Sosiaalinen konteksti

Jees, ajattelin kirjoittaa ja samalla perustaa tällaisen viestiketjun foorumille aiheesta sosiaalisuus jousiharrastuksessa, mikä on mielestäni äärimmäisen tärkeä asia. Saa kommentoida ja herättää vapaasti keskustelua.

Minäkään varsijousiosastolla en pärjäisi ilman nettifoorumeita, en lähtökohtaisesti edes yksin. Kolme vuotta on tullut taaperrettua aktiivisemmin varsijousen parissa, välillä eteen ja välillä takapakkia ottaen. Tietoa rakentamisesta ei vaan yksinkertaisesti riittävästi ole, ei edes keskiajan aikalaiskirjallisuutta. Satunnaista dataa ja tutkimuksia löytyy, jotka eivät kuitenkaan palvele koko touhua. Kirjojakin on, mutta ne eivät ole välttämättä koko totuus.

Aloitin touhun jo tosin kolme vuotta aiemmin, lähes 15 vuotta sitten. Kiitos siitä vanhalle foorumille, siellä oli paljon hyvää varsijousiasiaa. Valitettavasti tämäkään ei riittänyt, vaan tietoa piti etsiä lontoonkielellä ulkomaisilta saiteilta, joista osa osoittautui jopa todella umpisurkeiksi. PVC-putkikaarivideoita ja alumiinijousia. Primijousiharrastajan painajainen. Suomestakaan kirjallisuutta ei vaan löytynyt vaikka kuinka yritti. Kirjastot oli tyhjiä, jopa tiedekirjastot. Harrastus tuntui jopa raskaalta seuraten sivusta vielä kilpakumppeiden (juri yms.) projekteja missä luut ja puut osoittautuivat ylitsepääsemättömiksi. Mikä siis avuksi?

Tajusin jo melko varhain, että kehittyääkseni minun tulisi ymmärtää hyvin laajasti erilaisia varsjousia. Osa oli vielä niin umpisurkeassa museokunnossa, ettei niistä voinut lähteä rakentamaan mitään hypoteettista 100-prosentin rekonstruktiota, tiedemielessäkään. Asiaa ei yhtään auttanut mainitsemani kirjallisuuden umpisurkeus. Ainoa rationaalinen keino oli alkaa rakentamaan omantyylisiä jousia ja mukailemaan muiden teoksia. Tämä jatkui siihen asti kunnes tajusin käsitteen sosiaalinen konteksti.

Harrastushan on niin pitkällevietyä taidetta ettei siinä omat pohdinnat riitä. Tämänkaltainen foorumi mikä tarjoaa erinomaisen väylän aloittajasta ammattitasolle on jo lähtökohtaisesti niin tärkeä osa tekemistä, että sitä kannattaa arvostaa korkealle. Tämän rinnalla kulkekoon kaikki se oleellinen tieto-ymmärrys mitä muut informaatiolähteet voivat tarjota.

Sosiaalinen konteksti on hieno juttu, ja sitä pitää osata yrittää vaalia. Tämä on jo melko itsestäänselvyys asioissa, joihin tarvitaan yhteistyötä, tieteestäkin välillä välittämättäkään. Tiedekin on vain viisi kirjainta, t, i, e, d, e, eikä se metodina poikkea tavasta mitä muinoin, jopa yli satoja vuosia sitten ihmiset ovat väkertäneet. Vähän sama kuin mene viidakkoon, rakenna ensimmäinen onnistunut survivaljousi ja kaada ruokaa. Vaikeaa mutta vaatii vähän nystyröitä, tiedettä sekin on. Ja sitähän se on.

Omalta osaltani toivon, että jokainen foorumilla pyörivä ymmärtää mikä idea tällaisessa foorumissa on. Tämä on enemmän kuin pelkkä jousiyhdistys. Tämä on vuosisatojen perinne, pimentoonkin jäänyt. Foorumilla pyörivät ihmiset eivät lähtökohtaisestikaan edusta matalan aidan reseptiä, vaan he ovat löytäneet tiensä hienon harrastuksen pariin.

Sosiaalisuus siis korkealle ja unohdetaan turha vänkääminen, kinaaminen, kampittaminen, vain väitöskirja vakuuttaa-vakuuttelu, minulla on 5-50-v aikasarjaa enemmän kokemusta-egoilu, rehvastelu, vain bannit kertoo totuuden, nähdään saunan takana-ajattelu, sikailu tai muu yleisesti toisia kirjoittajia ärsyttävä tapa toimia. Jousi on mielenkiintoinen esine, se on sekä mikroskoopin edessä mietiskeltävä museoesine, että toimii myös viidakossa. Tämä ei poista sitä, että viidakossakin voi tulla toinen harrastaja vastaan jolta voi oppia jotain uutta, vaikka 100-metriä pidemmälle heittävän jousen. Sitä on kehittyvät tieteenmetoditkin.

“Itsekin olen tiedemies, mutta uskon myös empiriaan.”

Rauhaa ja joulurauhaakin foorumille 3.12.20. vp

Lopeta.

5 tykkäystä

Jos tarkoitat foorumin sääntöihin puuttumista, niin en itse asiassa edes lopeta. Kyseiset säännöt eivät kuulu vastuualueeseeni. Tällaisille sääntöhuomioille löytyy tosin rationaalisia lukijoiden perusteita jopa hyvinkin vanhoista keskusteluista. Ei tässä kuitenkaan (itsekään) absoluuttinen foorumin sivustaseuraaja olla, vaan foorumin sääntöjä seurataan myös tämän foorumin lukijan osalta. Kannattaa muistaa että vastaavia foorumeita ei Suomesta oikein löydy. Mutta yleisesti toivon tätä foorumia kunnioittavan kaikkien lukijoiden näkökulmasta. Ei tämä kuitenkaan mikään tappelufoorumi ole, vaan kyllä täällä pitää kiinni hyvistä käytöstavoista.

xD
image

Ihan hyviä huomioita @VisaPelkonen, samaa mieltä foorumin tärkeydestä yhteisönä ja käytöstapojen tarpeudesta.

En lukenut alkua pidemmälle vaan siirryin suoraan loppu teksteihisi. Sekin osoittautui virheeksi…

“Itsekin olen tiedemies, mutta uskon myös empiriaan"

Jos vain tietäisit kuinka lujasti tiede on sidoksissa empiriaan…

Nyt heitän (tuun niin katumaan tätä…) kyssärin. Tiedätkä edes miten se tiede toimii? Siis oikeesti???
Aluksi sinä valitset menetelmän ja sitten noudatat sitä menetelmää, julkaiset paperin joka tukee oman alasi akateemisia tutkintoja (jonka saat koulusta) ja joka on instituution tukema. Julkaistu paperisi tarkistetaan ja tulokset toistetaan alasi vertaisien toimesta alan yhteisössä.

Tässä lyhyesti alku josta päästään sitten tieteeseen.
Oppitunti päättynyt.

2 tykkäystä

Se mitä Reinikainen mielestäni sanoo on oikein, mutta ei tarpeeksi. Ja se näkyy tuossa minun aloitusviestin pohdinnassani. Pointtini ei ollutkaan määritellä tiedettä pelkästään instituutiona vaan ymmärtää laajempi kokonaisuus, mihin liittyy tuo mainitsemani “en ole kampuksella, olen viidakossa”-dilemma. Tämä foorumi on mielestäni eräänlainen viidakko, tiedeinstituutioista riippumaton viidakko. Toisin sanoen kommenttityyli: “Heittäisitkö yhdenkin tutkimuksen” ei ole mielestäni validi. Tässä on aloitusviestin pohdinnan ytimeni.

Mielestäni joitain vinkkejä ja heittoja voi antaa mikä on tiedemiehen absoluuttinen, tutkimuksiin perustuva näkökulma, mutta niillä ei tulisi kuvitella voittavan väittelyitä foorumilla. Koska vastustajalla on oikeus siitä huolimatta säilyttää oma, henkilökohtainen näkökulmansa. Toisin sanoen järeät, tutkimukselliset lähdeviitteet eivät ole pakollisia. Lisäksi tässä on sellainen asia, että kenellä riittää aika ja energia tarkastaa kaiken muun siviilielämän ulkopuolella, että kuka nyt oli 100-% absoluuttisen oikeassa viitaten juuri oikeisiin lähdeviitteisiin - ja argumentoiden väitteensä vain tieteellisesti? Juuri tämän takia uskallan ajatella samoin kuin puheenjohtaja, että tämän foorumin väittelyitä ei pysty voittamaan pelkästään tieteellisillä viitteillä - gradut ja väitöskirjat tehdään muualle.

niin kuin arvasinkin… kadun jo nyt…

Kyse ei ole mistään vitun foorumi politiikasta vaan siitä, että toinen sanoo jotain mikä on alle 5minuutin googlettelun jälkeen täysin potaskaksi julistettavissa ja kun siitä huomauttaa niin tämä kyseinen sanoja on jo maalannut sanomansa kerrestalon kylkeen ja julkaisee sanomisistaan jo lehtijulkaisua. Tässä vaiheessä me muut emme voi muuta kuin sulkea nämä kirjoitus päätteet ja tehdä yhteinen päätös, että kyseinen sanelija vain hiljaisesti suljetaan muun keskustelun ulkopuolelle…

TÄMÄ on ikävästi pikkuhiljaa kyllä realisoitumassa tämänkin lukupalstan sisällä.

Ymmärrätkö kumpaa sinä tällähetkellä edustat?

ja please… älä vastaa enää…

2 tykkäystä

Itse asiassa en edusta kumpaakaan, vaan minulla on omat henkilökohtaiset näkökulmat asioihin. Tässä nyt lyhyesti. En jaksa tähän oikeastaan väitellä enempää.

:expressionless: