Kiitoksia! Viilalla tämäkin on hinkattu, ihan omin pikku käsin. 
Aina parempi 
Laadun merkki että viimeistellään huippuunsa on vain tämän päivän laadun merkki. Katsokaas näitä takomajälkiä. Tekijä ei ole viitsinyt varmaan edes heiluttaa viilaa näiden takomareunojen siistimiseksi. Raudan pintakin näyttää omaan silmään jotenkin ei huippuunsa hiotulta.
Voi kai olla myös kulumaa tai ruosteen syömää, ainakin osaksi…
Raudan hiominen naarmuttomaksi ja kiiltäväksi on työlästä ja tarkkaa hommaa, varsinkin käsipelillä. Pohjoisilla käsityöläisillä ei kenties edes ollut aivan vastaavia välineitä tai henkilökuntaa kuten keskieurooppalaisilla mestareilla.
Päätin etten yritäkään hioa aivan peiliksi, vaan jätän käsityön jälkeä näkyviin. Istuu siten paremmin muuhun kokonaisuuteen.
Tuossa vielä vähän parempi kuva samasta varsijousesta.
Berliinin varsijousinäyttelyssä näytillä olleet keskieurooppalaiset kapineet olivat kyllä aivan viimeisen päälle hiottua laatutyötä. Luulisin että suomalaisetkin pyrkivät tekemään parhaansa niillä resursseilla ja työvälineillä mitä heillä oli. Nämä ovat kuitenkin kai tehty pääosin talonpoikien käyttöön, eikä varakkaille aatelisille. Siinä on varmaan apupoika saanut tahkoa pyörittää…
Hiekalla ja nahalla olisikin hieno tehdä viimeistely! Rikonko tiimalasin?
Mulla oli ihan huhmaressa murskattua hiekkakiveä. Krartsiittiä kokeilin aikoinaan kivikirveen hiontaa ja se onnistui helkkarin kiitettävästä.
Noissa keskari kuvissa niitä peltejä hiotaan aika usein johonkin puiseen kapulaan kiinnitetyllä kivella sekä joissain ihan vain kovaksi karkaistulla toisella teräksellä raapimalla.
Ruosteen poisto haarniskasta ja ketjupanssarista on yleensä hiekka kylpy. Oma skull cap on pesty ja hiottu hiekka ämpärissä ja jälki on kiitettävä sekä autenttinen.
1 tykkäys
Puhallushiekkaa voisi kokeilla. Hienoin raekoko näyttäisi olevan 0,1-0,6 mm. Yksi säkki ei maksa paljon.
Kai tuokin toimii.
Mulla oli lähes puuteria “ns” kiillotus vaiheessa.
Sivulevyt vihdoin paikoillaan.
Levyt ovat kiinnitetty toisiinsa viidellä 5 mm niitillä.
Lähikuva niitin päästä. Vaatii tarkkaa silmää.
12 tykkäystä
Näkyy! Ja näkyy 100% paremmin ensimmäisien ruoste tahrohen jälkeen 
Aivan varmasti.
Pintakäsittelykoe: Veneterva koivulle.
Vaihe 1. Tervan levitys.
Vaihe 2. Tervan lämmittäminen ohueksi ja juoksevaksi kuumailmapistoolilla.
Vaihe 3. Ylimääräisen tervan pois pyyhkäisy puhtaalla rätillä, (eipä muuten paljoa irronnut).
Eipä taida enempää kokeilua kaivata. Väri on mielestäni oikein kaunis ja autenttinen, eikä tarttunut luuhun lainkaan. Terva tunkeutuu lämmitettynä puun sisään ja kuivuu pinnaltaan melkein saman tien.
Pintasilaukseksi taitaa tulla vielä ohut kerros pellavaöljy-vernissaa. Sitä voi levittää samalla myös metalliosien päälle ruosteelta suojaamaan.
Tässä tulee jotain omaa pohdintaa tähän projektiin.
Oletko ajatellut oikeaa pellavajännettä kaareesi?
Lankavan aivina pellava kestää vaikka 1000 paunaa, kun laittaa riittävän monta lankaa. Idea on vain, että jänne ei ole lainkaan kierteellä. Suomalaisten varsijousten alkuperäinen jännepaksuushan on siinä 1,5 cm hujakoilla. Alkuperäiset varsijousten jänteet olivat paksuja, tämä käy ilmi jo museoiden virepyöristä. Euroopassa jänteet olivat ohuempia. Vaikka en itse enää teräskaaria teekään, on jo nuolen osumatarkkuuden takia optimaalisinta käyttää riittävän paksua jännettä. Tässä kun tullaan myös suomalaisten varsijousten nuolten ja vasamien kokoon ja painoon.
Sitten mitä tulee teräskaareesi niin sanon vielä kerran: useampi testilaukaus ruuvipenkissä vaikka niin, että talon nurkan takaa painaa liipaisinta harjanvarrella. Jos jostain syystä nokin hitsisauma ei kestä, niin siinä lentää hitsattu pultti naapurinkin tontille - vaikka kaari kestäisikin täyden vedon suunnitellulla vetopituudella.
Sitten mitä tulee tyvikruunu virepyörään, niin senkin kestävyyttä olisi hyvä testata ensin useita kertoja samalla nurkan takaa tekniikalla. Samoin liipaisimen herkkyyttä on testattava ennen kuin ko. varsijousi tulee aktiivikäyttöön.
Terva on ok. Itsehän en suosi vaaleita puunvärisiä tukkeja, koska niissä lika näkyy helpommin kuin tummassa tukissa. Toki aivan absoluuttiset high status-esineet on erikseen.
Muista sitten, että varsijousella ei tule koskaan tähdätä ladattuna mihinkään muuhun kuin maaliin/maalitauluun.
Tässä on vielä matkaa jäljellä ennen kun pääsee ampumaan. Viritys-vekarakin puuttuu vielä, enkä nyt tässä tilanteessa tiedä koska pääsen sellaisen tekemään.
Kaari on niin tiukka, ettei sitä pelkillä käsivoimilla saa paljoa liikahtamaan. Syytä on todella olla ensi laukauksilla varovainen. Pitää ensin katsoa kestääkö rakenteet.
Kokeilen ensin turvallisuus- ja mukavuussyistä dacronjänteellä. Jos kaikki muu kestää käyttöä niin voin tehdä jänteen myös pellavasta. Minulla on valmiina hyvää lankaa, jota olen käyttänyt jousien jänteisiin.
Terva plus kolme kerrosta vernissaa. Tervaa imeytyi kuitenkin hieman luuosien reunoille, vaikkei koepalassa näin käynyt. Olkoon nyt sitten vaikka pientä patinaa, kun ei poiskaan saa. Teippaaminen ei innostanut, koska sitä ei ollut keskiajalla vielä keksitty. No, koristeraaputuksilla voi yrittää kiinnittää huomiota toisaalle. Alkaa kuitenkin jo muistuttaa varsijousen tukkia!
12 tykkäystä
Nyt mietityttää alanko muotoilemaan keulan uraa 10 vai 12 milliselle vasamalle? Saattaa olla parasta päättää vasta ensimmäisten koelaukauksien jälkeen.
Harmi että hohkaluu tulee esiin luun päästä heti kun vähänkin viilaa. Ei kai auta kuin täyttää reikiä liimalla.
Sillä uralla ei ole niin suurta merkitystä, isommastakin urasta voi ampua ohuempia nuolia ja päinvastoin. Anyway, hieno tukki!