Intouduin näin preeriakisan alla lukemaan preeriaintiaanien varustuksesta. Silmiin pisti tuo vesanuolien urittaminen pitkittäissuunnassa, mistä on puhetta TBB3 kirjassa Jim Hamm:n kirjoittamana. Kirjasta löytyy piirrettyjä kuvia comanche, nez perce, sioux -intiaanien tekemistä uritetuista nuolista. Kappaleen mukaan 90% tasankointiaaneista käytti uritettuja nuolia.
Jim Hamm oli omien havaintojensa mukaan vahvasti sitä mieltä, että uritukset tehtiin nuolen suorana pysymisen takia. Urituksien jälkeen nuoli kuumennettuna ja oiottuna, nuoli pysyy uskomattoman hyvin suorana. Uria nuolissa oli vaihtelevasti 2-4.
Onko kukaan tehnyt tätä omiin nuoliinsa? Menee varmaan kokeiluun, kun teen vielä vesasetin kisoihin.
Tämä tulikin täysin uutena, kiitos jakamisesta. Pitäisi vissiin itekkin pikkuhiljaa alkaa hommailemaan sitä TBB -sarjaa ainakin.
Jos en ihan väärin muista, niin ugrijousissa oli kai jotain saman tapaista uritusta ja on arveltu olevan juurikin samasta syystä. Minkä kokoisia nuo urat olivat?
Kannattaa lukea nuo kirjat ilman muuta. Mä oon ostanut amazon kindlestä sähköisenä kirjana, pääsee heti lukemaan ja maksaa noin 10e kipale. Puhelimella on sitten näppärä lueskella.
Nuolien urien koosta ei ollut mittoja, mutta piirrettyjen kuvien perusteella 1-2mm leveitä.
Ugrijousista en tiedä, mutta samassa tasankointiaani-kappaleessa kertoo Hamm luoteis Texasista löydetystä 57" jousesta, jossa oli 8mm leveä ura kaiverrettu vatsapuolelle. Ura oli keskeltä tasainen, eli suorakulmainen. Syytä uralle ei tiedetä, mutta selvää on että ura on vaivalla kaiverrettu.
Tottahan toki vesanuolissani urat on olleet. Näkeehän sen jo päähineeni asennosta.
Hankaniemen Simo toi näyttelyni avajaisiin (helmikuu 1998) metsästysnuolen lahjaksi ja nuolessa oli urat. Nuoliaihio oli itsetehty koivuaihio, mutta urat oli kuitenkin ja puhetta jo silloin että mikä tarkoitus niillä on. Simo sanoi silloin piruuttain että. "Taikaa, taikaa…"
Hah, varmaan niinkin. Myöhemmin puhuimme tarkemmin urien merkityksistä.
Muistan Tuukankin olleeen samoissa avajaisissa ja ammuin avajaisten alussa, ikäänkuin performancena pahvista 3D karhua jonka takanana oli omakuvani. Osuin omakuvaanikin kerran. Valmistauduin ampumiseen tiukalla lenkillä ja saavuin kauluspaitojen keskelle verkkareissa, Turkkalaisessa hengessä suu kuolassa ja pää hiessä. Näyttely oli Kuvataideakatemialla, pitkähkössä, käytävän muotoisessa tilassa. Miettisen Timolle (Timo Sioux) päätyi yksi näyttelyn teoksista vaihtokauppana hopeatyöstä yhteen koruun. Teos on myöhemmin Timolta varastettu muuton yhteydessä ja pidän sitä lievänä meriittinä taiteilijana. Joku oikeasti halusi mun teoksen!
No mutta urat oli nuolessa… Ja vesanuolissani on ollut aina. Kaikkea sitä tuleekin mieleen nuolen urista.
Mites noi urat, meneekö suoraan vai spiraalilla? En kauheasti löytänyt tietoa googlestakaan mutta ilmeisesti sulitus- ja kärkikohdista 5" varrenmyötäisesti ja väli siksakkia. Ja mun lähteen mukaan oli kolme uraa jotka silmämääräisesti yhtä kaukana toisistaan. Ei insinöörintarkasti vaan käsipelillä kutakuinkin. Ja teknisesti toteutetaan niin että nuolenkärjellä painetaan varteen, ei siis varsinaisesti poisteta puuta.
Lähden kokeilemaan noihin. Vasemmalla neljä aika hyvää pajua, keskellä kaksi huonoa koivua ja oikealla neljä hylkyyn menevää pajua.
Kiitos tarjouksesta! Kyllä noi nuolet ehtii tekemään, enemmän huolettaa jousi. Pitäisi tehdä 130-senttinen ja mulla on lyhin 140-senttinen jonka olin ajatellut lyhentää. Siitä vain kuului ikävä naksahdus viime ke ammuntatreeneissä…
No niitäkin löytyy! Lyhyen jousen tekeminen voi olla kummallinen operaatio pitkien jousien jälkeen, mutta teet vaikka kevyempänä sitten. Itse ammuin viime vuoden ar:n ja preeriakisan 25 paunaisella lussulla . Olisihan sitä tietty jäykemmällä mieluummin ampunut.
Läheskään kaikissa preerianuolissa ei ole uria. Uria on erilaisia. Jotkut ovat enemmän tai vähemmän suoria. Useimmiten ne ovat ensin muutaman tuuman suoria, sitten sik-sakkia ja lopuksi taas suora ura. Samassa nuolessa voi olla sekä suoria, että sik-sak-uria.
Urat on tehty painamalla ja vetämällä puuta vasten jotakin terävähköä esinettä, esim. naulaa tai petoeläimen hammasta. Puuta ei siis ole kaiverrettu pois. Urat ovat matalia painaumia. Joskus ne on maalattu painamisen jälkeen.
Urilla ei ole Jim Hammin väittämää suoruuden varmistustarkoitusta. Urat on hyvin usein tehty vasta viimeiseksi, kärjen ja sulkien kiinnittämisen jälkeen, joten ne kulkevat vain nuolen keskivaiheilla. En ole museoissa nähnyt yhtään tällaista nuolta, jossa olisi merkkejä siitä, että vartta olisi kuumennettu urien teon jälkeen. Myöskään Hamm ei väitä sellaista nähneensä. Hänen hypoteesinsa on pelkkää spekulaatiota.
Olen perinteen vuoksi tehnyt näitä uria vesanuoliini vuodesta 1980, varmaankin tuhanteen nuoleen. En ole huomannut urilla mitään teknistä merkitystä ja senhän sanoo jo järkikin, etteivät pienet naarmut voi vaikuttaa sitä eikä tätä. Vesanuoli pysyy aika hyvin suorana urien kanssa tai ilman, jos vesa on alunperinkin melko suora. Jos sitä joutuu paljon suoristelemaan työn aikana, se ei tule pysymään suorana.
Jätin urien teon vähemmälle sen jälkeen kun aloin nähdä näitä nuolia museoissa ja huomasin, ettei läheskään kaikissa ole uria. Taiteilija Decost Smith oli jo 1880-luvulla selvittänyt vanhoilta intiaaneilta, että nämä urat olivat vain salaman symboli. Siis magiaa, minkä avulla toivottiin saatavan nuoleen salaman tappovoimaa. Tämän totesi Reginald Laubinkin kirjassaan “American Indian Archery” (1980). Preeriaintiaanit harrastivat tätä salamasymboliikkaa vaikka missä, sik-sak-viivoja maalattiin naamaan ja vartaloon, kilpiin, tipi-teltan seinään, jouseen vatsapuolelle ja vaatteisiin, ihan mihin tahansa. Salama ja ukkonen ovat vaikuttavia voimia tasangolla ja myös salaman uhriksi joutuminen on todennäköisempää kuin esim. Suomen kaltaisessa maastossa.
Naamakirjassa oli joku aika sitten Eric Smithin selitys asialle, jota en ainakaan itse ollut lukenut muualta. Hänen mielestään juju on siinä, että puu pääsee kostuessaan hengittämään urituksista eli muualtakin kuin päistä ja täten kun varsi kostuu ja kuivuu jne. niin vääntyilyt vähenee.
Hankala kyllä uskoa, kun puleeraaminenhan vaan sulkee pintaa ja puu hengittää kuitenkin syiden päistä eniten.
Olisiko niin, että vesanuolivarressa on ulkopinnalla varren suuntaista jännitystä ja ellei jännitykset ole täysin tasapainossa varren ympärillä niin varsi vääntyilee kunnes löytää tasapainon ja/tai sitä suoristellaan tarpeeksi monta kertaa? Siis kun miettii ylipäätään tuota vääntyilyä. Jousia tehdessähän nuo jännitykset huomaa, kun staavi vetää refleksille kuivuessaan. Vai tä?
Kuten sanoin, vesan täytyy olla varsin suora alunperinkin, vain loivia mutkia. Muuten sitä saa suoristella ikuisesti. Huonoista vesoista ei kannata ryhtyä yrittämään. Jos vesa on hyvälaatuinen, se pysyy hyvin suorana, ilman uria tai urien kanssa. Urilla ei ole mitään vaikutusta mihinkään, paitsi ehkä psykologista, jos tekijä uskoo nuoliensa omaavan salaman tappokykyä.
Olen nähnyt Etic Smithin “selityksen” ja vastannut siihen. Häneltä ei ole tullut mitään vastakommenttia. Valkonaamoilla (joksi E. Smithinkin luen) on kulttuuristaan johtuva tarve kuvitella, että kaikella on varhaiskantaisissa kulttuureissa jokin mekanistinen selitys. Vaikka ihmiset elivät hyvin pitkälle hokkus-pokkus-maailmassa. Mikähän on Smithin mekanistinen selitys niiden samojen salamaviivojen maalaamiselle jousen vatsaan? Auttavat torjumaan jousen myötäkäyristymistä? Lisäävät refleksiä?
Urat on joskus myös maalattu. Eli ensin tehty urat ja sitten ne on maalattu. Urien tekeminen terävällä esineellä vetäisemällä on valtavan paljon helpompaa ja nopeampaa kuin ryhtyä maalaamaan niitä, ilman sivellintä, käyttäen terävää pajutikkua siveltimenä. Nuolia maalattaessa pigmentin “sideaineena” oli monasti vain sylki. Voihan sitä kokeilla, miten hyvin esim. punamullalla maalattu ohut sik-sak-viiva säilyy varressa tällä menetelmällä. Sanoisin, ettei säily kovin hyvin. Maalaukset olivat yleensä vain sulituksen alla, väri levitettiin sormella. Sulitus esti tätä vaakunointia kulumasta pois liian helposti.
. Olisihan sitä tietty jäykemmällä mieluummin ampunut.
