Kaivoin verstaan nurkkaan jemmaamani ruusunvesat esiin, vaikkei nyt juuri uusille nuolille tarvetta olekaan. Nämä ovat kuivuneet kuori päällä keväästä asti. Nyt rapsuttelin kuoret pois takkatulen loimussa istuskellen.
Heikillä on ruusun lisäksi vesanuolimateriaalia vaikka kuinka! Teepä noista nuolet preeriajousiammuntakisaan.
Itse perkasin myös ruusunvesavarastoni, noin 150 nuoliaihiota. Suurin osa oli suoristettu jo tuoreeltaan, osa vaatii vielä jälkisuoristusta. Tein niin, että pätkin nuo 50, 60, 70 ja 80 sentin mittaan sen mukaan, kuinka paljon hyvää vartta oli. Sitten pitäisi varmaan oikoa, mitata jäykkyys ja punnita nuo. Saas nähdä kuinka monta yhtenevää settiä löytyy. Joka tapauksessa, aluksi näistä tulee preeriakisaan nuolisarja. Teen niistä kärjettömiä, eli paahdan kärjen mutta en lisää varsinaista kärkeä. Sulitus pronssikalkkunasta. Kuvassa lisäksi yksi paksumpi ruusunvarsi, josta tulee minijousi.
Oikomisen teen kuumailmapuhaltimella. Paljon ei tarvitse lämmittää, kun on jo oiottavissa.
Aluksi teen kuuden nuolen setin preeria-ammuntakisaan. Siihen ajattelin tehdä kärjettömät nuolet, tai ainakin ilman ostokärkeä. Jos nuoli on kärjetön (ilman lisäpainoa) niin nokin tekeminen tyvipäähän tuntuu järjettömältä - selvästi enemmän työtä ja/tai takapainoinen nuoli. Ei hyvä. Mieluummin siis toisinpäin. Toisaalta, kyllähän sitä pitää autenttistakin tyyliä ehdottomasti kokeilla.
Vaikka ruusussa on hohkainen ydin, niin onko sillä lopulta mitään väliä? Itse puuaines ytimen ympärillä on hyvin kovaa. Voihan ytimeen upottaa puutikun ja/tai kääriä vaikka vähän jännettä kärjen ympärille lisäpainoksi ja vahvistukseksi. Saappaan ammuntaan kärjeltä ei paljon vaadita.
Jos tulee mieleen esimerkkejä kärjettömistä tai leikkurittomista preerianuolista, niin hyvä - itse en ole vielä niitä oikein löytänyt, tosin, enpä ole vielä kunnolla etsinytkään.
Allely & Hamm 2002 (165, 191) esittelee kaksi yksipuista tasankonuolta: kanukanvesasta tehdyn, etupäästään suipon kärkeväksi muotoillun comanche-nuolen ja niin ikään kanukanvesasta tehdyn cheyenne-nuolen, jossa nuolen kärkipää on muotoiltu bodkinmaisen kolmikulmaisen kärkeväksi. Jälkimmäisen tyyppisiä yksipuisia bodkineita olen himotellut tehdä ja kokeilla, tuomipihlajaista sellaista aloitinkin vuolemaan viime talvena, mutta jostain syystä jäi kesken…
Kiitos, niinpä onkin. Kirjasta minulla on Kindle-versio, kun oikean kirjan saatavuus on todella huono. Harvoin myynnissä ja jos on niin tolkuton hinta.
Nuolet ovat toisinpäin - cheyenne-nuoli on suippokärkinen ja comanche-nuoli kolmikulmainen. Teen tuollaisia ihan yksinkertaisia, suippokärkisiä. Helpompi tehdä ja kestää paremmin. Mikähän on idea tuossa bodkin-tyyppisessä kärjessä, jossa kärkiosan tyveä on ohennettu ja siten heikennetty? Katkeaa herkästi upotessaan lihaan ja aiheuttaa siten ikäviä seuraamuksia? Tätä ominaisuutta ei preeriakisassa onneksi tarvita…
Kummastelen kummasteluasi comanche-bodkinin muotoilusta. Nuoleen on muotoiltu kärki, joka on vartta paksumpi tehdäkseen sitä isomman ja tehokkaamman haavakanavan kohteeseensa ja päästäisi nuolivarren kitkatta perässään riittävään läpäisyyn. Varsi on ohennettu myös siksi, jotta se taipuisi riittävästi jousesta lähtiessään, olisi riittävän / sopivan kevyt massaltaan ja lepäisi keskipisteestään mahdollisimman lähellä jousen kylkeä täydessä vedossa. Tuollainen jyrkkä kärjen ja varren raja toimii tunnetusti myös kätevänä vetopituuden varmistajana. Raudanlujasta kanukanvesasta tehty nuoli kestää todennäköisesti massiivisia iskuja, vaikka varsi on ohut kärjen takana.
Kummastele vain… Tuohan on todellinen nuoli ja tuollaisia on selvästi tehty mutta kuinka paljon. Onko tuo yksittäistapaus? Ovatko saavutetut edut todellisia sekä riittäviä verrattuna työmäärään? Ehkäpä, tuskin tuollaista olisi muuten tehty.
Olihan tuolla kirjassa muuten vielä yksi kärjetön, puikkomainen kiowa-nuoli. Materiaalia ei ole mainittu. Sivunumeroa en tiedä, koska niitä ei Kindlen tietokoneversio valitettavasti näytä.
No, tasankointiaaneille oli, subsistenssikurimuksessaankin, normaali käytäntö vuolla ja hioa nuoliaihiosta suuria määriä puuta pois sen hyväksi saattamiseksi. Eivät comanche-bodkinit suuritöisiä ole, jos niitä vertaa esimerkiksi havumetsävyöhykkeen ja Arktikan metsästysnuoliin.
Minkäslaisen ruusupuskan kimppuun olisi syytä käydä jotta ruusuisen nuoliunelman toteuttaa voisi? Käviskö esim joka nurkalla kasvava kurttulehtiruusun turkasen piikikkäät vesat?
Kurttulehtiruusu on kyllä hankalimmasta päästä: siitä pusikosta ei oikein kelvollisen suoraa vartta löydy ja piikkejä on aivan täytisesti. Minun ruusuni ovat villiä sorttia, napattu matkaan mistä joutomailta milloinkin. Tyypillisesti kyllä aivan hyviä nuolivarsia kasvaa kaupunkien ruusuistutuksissa esim. teiden varsilla, eli silmä tarkkana ja aina sekatöörit taskussa. Työpaikkakampukseni puistossa on hurjat määrät hyvää vesaa (en nyt kerro missä), ja sain jopa luvan niitä vähän leikellä
Eiköhän paras ruusupuska ole sellainen, missä on sellaisia vesoja, jotka näyttävät nuolivarsilta… Kurtturuusu ei oikein kuulu siihen porukkaan. Joo, itse olen kerännyt omat vesani Turun saaristosta, tarkkaa lajinmääritystä en ole tehnyt, luullakseni ovat metsäruusua.
Lainaus Wikipediasta:
“Suomessa suvun lajeista kasvaa luontaisena kuusi lajia; karjalanruusu, metsäruusu, koiranruusu, orjanruusu, okaruusu ja iharuusu. Näiden lisäksi kurtturuusua, juhannusruusua ja punalehtiruusua tavataan viljelykarkulaisena tai viljelyjäänteenä.”
