Täysosuma

Joku aika sitten lumi tuli maahan ja jäikin. En päässyt maastoon moneen talviseen päivään. Kun vapaata sitten koitti, oli lämpötila kääntynyt taas plussalle ja lumet kovaa vauhtia sulamassa. Täytyi aktivoitua.

Syksyn ja alkutalven mittaan rusakkohommat on olleet melko tiukassa. Olen päässyt yrittämään lähinnä kahta jänisyksilöä: isoa, hermoherkkää ryntäilijää ja pienehköä, pyöreää lymykkiä. Laakeja on ammuttu harvakseltaan päivämakuisiin, niiltä ponkaisuihin ja yöruokailuihin. Osumia ei ole tullut.

Lähden tien päälle aamukolmen alla. Suuntaan metsään kolmelta sivulta rajautuvalle niittyaavalle. Jospa pupuja olisi taas yöjuoksussa. Kyylin avautuvaa näkymää korkealta metsänsijalta käsin. Ohut lumipeite avustaa etumaaston skannausta sikana. Niityllä on kaksi pupua, iso ja pieni, tutut kaverit. Tuuli käy melko rivakasti kasvoille, siitäkin tulee apuja. Hiivin metsänrajaan asti ja jään tarkkailemaan tilannetta.

Etuvasemmalla 30 metrissä liikahtaa. Siellä vetää ison näköinen rusakko melko rennosti oikealle. Kaksi havaitsemaani jänistä ovat lähes varmasti tuosta reilusti oikealle, ja kyseessä on siis kolmas rusakko tähän kohtaan. Sehän passaa.

Niittyala on sen verran kumpareista, että alavasta metsänrajasta käsin näkyvyyttä ei ole joka kohtaan niittyä paljoa yli 20 metriä. Ei siis ole varmuutta, missä pupuja milläkin hetkellä liikkuu, mutta eivät kumpareiden alhoissa olevat puput sitten näe meikäläistäkään.

Yhtäkkiä suoraan edessä olevan kumpareen takana 20 metrissä vilahtaa pupun korvat. Kohotan jousen. Rusakko kavahtaa liikettä, mutta ei kadoksiin vaan kumpareen laelle, esteettömälle linjalle! Otan tähtäyksen jussin vitaaleihin ja annan lentää. Ei kuulu osumaääntä, ohi siis meni. Pupu vilahtaa jonnekin kumpareen taakse. Tilanne oli harvinaisen herkullinen hopealautasellinen, ohilaaki harmittaa.

Kuluu tovi jos toinenkin, jäätyminen alkaa hiipiä puseroon. Sitten erotan pupun profiilia tästä oikealle 25 metrissä, niityn laskevalla lähilaidalla olevan pajukon alta. Ohiampumisesta sisuuntuneena panostan pitkän matkan laakiin kaikkeni. Dynaaminen mini-kyykky, pisteeseen porautuminen, rennon omannäköinen veto ja jänteen vapautus.

Nuolen vilahdusta seuraa kumea mätkähdys – osuma! Pupu singahtaa liikkeelle. Näen, miten se kiitää pajukon toisella puolen sen päätyyn, ja kääntyy sitten 90 astetta, keskemmälle niittyä. Pupu katoaa pian kumpareen taakse. Kuulen kuitenkin juoksusta ylimääräisen äänen, nuolen hakkautumisen tantereeseen. Tämän jälkeen havainnot loppuvat.

Kumea osumaääni on varma rintakehäosuman merkki. On siis koko lailla hyvä pöhinä jatkon suhteen. Varron pakolliset 20 minuuttia vilunväristysten säestyksellä ja lähden sitten jäljelle.

Pupu nakotti tosiaan 25 metrin päässä, kun nuoli lähti. Jo osumapaikalla on viivamainen, kaksiosainen verijälki, joka syntyi osumahetkellä. Verijälki jatkuu tästä pajukon toisella puolen. Ilman sitäkin osaisin jatkaa oikeaan suuntaan, alkupaon näkö- ja kuulohavaintojen perusteella.

Käännyn pajukon päädystä pupun lailla vasempaan. Verijälki näkyy lumella helposti. Edessä olevan pienen maavallin tyvellä makaa pupu, pitkällään ja silmät ammollaan. Lähestyn varuillani ja tökkään isoa pupua jousenkärjellä, ei reaktiota.

Pupun vitaaleilla on leikkurin reikä. Nuoli viilsi pupun etujalan ojentajan poikki ennen rintakehään sukeltamistaan. Pupu kuoli osumaan todennäköisesti 10 sekunnissa. 20 minuutin vartuu oli tällä kertaa turhaa, mutta ei sitä voinut tietää. Jäniksen alle jää verikiekko, kun nostan saaliin reppuun.

Missä nuoli on? Äänen perusteella se pysyi rusakossa kiinni lähelle löytöpaikkaa, mutta sitä ei näy nyt missään. Löydän verisen piilin lopulta hangelta 30 metriä sivuun pupun viimeisestä sijasta. Hangella nuolen ympärillä on runsaasti verta. Pupu sai ravisteltua nuolen irti, mutta peli oli jo pelattu, eikä jänö jaksanut kuin hetken pidempään. Pakomatka kaikkineen oli noin 80 metriä.

Pupun koosta kertoo, että kotiin päästyäni viiden kilon digivaaka painuu kerralla erroriin pupun painosta. Arvioin sen painoksi likemmäs kuusi kiloa. Jässikkä on vähintään toiseksi isoin saaliiksi saamistani rusakoista. Kyllä se repun täyttikin. Tästä tulee monta monituista laatuateriaa.

12 tykkäystä

Ihan ääretön laaki! Hämärissä vielä. Lumi oli täälläkin ja meni. Sain hyödynnettyä itse lumihetken parin hudin verran.
Mutta Tuukan osuma on huippu, Olympialaatua. Kuka vaan voi lähteä kokeilemaan. Kuten monet kerrat on todettu: sisältää metsästylaaki paljon muutakin kuin hyvän ampumatekniikan. Suuri vaiva pitää nähdä että sen laakin pääsee tekemään ja joskus pitkän värjöttelyjakson jälkeen parissa sekunnissa punnitaan tarmo ja taito. Tilanne on ohi mielettömän nopeasti. Kytiksellä, hiipimällä mielen pitää olla terävä koko ajan, vaikka tapahtumat mataa ennen todellista säpinää.
Onnet osaajalle!

2 tykkäystä

Rusakkojässikän sisäfile-maksa-ateriaa tässä mussuttaessa on hienoa lukea Juhan ylistyslaulua. Täyttä asiaa!

Näyttää yhä sun “vanhalta” jouselta tuo tuossa kuvassa… Saitko elvytettyä sen jotenkin?

Uusi se on :slight_smile: Tein viime keväänä muutaman jahtijousiehdokkaan. Ainoa niistä, joka tuntui oikealta käteen oli liki-kopio edesmenneestä Saskasta. If it ain’t broken…

Tämä on kyllä isotuomipihlajaa eikä marjatuomipihlajaa, selvästi paksulustoisempaa puuta, kaareltaan (muttei kahvaltaan) 2 mm kapeampi, puoli tuumaa lyhyempi ja kaksi paunaa jäykempi. Setti toistaiseksi nolla, alussa oli refleksiä. Jousen väri on jo nyt valjunut, kovien kylvetysten myötä.

Eka testi viime toukokuussa uudella jousella ja uusilla leikkurinuolilla kertoi, että oikealla tiellä ollaan. Sarja 19 metristä, kasaa jahdaten:

Nythän jousi ja nuolet on sitten jo leimattu ihan kenttälabrassa.

3 tykkäystä

Laitappa Tuukka muutama kuva ja mittoja jousestasi, kiinnostaa!!

Kyllä. Niin tapahtumat kuin kerrontakin huippulaatua.

Olen näissä Tuukan kertomuksissa erityisesti ihastellut sitä, että kaveri totisesti tuntee metsästysmaastonsa ja siellä asuvan riistan elämäntavat. ( - on varmaan anatanut oman nimenkin jokaiselle varpusta merkittävämmälle saaliseläimelle…) Tällaisen vaatimaa sinnikkyyttä ei voi kuin ihailla.

3 tykkäystä

Totta. On jopa kivaa ja kiinnostavaa kun pyörii samoilla mailla niin yksilöistä räikeimmät lepopaikoiltaan, käytökseltään ja ulkonäöltään tulevat aika pian tutuiksi.

Jaahas, tuolla menee tuo isojötkälle… Yleensä sen lähistöllä ruokailee pienempi tumppi… Jaaha, tuollahan se onkin…

Tuolla taas räkyttää närhet jotka aina lymyää tuon kuusikon alueilla, mikäs ne nyt sai ärhentelemään… jne… mukavaa puuhaa.

Nyt odottelen vaan lunta ja pivettömiä öitä tai tämä täysikuu valuu hukkaa kuten tämän kauden kaksi aiempaa täysikuuta ovat valuneet.
Täysikuu lumella on parasta kytistouhuun keskitalvella.

Hieno laukaus, kertakaikkiaan! Se oli siis Tuukan kymmenes rusakko primijousella.

1 tykkäys

Saska II

Isotuomipihlajaa lounaissuomalaisesta jokivarsirinteestä

Noin 50 mm paksusta tuomiksenhaarasta, jossa noin 2,5 mm paksut lustot

49,25” nokista nokkiin

42#@20

Läpitaipuva, korkkikahvainen

Suurin leveys 28 mm

Kärkien leveys 12 mm

Lähes suora leveyssuipistus kahvasta kärkiin

Leposetti 0

Käyttösetti noin 20 mm

Kiitos! Tuukka

Tuukka tuo jänneväli näyttää niin pirun pieneltä, eikö se muka läpsi ranteeseen ? Itsellä tulee ongelma vastaan isommillakin jänne väleillä…

Ei läpsi ranteeseen. Mitä lyhyempi jousi on, sitä pienemmäksi jännevälin voi laskea iskemättä. Ja ampumatekniikka vaikuttaa myös. Ei pidä tarjota liikaa kouraa kahvalle, se parantaa suoritusta muinkin tavoin. Ja sopivasti lukitsematon jousikäden kyynärpää hoitaa loput.

Varhaiskantaisten ammattilaisten lyhytjousissa oli yleensä korkeintaan kuvan korkuinen jänneväli. Lyhin mahdollinen jänneväli pidentää jänteen iskupituutta ja vähentää jouseen kohdistuvaa rasitusta huomattavasti. Näin ollen sekä jousen heitto että kestävyys paranevat. Ei ole montakaan jousenteon vaihtokauppaa, jossa tuo pätisi.

2 tykkäystä