Juttelin vastikään tämän kiinalaisen kaverin kanssa jolta ostin valmista kalaliimaa (pelkkää uimarakkoa) Tuomolle ja minulle. Hän itse tekee manchu-jousia ja esittelee avoimesti prosessia face/insta-sivuillaan, joten on aika hyvä taho myös tutkia yksityiskohtia jos kiinnostaa.
Yhteydenotolla onnistuu myös kalaliiman ostaminen. Hinta oli viimeksi 2000RMB, joka kääntyy 267e/kg. Markkinoiden halvimmasta päästä, mutta silti kallista materiaalia. Onneksi yhden jousen sarvipintoihin liimaa kuluu reilusti alle 100g. Maksu pitää hoitaa jollain muulla kuin verkkopankilla tai paypalilla, mutta luotettava kaveri joten ei hätää.
Hän (Rǔ yán) kuvaili yksityisviesteissä että käyttää todella matalia, epäsäännöllisiä urituksia sarvessa sekä puurungossa ja myös liimaa laittaa vain muutamia liimakerroksia. Valmiin liimakerroksen paksuudeksi arvioi molemmilla pinnoilla 0,2mm. Noin 6-8 kerrosta 15% liimaa. Eli ihan erilainen lähestymistapa kuin turkkilaisissa jousissa.
Ennen liimaamista Ru varmistaa että liimakerroksessa on sopivasti kosteutta molemmilla pinnoilla, laittaen vielä vettä liimauspäivänä pinnoille. Ennen yhteen puristamista pinnat lämmitetään ja lopulta tekee köysikiristyksen kuten meikäläisetkin. Eli uutta liimaa ei laiteta väliin, vaan kerrokset puristuu yhteen pelkällä lämmittämisellä.
Mielenkiintoista on että Ru on tehnyt myös jäykkiä manchujousia (110-130#) eikä ole kokenut mitään delaminaatioita, vaikka kiinassakin kuulemma kosteus käy 20% pinnassa talvella.
Köysikiristykseen löytyy myös mielenkiintonen jippo. Ensin Ru kosteuttaa, lämmittää pinnat, jonka jälkeen puristaa sarven runkoa vasten puristimilla. Sen jälkeen alkaa irroittaa puristimia ja korvaa puristimet yksitellen elmukelmukääreellä. Vasta tämän jälkeen alkaa köydellä kiristäminen. Prosessin aikana alla on kokoajan lämmitin päällä joka pitää liiman lämpimänä ja notkeana. Köysikiristyksen edetessä, voi huomata että liimasaumasta puristuu ilmakuplia ulos. Tässä tulee esille se että alkuperäinen ongelma kalaliiman vaahtoamisesta ja mikrokuplien luomisesta poistuu, kun liimapinta tulee puristuksen alle.
En ole tätä prosessia vielä kokeillut, mutta vaikuttaa lupaavalta ja tuli heti mieleen dokumentoida tieto foorumille!
Tuolla oli muuten Instan puolella videopätkä kaverin käyttämästä tencik-työkalusta, jossa oli sivussa uloke kierrettävää narua varten, ilmeisesti toimii ihan hyvin.
Yleistäen kaikkeen liimaustekniikkaan kuuluu se, että minimoidaan liimasauman paksuus. Liimalla sinänsä on keskimäärin huonompi rakenteellinen lujuus kuin materiaaleilla joita sillä liimataan. Siksi noissa turkkilaisissa käytetyt epäyhteensopivat ja syvät urat ovat hieman hämmentäviä, enkä vieläkään ymmärrä niitä. Lisäävät toki liiman tartuntapinta-alaa kappaleeseen mutta ei sinänsä kahden kappaleen välistä liimapinta-alaa. Vain jos syvät uritukset ovat yhteensopivat, niin myös kappaleiden välinen liimapinta-ala kasvaa.
Kriittinen kohta on liiman tartunta sarveen, siinä taitaa suurimmat ongelmat yleensä olla. Syvään uritetussa sarvessa sen huomaan, jos on paksulti liimaa – liima irtoaa urien pohjalta liiman kutistumisen myötä. Sarvi on niin tiivistä materiaalia, että eläinliima ei pääse tunkeutumaan sarven huokosiin samalla tavalla kuin puuhun, jolloin voisi ajatella, että riittää sarven pinnan huolellinen karhentaminen. Vähentäisikö se myös kutistumisen aiheuttamia ongelmia? Turkkilaisten jousien uritetut sarvet pitää pohjustaa monessa vaiheessa, aloittaen hyvin ohuesta liimasta ja lisäten lukuisia kerroksia – tämähän johtuu lähinnä kuivumiskutistumisen aiheuttamista ongelmista. Urittamattoman, kunnolla karhennetun sarven pohjustus voisi tosiaan onnistua ihan tuolla tavalla, 6–8 kerrosta 15–20 % liimaa? Nopeuttaisi prosessia ja vähentäisi ongelmia? Pitää kokeilla!
Liimasauman paksuudesta vielä, että eläinliima elää voimakkaasti kosteuden ja lämpötilan vaihtelujen mukaan. Jos liimasauma on paksu, niin eläminen on suurempaa, jolloin se voi heikentää liimasauman lujuutta. Eikö enimmät ongelma ole tullut silloin kun pohjustettu sarvi tai jousi on päässyt kuivumaan liikaa? Jotenkin veikkaan, että ohuella liimasaumalla näitä ongelmia voisi olla vähemmän?
Tuo on kyllä mielenkiintoinen yksityiskohta, ettei laita uutta liimaa väliin kun sarvi ja puu liimataan yhteen! Ehkä lämmittäminen tosiaan sitten riittää, jos kosteutta on riittävästi?
Mikä tuon kelmun idea on? Se, että saa sarven puristettua puurunkoa vasten niin, että voi kiertää köyden ympärille? Eli halutaan vain puristimet pois tieltä köyden kiertämisen ajaksi?
Niinpä olikin. Pitäisi alkaa kokeilemaan tuommoista itekin. Hämmentävää vaan että omin sanoin kertoo miten sarven kiinnittämisessä meni 1,5h! Mulla varmaan 10min homma per lapa…
Mutta siinähän se onkin. Heikoin lenkki on sarveen tarttuminen ja siksi uritusta tarvitaan ainakin niissä jäykimmissä jousissa! Ilmanmuuta voi ja kannattaa alkaa testailemaan missä löytyy rajat. Hyvin mahdollisesti myös kalaliima mahdollistaa asioita joita nahkaliima ei. Kuitenkin, kun tehdään jäykkiä ja lyhyitä jousia (turkkilaisia) joissa on hurjat taipumat suhteessa refleksiin ja lavan paksuuteen, en ole törmännyt vielä keneenkään joka käyttäisi noin pieniä naarmuja kuin tämä Ru. 130# manchu on jäykkä mutta ei liene sekään verrannollinen 130# turkkilaisen rasituksiin, kun turkkilainen on 33% lyhyempi jousi. Eikö?
Tuolla metodilla voisi tehdä jonkun taulujousen ja alkaa siitä sitten tekemään jäykempiä jos ongelmia ei esiinny. Tai sitten pidempiä jousia.
Hyviä puolia tuossa selkeästi on, niinkuin kuvailet pienemmät kutistumiset kosteuden vaihdellessa. Vähemmän työtä, vähemmän liiman kulutusta. Sekä urittamisduuni! Sehän on ihan perseestä ja vaatii omat jigit+työkalut.
Tuossa yhteenpuristuksessa voi olla se että ilman liiman lisäämistä pinnat saadaan vielä lähemmäs toisiaan, mutta kyllä siinä pitää olla aika paljon lämpöä ja kosteutta että pinnat sulavat yhteen. Melkein itse laittaisin vaan normaalisti liimaa molempiin pintoihin ja sitten vielä lämmittäisin.
Muovikelmun ideaksi kuvaili sen, että sillä saa puristimet pois tieltä ja sarvea pääsee vielä asettelemaan paremmin. Kelmu pitää myös sotkun lavan sisällä, jolloin liima ei sotke paikkoja ml. köyttä. Köyteen kun tulee liimaa, niin liiman kuivaessa syntyy liimasta kovia reunoja jotka leikkaa käsiä. Olen ratkaissut niin että liotan köyden aina puhtaaksi. Kelmulla ei tarvitse tehdä sitäkään.
Sehän se on, että tarvitaanko tosiaan uritusta. Jos ajatellaan, että uran leveys on 2 mm ja syvyys 1 mm, mikä vastannee aika hyvin Kunzin hammashöylän terää, niin uritetun pinnan pinta-ala on noin 41 % suurempi kuin tasaisen pinnan. Sinänsä merkittävä kasvu kyllä, vaikka tuo pinta-alan kasvu ei suoraan korreloi sauman lujuuden kasvun kanssa (paksu liimasauma, urien pohjat korkkaavat, tms. ongelmat). Sama pätee, vaikka uran leveys olisi 0,2 mm ja syvyys 0,1 mm, pinta-alan kasvu on sama noin 41 %. Siitä päästään siihen, että hyvin karhennetun pinnan voidaan ajatella vastaavan tuollaista hyvin tiheää ja matalaa uritettua pintaa?
Olennaista mielestäni on, että jos urat eivät ole yhteensopivat, ne voivat olla hyvinkin matalat, kunhan niitä on hyvin tiheässä. Yhteensopivat pinnat ovat sitten eri juttu.
Toisaalta, Jerellä ei ole ollut enää näitä sarven liimasauman pettämisiä, joten kun prosessi on kunnossa, niin homma toimii.
Pitää kyllä kokeilla, että toimisiko pelkkä karhentaminen ja ohut liimasauma. Toisaalta, jos halutaan kaarevat liimapinnat, niin ne on helpointa tehdä Kunzin muotoilluilla hammashöylän terillä, kuten tähänkin asti. Mutta ehkä pitää tylsyttää hampaat ihan kunnolla, jotta urat jäisivät matalammiksi sekä lopuksi vielä karkealla paperilla hioa pinta. Nyt kun lämmityskausi alkaa ja sisäilma kuivuu, niin näkee sarven pohjustuksen tulokset välittömästi!
Siellä Ru:n facebookin kuvissa oli kuva siklistä joka on muotoiltu sopivaksi U-kirjaimeksi. Ajattelisin että käsin pystyy aika hyvin siklaamaan sopivan konkaaviuden ja sitten käyttämään tätä viimeistä sikliä johon verrata onko lähellä. Siklit tylsyy nopeasti, niitäkin pitää terottaa ja prosessi ei ole niin nopea kuin kunz hammashöylä. Eli olisi hyvä olla useampi yhtä kaareva sikli.
Muuten, alkuperäisen ottomaanin poikkileikkaus löytyy jostain vanhoista atarn/facebook keskusteluista. Olisiko ollut Cem Dönmezin laittamana. Siinä näkyy liimapinnan kaarevuus sekä selvä hammastus. Jäi siitä mieleen, että kaarevuus ei ollut aivan symmetrisen pyöreä, vaan enemmän V-muodossa kuin U.
Periaatteessa mulla ei ole ollut niitä sarvien irtoamisia, muuta kun niissä extreme 15-25% kuivuuksissa. Saldo olisi varmastikin nolla jos olisi olosuhteet olleet tasaiset ympäri vuoden. Nyt on, kun olen siihen panostanut.
Minua kiinnostaa kanssa kovasti se miten tuo kalaliima reagoi matalaan kosteuteen. Koska nahkaliima on tosi herkillä täällä suomessa, jos tekee vähänkin virheitä!
Niin meinaatko tällä sitä että säilytät jousia siinä laatikossa missä lasillinen vettä mukana pitämässä kosteutta? Sitä voisi itekin laittaa valmiiksi pohjustetut sarvet laatikkoon ja vettä astiaan, niin ei tarvisi miettiä noita liiman korkkaamisia urien pohjasta. Vähän jo meinaa hirvittää tulevan talven kuivat kelit ja juuri kun oon saanut 3 paria pohjustettua sarvia liimalla.
Joo, juurikin noin. Eli aikasemmin manipuloin kosteutta sarvien liimaamisvaiheessa, nyt kokoajan. Lähinnä syksy-talvi-kevät akselilla kuitenkin. Jos ei ole huonekostutin päällä, laitan kaikki sarvijouset kosteuslaatikkoon. Jousia alkaa olla niin hitosti, että laitan jätesäkkiin osan (kypsyneet jouset). Kyllä siellä kosteus pysyy riittämiin.
