Seitsemästoista


#1

Lumi tuli, ainakin hetkeksi. Muutama sentti, mutta sen verran, että maisema muuttui täysin ja valo-olot myös. Matkasin uunituoreille lumille lähinnä jäneksiä hakemaan. Pupuja löytyikin niittyaloilta, lumen alta ruokaa kaivamasta ja muuten vaan juoksentelemasta. Eivät sallineet muinaisjousimatkalle yrittämisiäni.

Sivusin harjannetta, jonka lakea peittivät enimmäkseen vanhat tuomet. Mustankäkkyröiden luokkipuiden keskellä kasvavasta puusta löytyi linnunmuotoinen limppu. Luovin puun alle, välttäen visusti vilkuilemasta limpun suuntaan. Satunnainen kulkija vain, minä. Matkalla rapelsin uuden haarakärkinuolen jänteelle.

Kohotin katseen ja jousen samanaikaisesti. Siellä se oli, kukko kuudessa metrissä. Ojensin jousen, linjasin nuolen kukon eturintaan ja annoin lentää. Osuma! Kukko ei kuitenkaan tullut puusta alas, mikä oli täysin poikkeuksellista. Lintu pörräsi helikopterityyliin yöpymäoksansa korkeudella, samalla kun haaranuoli putosi puusta. Nämä kertoivat yhdessä erittäin vähäisestä läpäisystä ja osumatehosta.

Parissa sekunnissa kukon räpyttely heikkeni ja se tömähti alas hangelle. Iskin kiinni parhaani mukaan, mutta en ollut tarpeeksi nopea ja kynsikäs. Kukko livahti yhden miehen saartorenkaastani ja viiletti maata pitkin harjanteen päädystä laskevaan tiheään notkelmaan. Voi vitunposket.

Päätin odottaa vitosen. Jospa verenvuoto etenisi. Kuulostelin liikkumatta notkelman reunalla. Läheisen tuomipihlajakimpun rastaat rapistelivat ja hälyttelivät, muuten oli hiljaista.

Lähdin laskeutumaan rinnettä, yrittäen pysyä pystyssä löyhän lumen, laonneiden talventörröttäjien ja puolisulan savimaan kuorruttamassa jyrkässä. Pohjalle päästyäni tutkailin maita ja puita jousi valmiina. Viime talvena jäljitin onnistuneesti useampia pakolaukan jälkeen kätkeytyneitä fasaaneita, mutta lumesta ei ollut nyt apua. En löytänyt sen rokkoisesta pinnasta kukon askellusta, saati höyheniä tai verta. Viheliäisiä muistoja hiipi mieleen.

Olin tutkaillut viidakkoa hyvän tovin, kun silmäni osuivat notkelman pohjalta lähtevän tuomen pitkässä haarassa olevaan kukon siluettiin. Ei jumaliste! Jänteellä oli raskaskärkinen fp-leikkuri. Siihen oli nyt luotettava, uuden haarakärjen petettyä pahasti. Hain oksakiehkuramössöstä linjaa ehkä kuudessa metrissä olevaan kukkoon. Löysin 15-senttisen esteettömän ikkunan. Rauhoitin mieleni ja kohotin jousen. Tähtäsin lintua keskitorsoon, takaviistosta.

Nuoli vilahti ja osui. Kukko ei liikahtanutkaan, mikä oli hyvin erikoista. Nyt aloin olla jo varma siitä, että kyseessä oli harjanteelta pakoon päässyt haavakkokukko. Parin sekunnin kuluttua kukko huojahti korkealta sijaltaan alas, mutta jäi alempaan tuomenhaaraan kiinni, reiluun kolmeen metriin. Laitoin normileikkurin matkaan, varmistukseksi. Osui. Kukko nyyskähti oksanhaarasta maahan ja jäi pyrstö pystyssä lumeen törröttämään. Huh.

Sekä fp-leikkuri että normileikkuri olivat edelleen kiinni kukon kehossa. Todennäköisesti kumpi tahansa niistä olisi ollut yksinään tappava.

Täytyy vielä tutkailla ajan kanssa, mitä eri nuolet tekivät kukolle. Alustavasti näyttää siltä, että siinä missä syväkurkkuiset haarakärjet läpäisevät ja pudottavat riistalintuja erittäin tehokkaasti, nyt kokeilussa ollut matalakurkkuinen, lähes talttamainen haarakärki ei sovellu ollenkaan tähän hommaan, ainakaan 25 joulen outputilla. Se käy järkeen, kärkien geometrian valossa.


#2

Sun kannattaa harkita sitä mahdollisuutta että kirjoitat kirjan primijousimetsästäjän vuodenkierrosta.

Hienoa kerrontaa taas kerran.


#3

Sweet seventeen. Onnet. Yllättävää tuo haarakärjen ontuva teho!? Ei ottanut matkalla oksaan tms.? Itsellä tuli eilen kolmannen kerran tuplarusakko, mutta ei kaareutuvalla puulla.