Päivää!
Veri vetää jousien ja riistan perään, vaikka tällä kaudella ei ole vielä kertaakaan kerennyt metsälle. Tämä on kuitenkin antanut aikaa miettiä asioita. Jaanpa siis kokemuksiani jos näistä olisi joskus jollekulle jotain hyötyä. Ylipäätään aika vähän löytyy julkisesti jaettuna kertomuksia jousimetsästyksen aloittamisesta meikäläisen lähtökohdilla.
Heräsin näihin asioihin aika myöhään ja oppimiskäyrä on täten ollut meleko jyrkkä. Eka metsästyspäivä oli 2018 syksyllä ja ensimmäinen mainitsemisen arvoinen käsityö oli saarnilattajousi vuonna 2017.
Riistan perään on nuolia lentänyt tähän mennessä nolla kappaletta. Oppia on silti tarttunut mielestäni jo melko rutkasti. Kokonaisuudessa varmaan alle parikymmentä mettäreissua nyt takana. Kaikki päiväreissuja Rovaniemen pienriistametsästysalueille. Noin puolet yksin kanalintujen perässä kuljettuja reissuja ja loput joko kaksin lintujen ettimistä ja hiipimistä tai pienellä porukalla jäneksien passittamista (dreeveri).
Ns. haulikkopaikkoja on tänä aikana tullut joku puolen tusinaa etäisyyksiltä 10-20m. Pidempiä karkkoja muutama. En metsästä haulikolla, mutta mainitsin tämän siksi, että se havainnollistaa monelle millaisia tilanteita mulla on ollut. Pari käyttämätöntä lentoonammuntatilannetta on ollut, kun kaverin kanssa rinnakkain kulkiessa kaveri on hätyyttänyt metson liikkeelle minua kohti. Kummallakin kerralla kohotin jousen ja vedin puoleen vetoon, mutten raaskinut ampua, kun kyseisenlaista lentoonammuntatilannetta en ole kertaakaan harjoitellut. Ja metso kun karkkoaa ainakin omien kokemuksien mukaan aina pitkälle. Loput tilanteet ovat olleet sellaisia missä olen yrittänyt päästä kerran karkonneen linnun lähelle hiipimällä tai sellaisia, että olen hyvin hitaasti hiipiessäni huomannut linnun sopivalla etäisyydellä, mutta samalla hetkellä, kun katse on kohdannut linnun, niin tsuptsuptsup… Jännää on silti ollut ja älytöntä miten hankalaa on paikallistaa lintua puusta, vaikka tarkkaan näki, mihin se laskeutui. Pyiden pillitystä on myös kokeiltu aina, kun tilanne on esittänyt itsensä. Kuitenkin, nämä tilanteet opettivat minulle armottomasti sen, että primijousella on auttamatta myöhässä tällaisissa tilanteissa.
Tämän opittuani yritin viimekaudella kulkea samoja paikkoja läpi pari kertaa, jotta näkisin mitä on ja missä ja mihin aikaan. Mutta tuloksetta. Linnut ovat silti nähneet minun ennenkuin minä ne. Päättelin, että kävin liian lyhyellä aikavälillä samojen lintujen pakeilla ja ajankohta oli liian myöhä, linnut olivat jo hereillä ja liikkeellä. Lisäksi epäilen näillä tietyillä alueilla olevan metsästyspainetta hieman liikaa. Lapin isojen yleisten metsästysalueiden ehdoton etu on niiden laajuus saatavuus, mutta käytännössä kun on paljon metsästäjiä, niin ainakin Rollossa varsinkin helposti saavutettavilla alueilla kulkee verrattain paljon väkeä. Ja kun aina ei kerkeä ajaa/kävellä pidemmälle mettään, niin joutuu kulkemaan alueilla missä joku on juuri käynyt. Sama homma kuin marjastuksen ja kalastuksen kanssa. Pitäisi siis löytää omat jemmapaikat ja oppia tuntemaan ne ja siellä asuva riista kuin omat taskunsa. Tulevaisuudessa häämöttää muutto pohjoisemmaksi kuusirajan tuntumaan, siellä kyllä löytynee jemmapaikkoja. Parasta olisi tietenkin jos metsästysmaat alkaisivat kotiovelta ja olisivat omia, mutta siihenkin on vielä matkaa.
Toinen oppi on ollut se, että niin hauskaa kuin se onkin kulkea haulikolla varustautuneen metsästäjän kanssa yhdessä mettällä, niin mitään tulosta ei meikä saa niistä reissuista. Ei auta vaikka käskee kaveria liikkumaan hitaasti ja hiljaa. Kyllä tämä on yksilölaji. Tulee mieleen Ishin kerronta valkoisesta miehestä, joka rymistelee metsän läpi niin, että mettät raikaa ja riista kaikkoaa. Tavoitteeni on olla juuri sen vastakohta. Mutta tie siihen on pitkä. Kuitenkin tykkään siitä, että primijousimetsästys vaatii syvempää luontoyhteyttä. Ehkäpä metsästän sitä enemmän kuin itse riistaa.
Välineistä sen verran, että lyhytjousia on ollut ja mäntyvartiset nuolet pikateräksestä tehdyin leikkurein ja hylsykolkin käytössä. Jouset pihlajaa, jännevahvistettua tammea ja tuomea. 40-46# ja 20-24#. Viimeisen vuoden aikana olen ampunut tuolla pidemmällä tuomijousella ja alkaa tuntua siltä, että pidempi jousi voisi toimia täällä myös metsästyksessä. Aluskasvillisuus on monesti aika vähäistä ja puusto harvahkoa. Mutta kuinka pitkä on liian pitkä? Meikällä luonteva maksimiveto on jossain 32-34" paikkeilla, kun nykyisellä jousella 28" tuntuu aavistuksen lyhyeltä ankkuroinnin kannalta.
Pyydän kommentteja kokeneemmilta ja muiltakin, onko suuntani ja ajatus oikea?
Kaiken lisäksi ukko meni ja kuoli hiljattain :(( Ei sellaisa naapureita tehdä enään.
Mutta tyttö on kolme ja puoli vuotias ja osaa ampua jousella jo ilman auttamista, pidän sitä hyvänä merkkinä 
