Ratsujousiammuntajuttu Hesarissa


#1

#2

Oli kyllä harvinaisen mielenkiintoinen juttu. Kuvat aivan loistavia!


#3

Joo, hieno juttu kyllä.

Se mikä tuosta ja muista jutuista (mm. Minkkisen blogista) mielestäni korostui oli ratsujousiammunnan asema. Vaikka laji on pieni, niin harjoitteluun, kilpailuihin ja koko lajiin panostetaan ihan eri tavalla kuin vaikkapa perinnejousiammuntaan. Kansainväliset kisat näyttävät olevan suuria, spektaakkelimaisia tapahtumia, kuningasta myöten. Taustalla on toimiva organisaatio, kilpailut sääntöineen täsmällisesti määriteltyjä. Ja useimmiten taustalla on historia, kulttuuriperintö - mikä näkyy muun muassa pukeutumisessa ja välineissä (vaan ei jousen materiaaleissa…). Miksi nimenomaan ratsastusjousiammunta on kehittynyt tuohon suuntaan? Vai onko syy ihan tässä: “Aasiassa ja erityisesti Turkissa lajilla on kansallisurheilun maine.”

Miksi perinnejousiammunnassa ei ole suuria nimiä, mestareita, guruja? Vai onko? Onko sotajousiammunnassa lievästi samoja piirteitä? Jäykkä englantinen sotajousi on kultuurihistoriallisesti merkittävä ja tunnettu ase. Vain harvat pystyvät jännittämään hyvin jäykän jousen. Lähes kuka vain voi oppia ampumaan tarkasti löysällä jousella mutta saman toistaminen hyvin jäykällä jousella on harvojen herkkua. Sama pätee tavallaan ratsujousiammuntaan - jousiammunta sinänsä on helppo nakki mutta ammunta yhdistettynä ratsastamiseen tekee siitä harvojen monitaitureiden lajin. Onko siinä arvostuksen syy?


#4

Sotajousipuolella useat vanhat ja kokeneet ovat nykypäivänä melkoisia kusipäitä, leuhkijoita, rasisteja sekä muuten vaan örveltäjiä.


#5

Tekeekö sotajousen vetäminen tuollaisia luonteenpiirteitä? Hyvä etten ole alkanut ko. lajiin…

Ratsastusjousiammunta tosiaan nauttii suosiosta palstoilla vaikka laji on pieni meidän maassamme. Onhan se näyttävää kun ratsukko kiitä ja nuolia nakkelee. Hesarissa on selkeästi joku asiasta kiinnostunut toimittaja, koska ratasastusjousiammunnasta tuli iso juttu hesariin jo ainakin kolmatta kertaa.

Perinnejousiasia edistyy maassamme heti kun aiheesta saadaan edes yksi pätevä kirja. Ja heti toiseksi kuvaa televisioon. Ajatelkaa: 6-osainen tv-sarja perinnejousista eri mantereilla, Suomessa tehtynä eikä mitään muutaman sekunnin repeat toisto jenkkisarjadokkaria, jossa sama “taistelukohtaus tai nuolen laukaisu” näkyy viiden minuutin välein. Mantere kerrallaan, tunnin jaksot ilman mainoksia. Jatkona kuusiosaiselle dokkarille, jokaisen mantereen jousisto jaettaisin kuuteen uuteen jaksoon. Dokkari sisältäisi 6 (perusjaksot) + 36 (erikoisjaksot 6 per manner) jaksoa. Tuleehaan jostain avaranluonnon yöeläimestäkin tunnin ohjelma la iltana prime time aikaan.
Perinnejousi tapahtumaan, joka olisi spektaakkelimainen, tarvittaisiin sponsorit. Tapahtumassa äänentoisto, tulinuolet, ehkä esityksen omaisia ammuntoja yleisölle musiikin kera. Esimerkiksi jousiammuntaan sopisi hyvin semmoinen 3-5 hengen rumpuryhmä, jonka kanssa olisi treenattu laukaisuajat ja kuviot timantintarkasti. Jousiryhmään saisi kuulua parisenkymmentä ampujaa, jotta se näyttäisi edes miltään. Tietysti mielummin yli 50. maalitaulut olisi kontaktimikitetty että kaiuttimissa tömähtää kaiun kera kun nuoli kohtaa maalitaulun. Tussusota taistelu olisi näyttävä yleisölaji. Kaikki esiintyjät jousensa mukaisessa perinneasussa.
Lars Anderssonin kaltainen nopeusampuja tietysti jo pelkältään riittäisi näytökseksi.

Jotta juuri perinnejosuiammunta nousisi framille eikä vain jollain jousella jokin ammunta, niin äänentoiston kautta tulisi saarnata harrastukseen sisältyviä perusfaktoja alasimen kalkatuksen volyymilla ainakin. Saarnaa materiaaleista, jousien historiasta, nuolista…
Esityksen reuna-alueella olisi työpaja jossa Mikke suhaisi jousenvalmistuksen parissa. Niitähän tulee päivässä Mikkeltä liki tusina. Tekemistä selostettaisiin äänentoistolla samalla tavalla kuin K-Raudassa olevissa videoissa, joissa jokin uusi sähkötyökalu tekee kaiken helposti ja nopeasti: “kas näin ja jousi on ammuntavalmis, helppoa, eikö totta? .”
Ohessa tietty kokoelma maamme perinnejousia, joita yleisö pääsee hipelöimaan lähietäisyydeltä.

Koska järkätään ja minne?


#6

Kesällä oli Salossa Ratsastusjousiammunnan SM-kisat…ei ollut vielä yleisö löytänyt lajia, mutta hyvä yleisölaji se ilman muuta on. Suomessa naisvetoista touhua aika pitkälle, kuten ratsastus muutenkin, sen takia varmasti korostuu asusteet yms. Mutta on se hienoa laji, itse aloitin heinäkuussa. Olen ratsastanut vasta pari vuotta ja luulin että ampuminen hepan selästä on vaikeampaa, mutta yllättävän helpolla tämmönen vanha ukkokin sen oppi, että ei tämä mielestäni mitenkään “harvojen monitaitureiden” hommaa ole…ihan opittavissa. Toki jos ei ole ratsastanut, niin kestää tovin, että voi sieltä selästä myös ampua…pitkäjänteisiä lajeja molemmat. Pitkä- ja ratsujousiporukoitten kannattaisi lyödä “päät yhteen”, eli yhteinen tapahtuma, on se sitten jommankumman kisat tms, niin voisi tuoda esille näitä lajeja isommin…joku Esraja tai SRJL lähtee varmasti mukaan…


#7

Löytyykö kisasta muuten jotakin juttua kuvineen?


#8

Facebookissa esim SRJL:n sivulla on kaikenlaista. Tässä mun koosteet ekan kisapäivän jutuista:



#9