaisu näkyy. Kuva on aika edestä päin otettu, joka hieman vääristää oikeaa kulmaa, uskoisin. Otin pari viikkoa sitten testin hieman hitaammalla vedolla ja ilman saattamista, tuloksena 20m vähemmän. Käytännössä mitä nopeampi veto, sitä virkeämmin jousi lyö nuolen matkaan. Toisinaan on hankala pysyä itse kartalla tuuman päälle kuinka pitkälle vetää. Omien havaintojen mukaan dynaaminen laukaisu hakkaa suorituskyvyssään 0,5-1" pidemmälle vedetyn optimaalisen pituisen vedon, kun veto on hitaampi. Nopea, pitkä veto on tietysti paras.

Aika tarkkaan ojentelen käden mittariksi taivaalle, 40-45 asteen nurkille ja sitten katson että tässäkö olisi. Kommentoinkin muutamia nuolia kentällä, miten olivat todella pystyssä pudonneet, olivatkohan juuri Mikken. Tämä nähdäkseni aiheutuu liian suureen kulmaan ammuttaessa.

Eihän sitä monet uskoneet lauantainakaan… Availen kesä/heinä nuo turkkilaiset ja yhden edeltävää jäykemmän osagejännejousen, niin syksyllä ammutaan 350 metristä kisaa.
Mukavahan se olisi saada Mennakin pituutta ampumaan, voitaisiin ottaa turkkilaisilla miehestä mittaa! Vielä siperillä?

Ei ne tuon ohkaisemmat sitten olleetkaan. Mutta todella jäykät! Se oli mikä yllätti tuossa raakanahassasi. Ei viiltäneet kuitenkaan käteen?
Kait se pitää uskoa, että myös nuo tuuman mittaiset sulitukset lähtee puhtaasti, pieni luotto alkoi jo rakentua 40mm kalkkunasulituksiin.
Olisi mielenkiintoista verrata meidän pituusjousien lähtönopeuksia lukuina, mitä tulee jousesta ulos ja miten energia säilyy lennossa (ilmanvastus).

Tämä haaste otettu vastaan! Uudesta pituusjousesta en tiedä, että ehdinkö tehdä mutta pari suunnitelmaa kyllä on. Yritetään. Uusia nuolia aion kyllä tehdä, koska vanhassa jousessa on vielä hyödyntämätöntä potentiaalia.

Ammuin hanskan päältä, ihan varmuuden vuoksi.

Täällähän haisee leuho uho… SE tulokset ovat kirvoittaneet uhon siemenen kasvuun! hyvä, seesteisen liennytyksen tympeä hajuton aikajana on takana.

Kisakauden avannut Kuralan päivä oli meikäläisenkin näkökulmasta ikimuistoinen. Helle teki pitkästä päivästä aika uuvuttavan, mutta intoa riitti kaikkiin kolmeen kisaan.

Preeriavälineet valmistuivat kilpailua edeltävällä viikolla. Omalla takapihalla testailin niitä vaatimattomalta 15 metrin matkalta, mutta yllättävän lupaavalta näytti, kun kiemuraiset vesanuolet kumminkin lensivät suunnilleen oikeaan suuntaan! Mennan jousikurssilla aloitettu saarniaihio osoittautui kotona tarkistusmittauksessa juuri 130-senttiseksi, mutta onneksi nokeissa oli varaa tehdä puolen sentin lyhennykset, jotta jousesta tuli varmasti sääntöjen mukainen. Oikealta 40 metrin matkalta pääsin preeriavälineitä kokeilemaan kisaa edeltävänä iltana Pasin pihamaalla, jolloin kävi selväksi, että paunoja oli jousessa aika riittämättömästi. (Kotona en ollut paunamittausta ehtinyt tehdä, kun hädin tuskin olin sisäänajolaukaukset lyhyellä vedolla ampuillut.) No, sulkien pienennys ja uusi asemointi syvälle leuan alle paransivat tilannetta sen verran, että teoreettiset mahdollisuudet osumillekin oli olemassa. Kisassa ensimmäiset nuolet menivät railakkaasti pitkäksi, mutta kierrosten edetessä tuntuma alkoi asettua paremmin kohdalleen ja nuolet alkoivat putoilla pienempään kuvioon lapikkaan tuntumaan. Hyvällä tuurilla olisi joku osumakin saattanut tulla. Ehkäpä ensi vuonna!

American round oli selkeästi se laji, jota eniten odotin. Se oli mielessä, kun syksypuolella tein ensimmäistä omaa joustani Mennan kurssilla. Onnistuin jättämään raakanahkaselystettyyn saarnijouseen 43 paunaa omalle 25” vedolleni, mikä lupaili, että kaukanakin olevaan maaliin voisi opetella osumaan. Pasin pihamaalla pääsin muutamaan kertaan oikeita kisamatkoja kokeilemaan. Olihan se aikamoisen vääntämisen takana, löytää kropasta voimat ja tekniikka noihin laukauksiin, varsinkin kun matkat ja välineet tuntuivat oikeasti vaativan kolme erilaista ankkurointia. Kotopaikalla Parkanossakin tuli kahdesti treenailtua, vaikka ekalla kerralla hyötysuhde oli hiukan huono: 10 min ampumista, 1½ h nuolten etsintää lumihangesta.

Vappuna Pasi antoikin AR-harjoituksissamme minulle kokeiltavaksi itse tekemänsä pähkinäjousen, jossa onnekkaasti oli se sama 43#. Voi kuinka helpolta sillä ampuminen tuntuikaan oman jousen jäljiltä! Sain pähkinäjousen lainaksi, jotta ehdin treenailla sillä ennen kisapäivää. No, pari viikkoa myöhemmin kisaa edeltävänä iltana Pasin pihamaalla se jousi alkoi raksahdella ja räsähdellä ja murtui. Tajusin, että ammun AR-kisan sittenkin omalla saarnijousella, mutta sitten saman tien Pasi hakikin käyttööni äsken murtuneen pähkinäjousen esikuvan – sen, jolla hän oli ampunut roundin SE-tuloksen 520 pistettä! Saatoin tuskin uskoa, että sellainen arvojousi annetaan meikäläisen käsiteltäväksi. Sillä tuli sitten muutama sarja kokeiltua, mutta sille illalle oli tullut jo vähän liikaakin ammuntaa, joten tutustuminen jäi lyhyeksi.

Kisapäivänä ensimmäiset sarjat 60 jaardilta lähtivät kivasti käyntiin, mikä antoi sopivasti itseluottamusta. Olen tosi tyytyväinen siihen, miten pystyin pitämään keskittymisen ja tekniikan yllä loppuun saakka, vaikka jonkunlaista lievää tason laskua loppua kohti tulikin. Hopeaa, voi hurjaa! Kanssaeläjiä on niin mukava välillä hiukan hätkäyttää. :grinning:

Pituuskisan ammuin sitten sillä itse tekemälläni saarnijousella ja Jeren ystävällisesti lainaamilla pituusnuolilla. Omasta tuloksesta ei ollut kummoisia odotuksia, mutta kiva oli saada jonkunmoinen lähtöarvo siihenkin lajiin tulevina vuosina vertailtavaksi. Tuomon ja Jeren ansaittu riemu upeista pituuslukemista oli hienoa päästä tuoreeltaan jakamaan!

Kiitos järjestäjille ja muulle mukavalle porukalle hienosta kisapäivästä! Suuri kiitos omasta pärjäämisestäni kuuluu tietysti Pasille, jolta olen oppinut liki kaiken sen, mitä jousiammunnasta nyt osaan – alkaen siitä, kun hän Euran Viikinkipäivillä viime kesänä neuvoi, miten nuoli laitetaan jänteelle, miten vetokäsi kuuluu ankkuroida ja miten tähtääminen ei kuulu vaistoammuntaan. Pasi on erinomainen valmentaja, joka osaa kannustaa epäuskon hetkellä ja vaatia lisää silloin, kun siihen on varaa. Jos jotain tässä kohtaa voisi toivoa, niin sen, että Pasi saisi seuraavassa Kuralan kisassa tilaisuuden oikeasti kokeilla uutta AR-ennätystä – ilman sitä pyörteilevää sivutuulta.

5 tykkäystä

Kyllähän Tiinan suoritukselle on hattua nostettava. Oli hienoa katsottavaa se keskittyminen joka nuoleen.

1 tykkäys

Ollaan mitä mieltä tahansa siitä että pitäisi olla naisten sarjat ja miesten sarjat erikseen, niin Tiina on joka tapauksessa osoittanut että alle vuoden satsauksella lajiin, voi niputtaa koko joukon vanhoja tekijöitä.
Tiinan ampumisessa on juuri sitä rauhaa jota jousiammuntaan kuuluu. Viime syksynä Tiina jo säväytti Klaukkalan jousipajan pikkukisassa laittamalla koko jousipajan kaartin nippuun.
Hyvä valmentaja auttaa, mutta työ on silti tehtävä itse.
Voisin verrata jousiammuntaa piirtämiseen. Kumpikin taito on opittavissa. Mitään ei saa valmiina. Tarvitaan intoa, keskittyneisyyttä, aikaa, välineet ja niiden huolto, analysointia ja kykyä ottaa vastaan ja oppia virheistä. Kaikki tämä Tiinalla näyttää olevan.
Esimerkki ampujasta joka ei kehity: “Mä pidän aina jousesta tällä lailla kiinni ja tuun pitämään, älä tuu mua neuvvoo…”. tai mä oon ampunu näin 10 vuotta ja en muuta kyynärpään asentoani sun neivojesi takia…". Tällaisilla asenteilla ei edistystä tapahdu.
Itsellanikin olisi purkamisen paikka. Eli tekisi hyvää aloittaa alusta muutamia asioita ampumisessa. Rakentaa se kokonaisuus taas uudelleen ja kritiikillä. Hyvä ammunta tulee tyytymättömyydestä saavutettuun tasoon. Jos ei osu niin jossain on vikaa.
Petikossa tavataan.

3 tykkäystä

Unohtuipa kysyä ja varmistaa - oliko Miken jousi yksipuinen? Nokeissa taisi olla jotain vahvistuksia mutta miten yksipuinen jousi nyt sitten määritellään Knuutinpoikien kisoissa? Samoin Pasin tulos, oliko “puhdas” yksipuinen jousi? Kumpikin nimittäin ylittää vanhan yksipuisen jousen ennätyksen, joka oli Miken nimissä.

Ei ollut mitään vahviketta tai muuta koristetta. Täysin yhdestä puusta veistetty.
Samoin Pasilla.

Suomen yksipuisten ennätys on edelleen Markku Vilppolalla. Joku 294m muistaakseni ja se on ammuttu silla vanhalla +4" myötäkäyrällä noin 80lb 29" vedolla joka oli aikoinaan Mikko Haverisen Markulle tekemä.

Knuutinpoikien säännöissa yksipuinen jousi on sellainen jos ei ole muuta materiaalia tekemässä jousen työtä. Nokkin vahvistukset ovat täysin sallittuja.
Jos sen vatsaan tai selkään liimataan tai sisään jousen ominaisuutta parantavaa materiaalia on kyseessä joko laminaatti tai yksinkertainen komposiittii.

Vilppolan 300m oli ammutta 3 eri jämä jousen yhdistelmällä ja siinä oli käytettyä 5 eri puu lajia.

1 tykkäys