Kaikenkastelevien sateiden ja myrskytuulten lomaan oli taas sovittauduttava, jottei alkukausi menisi ihan tärviölle. Lähdin aamun valoilla metsälle. Sade oli hetkeksi tiessään, tuuli lähes olematon, märänpehmeä metsänpohja äänetöntä kuljettavaa. Kerrassaan oikea paikka olla.
Kaksi tuntia jaagailtuani yhytin tuomitiheiköstä kukon. Yllätettynä se himmaili hermostuneena etuoikealla vesaikon suojissa, vain viiden metrin päässä. Vaikka matka oli muikean lyhyt, arvioin kokemusperäisesti, ettei nuolella olisi mahdollisuuksia mennä oksakalteriston läpi kukkoon. Pattitilanne jatkui vielä hetken.
Sitten kukko nytkähti liikkeelle lähteäkseen. Etualalla oli pätkä avointa, harvaa heinikkoa. Tiesin, että kukko viilettäisi avomaan poikki maksimivauhtia. Näin myös kävi. Seurasin viistosti poispäin juoksevaa kukkoa jänteellä olevalla leikkurilla, jännettä taakse hivuttaen.
Vähän yllättäen kukko pysähtyi tiheän vesaikkovallin eteen 13 metrin päässä, selin meikäläiseen. Nyt. Vedin leikkurin merkkiin, linjasin nuolen kukon selkään ja annoin lentää.
Nuoli sukelsi kukon selästä sisään, yesss! Siinä silmänräpäyksessä kukko singahti oikealle, jälleen tiheän pensaan taakse. Sieltä kuului ankaraa paiskontaa, sitten tuli hiljaista. Hipsin leikkuri jänteellä pensaan kääntöpuolelle. Kukkoa ei näkynyt. Maassa lojui leikkurinuoli, jonka varsi oli höyhenten peitossa. Nuolen takaa lähti yksittäisten höyhenten muodostama sievä jono, joka kuitenkin loppui lyhyeen.
Jäljen hiivuttua jatkoin oletettua pakolinjaa eteenpäin, silmät maastoa haravoiden. Ehdin astella vain hetken, kun näin maassa kuparinruskean nyytin. Lähestyin kukkoa varuillani, mutta se oli jo mennyttä, 20-metrisen ja muutaman sekunnin mittaisen pakonsa päänsä.
Nuoli oli mennyt keskiselästä rangan vierestä sisään, kyntänyt tukun kylkiluita tyvestä poikki, ruhjonut keuhkon ja käytännössä irrottanut kukon oikean siiven juuriltaan. Sitten nuoli oli tullut ulos kukon kaulan tyven sivusta. Harvoinpa tulee primileikkurilla tällaisia viisisenttisiä, ammottavia haava-aukkoja. Haavakanavan kulma osoittaa, että kukko lähti niiaamaan eteenpäin nuolen mennessä sisään.
Kukko painoi 1250 g, mikä on tavanomainen aikakukon syyspaino näillä main. Odotettua murkinaa, ja hyvä lähtölaukaus alkaneelle kaudelle.
