Okei, ironia on tietysti että nimellisesti kyseessä on rikkoutunut/viallinen jousi josta liotin jänteet pois.
Mutta puu onkin 3 kohdasta täysin katki! Sitä ei huomannut ampuessa Tuomo eikä minäkään.
Tällä jousella tuli joitain tuhansia laukauksia ammuttua, useammat kisat myös ja taulunuolta pari sataa metriä.
Jänteiden liottamisen jälkeen löytyi halkeamat, joita en osannut odottaa. Ehkä nuo kohdat olivat olleet vähän “pehmeitä” mutta ilmeisesti katkeamien jälkeen tillerin sai silti tasaiseksi. Lopulta sulatin jänteet pois, koska sarvi pyrki irti alalavasta, huonon puu-sarvi liimasauman takia. Tämä oli tuota tasan vuosi sitten liimattua erää jousia.
Eli puun rikkoutuminen ei missään nimessä haitannut tahtia, ainakaan vielä.
Jousessa oli jänteitä vain 60 grammaa, joten tilleröinti tai jänteiden asemointi oli vähän puutteellinen. Tietty suurempi määrä jänteitä olisi auttanut, mutta vanhojen kirjoitusten mukaan 50-60g jänteitä on ollut ihan oikea käytetty määrä näissä jousissa.
Lukuisissa komposiittikuvauksissa viitataan siihen, miten puu on näissä aseissa lähinnä liimausalusta ja spaceri (mikäs tälle suomennokseksi). Jeren jäkkärä osoittaa tämän paikkaansapitävyyttä.
On joo mutta osatotuus on myös että kuritusta kestää. Olisiko ollut Mike Keswick jolla oli core jossain 15 osassa. Mutta paunoihinhan tuo vaikuttaa ihan suoraan. Tuo jousi olisi voinut arviolta jonkun 5-10 paunaa olla enemmän…ehkä.
Menee vähän vaikeaksi, mutta ainakin teoriassa tuo pitkittäinen puu voi taisiin korvata pystysyisellä ilman, että lujuus kärsisi. Käytännössä jänne ja sarvi kantavat vedon ja puristuksen ja puuydin leikkauksen, sopivasti murtunut ydin voi edelleen siirtää leikkausvoimia vaikka olisi murtunutkin. On sinänsä tuttu ilmiö kerroslevyrakenteista.
Enhän minäkään sanonut, että pelkkä liimausalusta, vaan myöskin spacer. Pannaan sarvea, liimaa ja jännettä rankasti kevyempi materiaali väliin kasvattamaan pintojen etäisyyttä neutraalitasosta, nostamaan taipuvien osien paksuutta ja ulottumaan lapojen kärkiin yksinomaan tai lähes yksinomaan, jotta massa saadaan laskemaan kriittisillä alueilla.
Ytimellä on oltava jonkinlainen rakenteellinen lujuus. Kuitupuolella on kokeiltu jonkin verran hyvin kevyen materiaalin, kuten esimerkiksi kuusen käyttämistä ytimenä. Tuloksena on ollut muutaman laukauksen ihmeitä - nopeaheittoisia jousia, jotka eivät kuitenkaan kestä käyttöä. Ei vaahteran kaltaiset keskitiheät puulajit liene aivan turhaan valikoituneet komposiittien ytimen materiaaliksi. Kevyemmät puulajit eivät vain kestä rasituksia ja se näkyy lopulta jousen suorituskyvyssä ja eliniässä.
Jengihän on todella maanisen tarkkoja mitä puuta käyttävät jousensa coreksi. Siis pienimmätkin syykiharat, oksankohdan häivähdykset heitetään heti menemään. Toisinaan vaahtera tekee hämyjä temppuja, oksia löytyy ikäänkuin “sisältä”, mistään suunnasta ei aavista että siinä olisi oksankohtaa ollut. Jotenkin uskomatonta, mutta kai siinä on voinut joku vihje sitten jossain olla…
Yksi museokappalekin löytyy joka oli rikki, siinä jotenkin paljastui että jousi oli selvästi hajonnut runkopuustaan piilo-oksan takia. Että on niitä ennenkin käynyt.
Itse olen onnellinen kun sain paljon vaahteraa kerralla, jonka heti pääsi jousissa toteamaan hyväksi. Tuo jousi nyt josta core oli murtunut, on ainoa johon on murtumia tullut (havaitusti). Ja monta olen liottanut… Menee noiden jännesijottelujen piikkiin. Matalilla määrillä pärjää jos osaa oikeasti homman tehdä, silloin tilleri pitää täydellisesti sopia lapaprofiiliin ja refleksiset kohdat olla huomioitu.
Nyt en tiedä kuinka tarkkaan esim. turkkilaisten jousten puulajeja on tunnistettu, mutta muistini mukaan siellä saattaa olla lähes kymmenkunta eri vaahteralajia, joiden ominaisuudet saattavat poiketa meikäläisestä melkoisestikin.
Tuon “välipuun” täytyy varsinaisesti kestää tietty leikkaus ja puristus, mutta lähellä jännettä ja sarvea sen täytyy kestää siinä kohdassa vallitseva venymä vaikka ei juuri näitä kuormia paljon kantaisikaan.
Jotenkin uskomatonta, mutta kai siinä on voinut joku vihje sitten jossain olla…