Lueskelinpa Klopstegin teosta “Turkish archery and the composite bow”. Siinä kerrotaan vanhan ajan pituusammunnan harjoittelusta.
Oppilaan harjoittelu alkoi vetoharjoituksilla, eli vedettiin sopivan kevyttä harjoitusjousta täyteen vetoon ja palautettiin veto, laukaustakaan ei ammuttu. Oppilaan piti kyetä vetämään jousi täyteen vetoon hyvällä tekniikalla vähintään 500 kertaa peräkkäin. Parempi oli, jos siihen pystyi 30000 kertaa peräkkäin. Toki välillä treenattiin voimaa jäykemmällä jousella. Vetoharjoittelu oli tietenkin päivittäistä.
Kun vetotekniikka oli hyvä ja voimaa riittävästi, niin sen jälkeen siirryttiin ampumaan säkkiin parin askelen päästä. Siinä treenattiin ammunnan eri piirteitä hyvinkin tarkasti. Lähiammunnan jälkeen siirryttiin ampumaan harjoitusnuolilla kentälle. Jossain lähteessä mainittiin, että tämä vaihe kesti 40 päivää ja ammuttiin 130 paunan jousella. Toisen lähteen mukaan ammuttiin eri jäykkyisillä jousilla. Kuitenkin, joka aamu ja ilta ammuttiin 300 nuolta, eli 600 nuolta päivässä.
Välillä ammuttiin fluflu-sulitetulla pituusnuolella, jotta voitiin analysoida nuolen lähtöä ja lentoa. Jossain vaiheessa kaiken voima- ja tekniikkaharjoituksen ohella siirryttiin ampumaan harjoituspituusnuolella, noin 100 laukausta päivässä. Kun oppilas oli mestarin mielestä valmis, hän sai ampua oikealla kisanuolella. Ja sitten kun taidot vielä karttuivat, pääsi (ehkä) pituusampujien kiltaan noviisiksi.
Jos pituusammuntatulokset olivat aikoinaan Turkissa kovia, niin kyllä siellä ilmeisesti kovaa treenattiinkin. Tähän kun laittaa rinnalle oman tai kenen tahansa kotimaisen ampujan treenin, niin ei ihme, että 200 metriä ylittyy hikisesti ja hyvistä tuloksista nähdään ehkä unia, jos sitäkään.
Harjoittelu on kova juttu, erityisesti niiden jäykkien pituusjousten hallinta kisatilanteessa. Nykyisellään itse on hampaat irvessä rykinyt täyteen vetoon ja laukaisu ei täten varmasti ole puhdas. Tauluammuntaahan kaikki pituusampujat meillä myös harrastaa, jossa taas varmasti kiinnitetään heti huomio laukaisuvirheisiin. Täten voisi kuvitella, että pelkästään voimaharjottelu jäykällä jousella, toisi pituusammuntakisoissa tulosta.
Noh, tähän en ole itsekään vielä panostanut erityisemmin, mutta kuitenkin olen välillä pyrkinyt ampumaan jäykemmillä jousilla pikkuhiljaa. Tarvitsisi paljon niitä käyttöjousia millä reenata, ettei kisajousta kuluttaisi siinä ohessa pois terästään.
Eipä nuo omat pituusjouset enää alle 60 paunan jää ollenkaan, mielenkiinto on ihan paljonkin jäykemmissä, joten tavoitteita on!
Arvioisin että viime kaudella ammuin pituutta noin 300-400 laukausta. Ens vuonna tonni jos saatais rikki. Paljonhan tuossa on välineissä parannettavaa, vasta kun on vauhtiin päässyt…
Turkkilaiset huippu-urheilivat pituusammunnassa, sen sijaan että olisivat kokeilleet, miten pitkälle lentää. Periaatteessa sama, käytännössä eri asia. ME-mies Iskenderillä oli jopa henkilökohtainen hieroja, joka viritteli atleetin lihakset iskuun ennen tempaisua.
Luin Klopstegin kuvauksen turkkilaisista treeniohjelmista joskus ensimmäisten suomalaisten pituuskisojen suunnittelumujuissani, ja siitä saakka on mielessä ollut tehdä edes noita lyhytkantamaisia abrish-nuolia pituustreeniin. Vieläkin odotellaan ensimmäisiä pituustreenilaukauksia.
Omaa ammuntaani edistän jatkossa ainakin sillä, että en yritäkään ampua pituutta enää oikeakätisesti. Puolien välillä on niin tajuton suoritusero (55 vs. 80# lyhyellä vedolla, 80# vs. 110# pitkällä), että vasuristi mennään. Se tarkoittaa sitä, että pituusvermeitä tulee vain vasenkätisiksi haluavista jousista. Viimeksi ampumani 268 metriä ei ole kuin alkusoittoa isoille metreille.
Mikäs on Tuukan ase tämän lupauksen lunastamiseksi? Siis muu kuin kätisyyden vaihtaminen. Aiotko ampua lyhyillä vai pitkillä jousilla, samoilla vai uusilla jousilla ja välineillä?
Tämähän vaikuttaa jo oikein lupaavalta, kun sekä Jeren että Tuukan suunnalta on tullut mukavan itsevarmaa kommenttia 300+ metrin tuloksista!
Uusia jousia pitää tehdä ja tietenkin myös uusia nuolia. Pitäydyn 23" vedossa, joka on minulle ja jousipuilleni pitkä veto. 20" vetoja varmaan tyyppäilen myös, koska se vastaa metsästysvetoani ja on tuottanut sinnepäin-kamoillakin jo 245 metrin heiton.
Jos nyt harjoittelua ajattelee, niin yksi hyvä tapa voisi olla ampua pituusammuntajousella (tai vastaavalla) tavallisia taulunuolia tauluun. Ensin ammutaan riittävän paljon sulitettuja nuolia, jotta hyvältä tuntuva tekniikka (veto-laukaisu) löytyy. Sen jälkeen ammutaan sulattoman nuolen testi, jonka jälkeen laukaisua treenataan nipulla sulattomia nuolia. Ne paljastavat nopeasti pienetkin virheet tekniikasssa. Jos sulattomia ei saa lähtemään puhtaasti, niin ei se onnistu pituusammuntanuolillakaan.
Olen viime aikoina testaillut sulattomia nuolia taulujousella. Se mitä edellisessä viestissä kirjoitin, on vahvistunut selvästi. Tavallinen sulaton taulunuoli on aika herkkä laukaisulle. Normaali laukaisu, niin oikein viritetty nuoli lentää 20 jaardilta täysin suoraan. Vähänkin huono laukaisu ja nuoli on puoli metriä tai enemmänkin oikealla ja aivan vinossa. Oikein hyvä laukaisu ja nuoli käyttäytyy hieman jäykästi. Se on todella pienestä kiinni. Tarkoitus olisikin harjoitella laukaisua sulattomilla nuolilla - mitä notkeamman nuolen saa lähtemään puhtaasti, sitä parempi laukaisu.
Toinen asia, varsinkin jäykkien jousien kohdalla, on hyvä ja perusteellinen lämmittely. Monessa kisassa on kuultu, että “vedä nuoli loppuun asti” tai “en saanut vedettyä kärkeen asti”, viitaten siihen, että jousi oli liian jäykkä, vaikka ei sitä oikeasti olisikin. Jokainen jotakin fyysistä lajia harjoitellut lienee huomannut, että suorituskyky on parhaimmillaan kunnon lämmittelyn jälkeen. Itselleni taulujousen täysi veto alkaa sujumaan hyvin vasta noin 20–30 minuutin ja kymmenien laukausten jälkeen, vaikka jousi ei ole kuin 40 paunaa. Kunnon lämmittelyn jälkeen menee vaikka 60-paunainenkin ihan kivasti. Mutta kylmiltään ei tunnu kivalta. Sama aikoinaan maantiepyöräilyssä - pyörä lähti kulkemaan vasta 20 kilometrin ajon jälkeen. Tai nykyisin kiipeilyssä - rankimmat reitit menevät vasta vähintään puolen tunnin hikikiipeilyn jälkeen. Pitää olla rasitusta alla, jotta keho toimisi optimaalisesti. Tämä pätee ainakin itselleni.
Pituuskisoissa lorvitaan tunti ennen kisaa, laitetaan jousi vireeseen ja repäistään viisi laakia vajaalla vedolla ja ihmetellään, että miksi nuoli ei lennä. Viime kisassa vetelin odotusaikana Miken jousta (luvalla!) ihan lämmittelymielessä mutta eihän muutama veto mihinkään riittänyt. Ensi kerralla pakka ja 50-paunainen jousi mukaan. Sillä 20–30 minuuttia ammuntaa ja 50 laukausta pohjalle, niin eiköhän pituusjousikin mene sen jälkeen täyteen vetoon!
1 tykkäys
Mielenkiintoinen idea tämä sulattomilla treenaaminen. Onko hankalaa toistaa näitä täydellisiä laukaisuja? Pääseekö hommasta jyvälle nopeastikin?
Sormilaukaisuhan tekee kaikkea hassua, kiertoa vetoon (jänteeseen) jonka takia oikea “center shot” jousi ei esimerkiksi ammu puhtaasti. Vaaditaan siis pientä poikkeamaa keskilinjasta, koska sormet vetävät jännettä vinoon. Yleisesti sanotaankin että tämmöinen s-kahva tai ikkunahyllyllinen jousi ampuu jäykempiä nuolia kuin sivusta ammuttava primijousi. Jos ammutaan vain oikealla, normaalikahvaisella jousella ja sormilaukaisulla, mitä puhtaampi laukaisu, sitä löysempää nuolta voidaan käyttää.
Tuon on tässä sivussa huomannut aika hyvinkin, pituusammunnassa käytin joku aika sitten todella jäykkiä nuolia, nykyään voin ampua paljon löysemmillä.
Mielenkiintoista kokonaisuudessaan, miten laukaisutekniikka vaikuttaa nuoleen vaadittavaan spineen.
Meneekö tuossa touhussa nuolet helposti katki? Sulattomat karkailee pöpelikköön jne.
Pituusammuntoja usein edeltää aika kovakin ammuntamäärä, joka minun mielestä pitää vielä suhteellisen hyvin paikat vetreänä. Toki 1-2h odottelu voi olla jo merkittävä tauko, jolloin tuntuma ja veri pakenee lihaksista. Tällöin Tuomon mainitsema lämmittely on varmasti paikallaan.
Onhan sitten siinä myös motoriikkapuoli mikä vaatii herättelyä, nopea pituusammuntaveto vaatii tarkkuutta ja paras laukaustekniikka tosiasiassa enemmän paukkua kuin mitä jousen paunat on. Jo pitkäjousijätkät sanovat esim. voivansa vetää 140 paunan jousen mutta ampua vain 125 paunan jousella.
Myös vetopituuden vaihtaminen yhtäkkiä lyhyempään/pidempään vaatii hallintaa. Ammupa koko päivä 28" vedolla, jonka jälkeen yrität terävää, nopeaa pituusammuntalaukaisua 24" vedolla.
Niin ja väsymys päivän aikana… Kaikista urheilulajeista opittua, koko päivä ammuntaa pienemmilläkin kuormilla vie maksimivoimaa illan pituusammunnasta. Kun kuormat voi olla luokkaa 50# @28", illan pituusammunnassa taas 65# @24", on siinä aika lähekkäin lukemat. Vastaavasti kenellekkään ei tulisi mieleen koko päivän vetää leukoja, jonka jälkeen lähteä illalla lisäpainoleuanvedon sm-kisoihin.
Jos siis haluaa menestyä pituusammunnassa, ampuu samana päivänä vain itselle todella kevyillä jousilla - jos ollenkaan!
Jos Vanhalinnan kisaa ajattelee, niin eihän siinä ole pohjalla kuin alle 60 laukausta päivän aikana. Sehän riittää juuri ja juuri lämmittelyksi. En näe siis edeltävää kisaa ongelmana, varsinkin jos sen ampuu sopivan kevyellä jousella. Siinä pitäisi olla vastaava lämmittely juuri ennen pituuskisaa, niin sitten olisi hyvä.
Kyllä sulattoman katki saa, jos ne osuvat vinosti solumuovipakkaan tai vastaavaan kohvahkoon taustaan. Kannattaa aloittaa 10 metristä ja katsoa vähän osumakuviota. Pehmeä tausta auttaa myös paljon. Esimerkiksi nuoliverkko voisi olla hyvä, on vain aika kallis.
Pituusammuntanuolia olen ampunut pakkaan noin kymmenkunta, ihan testi- ja harjoitusmielessä. Se ei vaan ollut kovinkaan mielekästä, koska joka ikinen nuoli meni ensimmäisellä laukauksella poikki osuessaan niin vinosti pakkaan. Mikä kertoo sen, että viritys oli pielessä, joten sieti katketakin! Hyviä nuolia en taas raaski ampua kuin taivaalle.
Tuo on muuten totta, miten mulle on jäänyt paljon suurempi ampuminen mieleen…
No american round 180 nuolella onkin sitten vähän erilainen tulitus.
Kuulostaapa huonolta hommalta sulattoman testi. 
Taidanpa harjoitella ihan ampumalla pituutta.
American roundissa ammutaan 90 nuolta…
Siis tarkoitin, että ihan taulujousella ja sulattomilla taulunuolilla treenaa laukaisua. Siinä saa tuntumaa siihen, millainen hyvä laukaus on ja miltä se tuntuu. Ja voihan sitä treenata pituusjousellakin mutta sulattomilla taulunuolilla. Pituusnuolilla kannattaa ampua ihan vain pituutta.
Eeeeeeeee Hahah. Lienee näillä puheilla selvää että en harrasta hirveästi tauluammuntaa.
Aivan, meni pituusnuolet ja taulunuolet sekaisin, pituusnuolet hajoavat vaikka ne olisi sulitettujakin… Ivar Malde ampuu lyhyitä hiilarinuolia turkkilaisistaan kun kronottelee niitä. Maalina toimii heinäpaali ja laukaisun hoitaa ihan ammuntatelineellä.
No jospa tuota kokeilisi sulittamattomilla taulunuolilla kun sattuu tilaisuus sille.