Joku aika sitten lumi tuli maahan ja jäikin. En päässyt maastoon moneen talviseen päivään. Kun vapaata sitten koitti, oli lämpötila kääntynyt taas plussalle ja lumet kovaa vauhtia sulamassa. Täytyi aktivoitua.
Syksyn ja alkutalven mittaan rusakkohommat on olleet melko tiukassa. Olen päässyt yrittämään lähinnä kahta jänisyksilöä: isoa, hermoherkkää ryntäilijää ja pienehköä, pyöreää lymykkiä. Laakeja on ammuttu harvakseltaan päivämakuisiin, niiltä ponkaisuihin ja yöruokailuihin. Osumia ei ole tullut.
Lähden tien päälle aamukolmen alla. Suuntaan metsään kolmelta sivulta rajautuvalle niittyaavalle. Jospa pupuja olisi taas yöjuoksussa. Kyylin avautuvaa näkymää korkealta metsänsijalta käsin. Ohut lumipeite avustaa etumaaston skannausta sikana. Niityllä on kaksi pupua, iso ja pieni, tutut kaverit. Tuuli käy melko rivakasti kasvoille, siitäkin tulee apuja. Hiivin metsänrajaan asti ja jään tarkkailemaan tilannetta.
Etuvasemmalla 30 metrissä liikahtaa. Siellä vetää ison näköinen rusakko melko rennosti oikealle. Kaksi havaitsemaani jänistä ovat lähes varmasti tuosta reilusti oikealle, ja kyseessä on siis kolmas rusakko tähän kohtaan. Sehän passaa.
Niittyala on sen verran kumpareista, että alavasta metsänrajasta käsin näkyvyyttä ei ole joka kohtaan niittyä paljoa yli 20 metriä. Ei siis ole varmuutta, missä pupuja milläkin hetkellä liikkuu, mutta eivät kumpareiden alhoissa olevat puput sitten näe meikäläistäkään.
Yhtäkkiä suoraan edessä olevan kumpareen takana 20 metrissä vilahtaa pupun korvat. Kohotan jousen. Rusakko kavahtaa liikettä, mutta ei kadoksiin vaan kumpareen laelle, esteettömälle linjalle! Otan tähtäyksen jussin vitaaleihin ja annan lentää. Ei kuulu osumaääntä, ohi siis meni. Pupu vilahtaa jonnekin kumpareen taakse. Tilanne oli harvinaisen herkullinen hopealautasellinen, ohilaaki harmittaa.
Kuluu tovi jos toinenkin, jäätyminen alkaa hiipiä puseroon. Sitten erotan pupun profiilia tästä oikealle 25 metrissä, niityn laskevalla lähilaidalla olevan pajukon alta. Ohiampumisesta sisuuntuneena panostan pitkän matkan laakiin kaikkeni. Dynaaminen mini-kyykky, pisteeseen porautuminen, rennon omannäköinen veto ja jänteen vapautus.
Nuolen vilahdusta seuraa kumea mätkähdys – osuma! Pupu singahtaa liikkeelle. Näen, miten se kiitää pajukon toisella puolen sen päätyyn, ja kääntyy sitten 90 astetta, keskemmälle niittyä. Pupu katoaa pian kumpareen taakse. Kuulen kuitenkin juoksusta ylimääräisen äänen, nuolen hakkautumisen tantereeseen. Tämän jälkeen havainnot loppuvat.
Kumea osumaääni on varma rintakehäosuman merkki. On siis koko lailla hyvä pöhinä jatkon suhteen. Varron pakolliset 20 minuuttia vilunväristysten säestyksellä ja lähden sitten jäljelle.
Pupu nakotti tosiaan 25 metrin päässä, kun nuoli lähti. Jo osumapaikalla on viivamainen, kaksiosainen verijälki, joka syntyi osumahetkellä. Verijälki jatkuu tästä pajukon toisella puolen. Ilman sitäkin osaisin jatkaa oikeaan suuntaan, alkupaon näkö- ja kuulohavaintojen perusteella.
Käännyn pajukon päädystä pupun lailla vasempaan. Verijälki näkyy lumella helposti. Edessä olevan pienen maavallin tyvellä makaa pupu, pitkällään ja silmät ammollaan. Lähestyn varuillani ja tökkään isoa pupua jousenkärjellä, ei reaktiota.
Pupun vitaaleilla on leikkurin reikä. Nuoli viilsi pupun etujalan ojentajan poikki ennen rintakehään sukeltamistaan. Pupu kuoli osumaan todennäköisesti 10 sekunnissa. 20 minuutin vartuu oli tällä kertaa turhaa, mutta ei sitä voinut tietää. Jäniksen alle jää verikiekko, kun nostan saaliin reppuun.
Missä nuoli on? Äänen perusteella se pysyi rusakossa kiinni lähelle löytöpaikkaa, mutta sitä ei näy nyt missään. Löydän verisen piilin lopulta hangelta 30 metriä sivuun pupun viimeisestä sijasta. Hangella nuolen ympärillä on runsaasti verta. Pupu sai ravisteltua nuolen irti, mutta peli oli jo pelattu, eikä jänö jaksanut kuin hetken pidempään. Pakomatka kaikkineen oli noin 80 metriä.
Pupun koosta kertoo, että kotiin päästyäni viiden kilon digivaaka painuu kerralla erroriin pupun painosta. Arvioin sen painoksi likemmäs kuusi kiloa. Jässikkä on vähintään toiseksi isoin saaliiksi saamistani rusakoista. Kyllä se repun täyttikin. Tästä tulee monta monituista laatuateriaa.
Tein viime keväänä muutaman jahtijousiehdokkaan. Ainoa niistä, joka tuntui oikealta käteen oli liki-kopio edesmenneestä Saskasta. If it ain’t broken…