Nyt on tahkottava, kun melkein koko kausi on tärvääntynyt tuloksettomaan satunnaisteluun. Toka jahtiyö tälle helmikuulle. Etenen aamuneljältä jo toista tuntia jousi kädessä, asteen lämmöissä ja sulanmärässä, kiitollisen hiljaisessa maalaismaastossa. Liikun metsänrajaa pitkin, silmät ja korvat ammollaan, henki lepotilassa. Tulen kulmaukseen, jossa edessä avautuu kynnöspelto.
Mustasta pellon kuoresta erottuu kaksi vaaleaa haamua. No nyt! Kohotan jousen lähempänä olevaa rusakkoa kohti noin 20 metriin ja annan lentää. Nuoli menee rusakon keulan editse, korossa täydellisesti mutta oikealta ohi. Peltoon osuessaan ehkä 20 metriä pupun takana leikkurinuolen kärki lyö pimeyteen oranssin kipinän. Valojuova-ammus…
Hämmästyksekseni pupu ei säikähtänyt ohi mennyttä nuolta pahastikaan. Liekö se ei tiedä, mitä pitäisi tehdä? Pupu vetää muutaman kymmenen metriä oikealle, vähän keskemmälle peltoa ja pysähtyy uudelleen, tietenkin varuillaan. Uusi leikkuri on jo jänteellä.
Linjaan laakin huolella rusakon vitaaleille 20 metrin tuolla puolen. Otan jäntevän minikyykyn keskittääkseni suorituksen ja annan jänteen mennä ilmavasti mutta hallitusti taakse. Nuoli singahtaa matkaan.
Kuuluu kumea ääni, kuin kosteuden löysyttämään rumpuun olisi huitaistu kädellä. Noin silmänräpäystä myöhemmin pellon vastalaidalla olevan pajupensaikon suunnasta kuuluu sekunnin ryty, jossa on nuolikepin saundia mukana. Siinä samassa pajukon ylisiltä alkaa kuulua hillitön harakoiden käkätys.
Harakoiden meteli vain jatkuu ja jatkuu. Se ei kuulosta pelästykseltä vaan innostukselta. 1+1+1 on että nuoli osui, ja pupu on pajukon alla kuolleena tai vähintään kuolemaa tekemässä. Harakat intoilevat kotiinkuljetuksena yöpuun alle toimitetusta takuuvarmasta ateriasta.
Pakollisen odotusajan jälkeen lähden jäljille, lähtemättä jäljille. Teen kiepin sivummalta ja palaan kynnöspellon vastalaidan pajukon alle rusakon pakosuuntaan nähden vastapalloon. Harakat metelöivät paetessaan. Pajukon alla näkyy vaalea lämiskä. Sitten siinä erottuu nuoli. Pupu on kuollut. Oletettavasti se delasi melkein heti pakolaukkansa päätteeksi.
Pupuun on mahdotonta päästä käsiksi muuten kuin nelinkontin luikertelemalla, sen verran tiuha pajukonpohja on. Nuoli on ehjä, mikä on poikkeuksellista havupuuleikkurille rusakko-osuman jälkeen. Leikkuri meni sisään pupun lonkan etupuolelta oikealta puolelta ja jatkoi matkaansa sydän-keuhkoon lähes kehon suuntaisesti. Täysin tappava osuma, jonka luonne selittyy sillä, että pupu ehti lähteä kääntymään pitkän matkan laakin lentoaikana, muttei ehtinyt nuolen alta pois.
Ampumamatka oli noin 22 metriä, pakolaukka hyvä kun 50. Onnistuminen tuntuu uskomattoman hyvältä - en voi olla mutisematta hell yeaheja yön sydämeen. Sitäkin ihmeellisempää on, että se tuli vanhalla Saska II:lla, jolla en ole ampunut laukaustakaan liki vuoteen, eläkeläistä kun ei sovi kiusata. Se on kiistattomasti paras jousi, mitä olen koskaan tehnyt. Sen jälkeläiseksi tekemäni Pilska makaa jo mullan alla, kuka olisi arvannut.
Urospupu painaa siivun alle viisi kiloa, keskikokoista isompi yksilö siis. Ystäviä on tulossa viikonloppuna kylään. Eiköhän pippuroidut rusakonfilenapit kermakastikkeen kera maistu heillekin.
