Pituusammuntatilastoja


#1

Pituusammuntatilastoja vuosilta 2003–2018.

Tähän mennessä on ammuttu laskujeni mukaan 27 kilpailua sekä lisäksi on järjestetty pari pituusammuntapäivää.


#2

Jes, kivat tilastot. Sinne on 200 metrin ylittäjiinkin yksi nainen saatu.

Saa nähdä miten muuttuu tulokset lähivuosina. :slight_smile: Toivottavasti panostus realisoituu!


#3

Virallisia kisäpäiviä on mielestäni ollut 5. Kaksi näistä on ollut virallisista ilmoituksista huolimatta vain kaksi tai kolme osan ottajaa.
Muuten vain kutsutta kaverit ampumaan päiviä on varmaankin sitten kaksi tai kolme lisää.


#4

Kyllähän tuloksista paistaa panostuksen puute. SE-tulos on jo aika vanha ja yli 250 metriset ovat viime vuosina olleet harvinaisia. Viime vuonna tuli kolme uutta 200 metrin ylittäjää mutta sitä edelliset ovatkin vuosilta 2014 ja 2013 - kumpanakin vuonna vain yksi ampuja.


#5

Pituusammuntatilastot päivitetty 12.5.2018 pidetyn kilpailun jälkeen. 200 metrin kerhoon nousi uutena jäsenenä Elina, suoraan sijalle 14. Nyt 200 metrin ylittäjiä on 28 henkilöä. Lisäksi viisi ampujaa teki uuden oman ennätyksen, myös Suomen ennätys laitettiin uusiksi. Samoin yli 250 metrin tilastoon saatiin neljä uutta tulosta.


#6

Insinöörit johdossa! :wink:

Voiko siis pituustulostaan parantaa opiskelemalla sähkötekniikkaa…??


#7

Joo, ensin kaksi sähköinsinööriä, sitten viisi seppää ja sen jälkeen jokunen muinaisteknikko…


#8

Ja 13. yksi kemisti kerran kokeiltuaan jonniinmoisen pituusnuolen tekoa ja ampumista… :slight_smile: