Ensimmäinen olympiadi on takana perinteisessä fasaani ja rusakkojahti viikonlopuissa. Olemme kokoontuneet asian äärelle neljä kertaa jahtimaillemme Rajamäelle. Mukana on ollut vaihtelevasti porukkaa neljästä jousimiehestä aina yhdeksään jahtaajaan. Oppia ja tilanteita on tullut vuosien varrella paljon. Paljon on piisannut puhetta menneistä jahdeista kuin myös välineistä, riistatilanteiden nopeudesta tai maltin ja hiljaisuuden ylläpitämisestä metsällä. Nöyryydestä ja lujuudesta.
Usean miehen jahti mahdollistaa ajoketjuja, passiketjuja, saartoja ja samanaikaisesti usean nuolen yrityksiä esim. nouseviin lintuihin, kun vain pidetään huoli ampumalinjojen suunnista. Yksin jahtailu on taas enemmän pyypillijuttuja, kytishommaa ja/tai syötille ampumista. 2-4 ampujan porukassa onnistuu myös nämä kytishommat.
Kokoonnuimme perjantaina 7.9. meille aluksi kolmen jousimiehen ja yhden ajomiehen voimin ja kävimme pienen tiedustelureissun maastossa ja olimme sorsakytiksellä noin tunnin. Tiedustelun aikana nousi 5 sorsaa, joihin yksi pääsi koittamaan riistalaukausta. Lentävä sorsaparvi ei ole helppo primijousimiehelle… Ryteikkökävelystä lähti vielä yksi rusakko liikkeelle aika kaukaa ja tiheään maastoon, joten se jäi vain havainnon tasolle. Tunnin sorsapassin jälkeen ja tihenevä pimeyden ajamina siirryimme iltamurkinalle.
Sille saapui myös Turusta täydennyksenä kolme jousiveikkosta, joista yhdellä oli huikea supin ja ketun kaato kaksi vuorokautta aiemmin. Tämän riistatarinan siirtämä tenho koko porukan mieliin oli omiaan ajamaan metsästäjät seuraavana aamuna ylös vielä pimeän aikaan.
Siirryimme maastoon. Oli tarkoitus käydä läpi peltojen rajaamia pieniä metsälämpäreitä ja joenrannan notkoja muutaman ajomiehen ja runsaamman passiketjun voimin. Aamun ensihämärä saatteli neljän miehen passiketjun paikoilleen. Itse olin ajomiehissä ja minua vastaan tuli 3 kaurista, jotka olivat saaneet vainun passiketjusta. Pellon reunasta ne kääntyivät takaisin metsään ja menivät passiketjun läpi oikeasta reunasta. Lisää eläimiä oli kuitenkin tulollaan. Aamun pimeydessä yksi jousi nousi ja jännittyi, kunnes ampuja näki lähestyvän eläimen valkohäntäpeuraksi. Etäisyys oli kymmenisen metriä ja vauhti luja. Päästimme sarvipään läpi keskeltä ketjua.
Seuraavaa ajoa valmistellessa kaksi sorsaa nousi joesta, mutta liian kaukana. Ajo oli muutoin tyhjä, vaikka tiesin sen olevan runsain fasaanimäki maillamme. Nyt ne vain lymysivät jossain tai olivat siirtyneet toisaalle. Ei havaintoja.
Kaksi Hämeenlinnan jousimiestä liittyi nyt jahtiporukkaan. Seuraavaan passiin saimme täten messevän kuuden miehen linjan kolmen ajaessa. Passimiehille tulikin valkohäntäpeura poseeraamaan kyljittäin passiketjun itäisen reunaan. Oli kotvan siinä kuin 3D maali ikään, noin 20 metrin etäisyydellä. Nelisti sitten pois.
Ajolinja jäi hieman sekavien ajo-ohjeiden takia hajalleen ja lopulta kolmatta metsälämpärettä menikin kuuden jousimiehen passiketju kohden kahta ajomiestä… Nurin perin siis. Ajolinjassa pääsi yksi yrittämään metsän kätköissä rusakkoon riistalaukausta ja tultuamme metsän laitaan vielä kaksi riistalaukausta koetettiin toiseen, juoksevaan rusakkoon. Ei ole helppo juokseva rusakko primijousimiehelle…
Seuraavana oli taas vuorossa joenvarsiajo. Tiheän ryteikön pohjoisreunasta lähti ajomies kahden jousimiehen kanssa, kun eteläreunaan oli sommiteltu passiketju pellon ja niityn kohtauslinjan notkelmaan. Lännessä maasto rajautui jokeen ja itään aukesi suuri pelto. Riista tulisi siis kapeaa metsää pitkin ja oletettavasti hieman pellon puolella suoraan ketjun syliin. Kuuden ukon passiketjumme oli noin 100m pitkä. Ajomiehet saivat ilmaan kaksi fasaania, mutta laukausta tiheässä ryteikössä ei saatu aikaiseksi. Pian pölähti hirmulaukkaa valkohäntäpeura vasansa kanssa passiketjusta läpi. Passiketju pysyi aloillaan. Muutama minuutti ja sieltä säntäsi vielä täyttä juoksua rusakko. Se suuntasi ketjun itäreunaan ja huusin merkkiääntä, että siellä olisi mies tilanteen tasalla… Huutoni hukkui tuuleen ja kun itäreunan passimies nosti päätään, oli rusakko jo viiden metrin päässä hänestä. Nopean tilanteen aiheuttama häkeltyminen sotki laukaussuunnitelmat ja rusakko juoksi läpi. Tätä siunailimme hetken. Ei ole helppo juoksevaan rusakkoon… Satoja kiloja eläimiä oli jo mennyt naamojemme editse kuluvana aamuna.
Alhaalla oli joki, jonka mahdolliset sorsat päätettiin tarkastaa. Niitty sen ympärillä on ollut myös täynnä fasaaneja joinain vuosina. Rivissä laskeutunut jousirintama sai tehtyä kolme laukausta nousevaan, seitsemän sorsan nousevaan parveen. Ohi. Ei ole helppo primijousiampujalle nousevat sorsat…
Lyhyen tauon jälkeen siirryimme kumipyöräisillä hevosillamme eteläisemmän fasaaninotkelman seulontaan. Autiotalon ympäröimät tiheiköt, niityt ja pikkumetsät tutkittuamme ainoa eläinhavainto oli kanahaukka, joka liiteli korkeuksissa. Kanahaukat ovatkin harventaneet runsasta fasaanikantaa näillä main. Tästä todisteena edellisvuotena samasta notkelmasta pari kertaa noussut kanahaukka ja notkelman pohjalla puoliksi syöty fasaani. Juuri ennen päivätaukoa saimme vielä kuusien alaoksien alta liikkeelle yhden fasaanikukon. Sen ripeään lentoon helähti yksi nuoli lentoon. Ei ole helppoa primijousimiehillä…, mutta riistalaukaustilanteita oli kertynyt kosolti. Miltei kaikki nuolet olivat löytyneet ja olimme kypsiä päivä tauolle ihan hyvillä mielin.
Päivälepoa ja tankkausta tanakasti ja muutamia tunteja myöhemmin olimme taas pellon reunassa. Suuret heinäpaalit olivat hyviä kohteita lämmittelylaukauksille. Niitä on aina hyvä tehdä, vaikka itse riistalaukaukseen olisi useita tuntejakin. Onpahan vähän tuntumaa luissa ja ytimissä. Kohteena oli etelä- pohjoissuunnassa oleva pitkähkö metsäsiivu. Idässä se rajautui jokeen ja lännessä peltoon. Metsän pohjoiskulmasta oli parinsadan metrin peltoaukko, josta riista mieluusti siirtyy seuraavaan metsään. Sen linjan miehitimme. Osa ojiin tiheiden kuusien taakse, osa polunvarsiin ja ryteikön suojiin. Ketjumme mitta oli alle 100m ja täydentynyt yhdellä jousimiehellä. Vastaanottokomitea oli nyt naseva seitsemän miestä, kun kolme ukkoa muodosti ajoketjun.
Kotvan odottelun jälkeen fasaanikana lehahti ketjun väliin maahan aivan taakseni. Se jatkoi matkaansa kuitenkin niin pian, ettei laukauksia saatu aikaiseksi.Ajoketju sai näköpiiriinsä ajon aikana kolme rusakkoa. Näistä kaksi tuli ketjuumme. Toinen läntiseen reunaan jossa kaksi ampujaa pääsi yrittämään. Ohi. Ei ole helppoa primijousimiehellä osua…
Itäiseen reunaan tullut rusakko säästyi ensimmäiseltä yritykseltä, kun nuolen nokki oli passimieheltä livennyt jänteeltä. Toinen pääsi kuitenkin koittamaan. Tähän jänteen helähdykseen heräsin ja odotin pitkät sekunnit. Rusakko juoksi tiukkaa ravia vasemmalta oikealle n.10m etäisyydeltä osin risujen takana. Aikaa rusakon havaitsemisesta laukaukseeni kesti ehkä 2 sekuntia. Ainoana ajatuksena minulla oli että ajattele laaki eteen. Eteen jumalist! Sipaisin nuolen matkaan ja olin hyvilläni koska rusakko jatkoi samaan suuntaan. Siellä olisi lisää riistalaukauksia tiedossa, niin lähellä rusakko oli meitä!!! Muutama ärräpää oikealla kuuluneiden laukausten jälkeen kertoi että nuolet viuhuivat niukasti ohi. Näin rusakon nyt takaapäin ja jo pellolle päässeenä. Olipa takajalat punaiset!!! Riensin hakemaan nuoleni ja näin että aivan veressä. Nuoleni oli mennyt rusakon läpi. Huusin tietoa osumasta. Samaan aikaan rusakko jäi makaamaan aloilleen. En tiennyt osuman laatua ja päätimme saartaa rusakon peltoaukealle, ettei se karkaa seuraavan metsään. Turhaan, rusakko oli siirtynyt ajasta iäisyyteen kun sen luokse pääsin.
Tunne kun nostin rusakon takajaloista ilmaan, oli ihmeellinen. Varsinkin kun näin osuman takalavan takana. Ammuin rusakkoa sydämeen juoksusta. (tämä selkisi sisäelimet pestyäni seuraavana päivänä, siisti viilto sydämessä) Nöyräksi veti. Aivan kuin laskeva auringon valo, tuulen humina lähipuissa olisi siunannut eläimen viimeiselle matkalleen. Ahu`, kuin joku olisi ohjannut kättäni laukauksessa. En tiennyt osuneeni laukaisutilanteessa. Jäi kummallinen tunne, että aivan kuin nuoli olisi oudosti hidastunut rusakon kohdalla. Yhtä hyvin se oli voinut hidastua sammaleeseen osuessaan. Tilanne oli rivakka.
Mahtava tunnelma nousi jahtiporukkaamme. Joukkue oli yhteistyössään onnistunut! Kiitoksen määrää jahtiporukkaa ja metsästä saatua saalista kohtaan ei voi liikaa korostaa. Olin samaan aikaan kiitollinen, ylpeä porukasta ja hämilläni. Olinhan iltapäivän tauolla sanonut ääneen, että on epätodennäköistä osua juoksevaan rusakkoon primijousella… Nyt syön sanani.
Teimme vielä yhden pitkähkön ajon (josta nousi yksi valkohäntäsarvipää) ja hajaannuimme iltapasseihin. Osa sorsien ruokintalauttojen läheisyyteen ja osa pyiden pillitykseen. Hämärän syventyessä olin tolaltani, en oikein osannut keskittyä pyyhommaan. Olin hieman kuutamolla koko ukko saamastani saaliista ja varsinkin tavasta jolla se tuli. Vaikka tänä vuonna on kellistynyt viisi rusakkoa haulikolla, oli tässä jotain erityistä. Loistava metsästysjoukko ilta-aterialla onnittelikin minua ensimmäisestä rusakostani!!! Kiitän ja kumarran.
