Kun lämpötila putosi kerralla melkein 10 astetta pitkän tuhnuttelujakson jälkeen, tiesin, että riistan yöelämä alkaa. Järjestin seuraavan päivän vapaaksi ja lähdin yön selkään.
Kolmetuntinen kairaus alkoi lukuisilla rusakkohavainnoilla, jotka vahvistivat ennustukseni. Muinaisjousen mukaisia ampumapaikkoja ei kuitenkaan tullut, sen verran herkällä päällä jänikset olivat.
Jusseista selvittyäni siirsin katseen yläilmoihin ja aloin lukea kaljuiksi käyneitä puita. Tiesin, että viimeistään nyt fasaanit ovat siirtyneet puihin nukkumaan.
Erään sotkuisen tuomen sotkuisessa latvahaarukassa oli jotain ylimääräistä. Tapuloin hetken ja totesin, että kyllä siinä on kukko. Vaihdoin nuolen fp-leikkuriin, jolla olisi parhaat mahikset päästä oksankärkien lomitse lintuun.
Kohotin jousen jyrkkään yläkulmaan, linjasin nuolen linjassa ja korossa kukkoon seitsemässä metrissä, vedin taakse ja annoin lentää. Ei kuulunut osumaääntä, mutta kukko kahautti siipiään. Hämmästyttävää kyllä, se ei paennut. Sen sijaan se hypähti latvuksessa vaakasuunnassa noin metrin sivuun, entistä paremmalle hollille!
“Tällaista ei ole ikinä ennen tapahtunut”, totesin ehkä kuudennenkymmenennen kerran primijousimetsällä.
Nyt kukolla ei ollut oksapanssaria. Vedin viinestä normileikkurin. Rakensin jälleen huolellisen, rennon ampumasuorituksen. Leikkuri tossahti kukon torsosta läpi. Kukko ei reagoinut ilmiselvään osumaan. Hetken päästä se tuli tukevasti humpsahtaen alas puusta, hengettömänä.
Kukon reputettuani jatkoin jahtia lisävirtaa saaneena, mutta tekosteni seurauksena muut löytämäni fasaanit olivat pakovalmiita ja lähtivät puista heti kun katse kävi suunnassaan. Kaukopupuja kummempaa ei tapahtunut kenttäkerroksessakaan. Voisi sanoa, että jahtireissun leijonanosa oli univelkaa kasvattavaa ryynäystä. Vaan eihän sitä tiedä, jos ei kokeile.
Kotona tutkailin saalista. Kukko painoi 1,6 kiloa, eli oli harvinaisen iso jantteri. Sen pelkkä luinen rintapakka oli julman raskas. Kukonrintaa suppilovahveroiden kera tiedossa!
Leikkuri oli mennyt kukon rintalihaksen liki-keskeltä sisään ja puhaltanut sitten selkärangan vierestä rintaontelon läpi, niillä main linnuilla sijaitsevat keuhkot teloen. Täysin tappava laaki.
Myös kukon vasen olkavarsi oli tyvestä katastrofaalisesti avomurtunut. Täytyy olettaa, että ensin ampumani fp-leikkuri silpaisi siiven hajalle. Eka laaki oli kokemus-tuntemuspohjalta osuma, eikä tuollaista murtumaa olisi voinut tulla pehmeälle heinikkokarikealustalle putoamisesta. Siiven hajoittanut laaki selittäisi kätevästi, miksi kukko ei paennut lentäen, ja täytyy olettaa, että shokki esti pudottautumisen jalkapakoonkaan.
FP-leikkuri jäi kadoksiin (puussa se ei ollut), ja lievä mysteerinmaku ilmaan.
