Pääsen pian taas ampumaan perinteisellä pitkäjousella, mutta on ollut vaikea löytää luotettavaa valmennusta erityisesti sillä ampumiseen. Omassa seurassani ei ole yhtään lonkkariampujia, ei edes vaistoampujia. Suurimmat kysymykseni liittyvät jousikäden kyynärpään asentoon ja laukaisuun. Mitä olen youtubevideoilta nähnyt, niin monet lonkkariampujat näyttävät jättävän jousikäden kyynärpään alaspäin. Liittyykö tämä jousen rekyylin absorboimiseen vai mihin? Laukaisussa taas monet ampujat näyttävät laukaisevan myötärinä, eli käsi ei ponnahda laukaisussa taaksepäin. Onko siihen jokin erityinen syy?
Tämä on todella laaja aihe. Riippuen näkökulmasta mutta jos jousikäden kyynärpää on alaspäin, niin sitä voi pitää virheenä. Samoin staattinen laukaisu, joka vastaa pitkälti myötälaukaisua, on vielä pahempi virhe. Virhe on toki suhteellinen käsite, koska jotkut osuvat ihan hyvinkin omalla tekniikallaan. Tosin, suurin osa ei osu.
Jos seurasta löytyy edes joku valmentaja tai joku, joka tietää jotain jousiammunnasta, niin kannattaa pyytää apua. Lonkkariammunnan tekniikka ei eroa käytännössä mitenkään formaalista, tähtäinampujien käyttämästä tekniikasta. Ammuntatekniikan periaatteet ovat aivan samat. Asento, ote kahvasta ja jänteestä, alkuveto, selkäveto, ankkurointi, tähtäys, linjaukset, laukaisu, jälkipito - ei näiden pitäisi vaihdella sen mukaan, onko jousessa tähtäin tai vastakäyrät lavat tai muita härpättimiä. Toki pieniä eroja on, jotka johtuvat muun muassa kahvan muodosta ja ankkurointipisteestä mutta se on lopulta hienosäätöä.
Tavoitteena on toistettavissa oleva suoritus, joka on samalla myös kehon kannalta optimaalinen. Väärällä tekniikalla rikkoo nopeasti varsinkin olkapäät, sekä kyynärpäät ja lisäksi saa vielä taulukauhun, joka on ikävä riesa.
Jos vain mahdollista, niin kannattaa ampua aina välillä seuran kevyellä harjoitusjousella, ihan sillä 20-paunaisella. Sillä oppii hyvin tekniikan perusteet, joita voi siirtää lonkkariammuntaan.
Jos formaali ammuntatekniikka närästää, niin tietenkin aina voi ampua vaistolla nopeita laukauksia kyyryasennosta ilman ankkurointia mutta silloin pitää hyväksyä epämääräisen tekniikan mukaiset tulokset. Kannattaa myös miettiä, mitä haluat ammunnalta - nauttia, osua, molempia vai jotain muuta.
Laukaisusta vielä, hae Googlella termeillä static vs dynamic release archery, niin löytyy valtavasti tietoa.
1 tykkäys
Hei!
Alla olevasta linkistä löytyy pätevää tietoa vaistojousella (pitkäjousi mukaanlukien) ampuvalle.
Terv. Olli-Pekka
Minulla ei onneksi ole mitään formaalia ammuntatekniikkaa vastaan. Päinvastoin, olen entisenä taistelulajien harrastajana ehkä liiankin neuroottinen oikean tekniikan suhteen. Tuota Vaistoampujan perusopasta olen silloin tällöin lueskellut ja opetus on siinä melko samaa kuin seuran ohjauksessakin, paitsi tietysti keskittyy juuri vaistolla ampumiseen. Seurassani saa siis varsin pätevää valmennusta tekniikasta, yksi ohjaajista on SJAL:n hallituksessakin. Seuran jousilla (n. 26 paunaa) ampumatekniikkani kuulemma näyttää jo varsin hyvältä, kysymykset liittyivätkin siis enemmän siihen mikä pitkäjousessa on erityistä huomioon otettavaa. Ehkä kaikkein eniten mietin siis tuota jousikäden kyynärpäätä sen takia, että kun lonkkarissa ei käytetä sormilenkkejä tms. niin jousi tärähtää laukaisussa aika paljon eteen päin. Niin mietin että tekeekö se nivelille pidemmän päälle hyvää, jos ampuu “oikeaoppisesti” käsi suorana ja tärähdys nyppää niveliä joka kerta ulospäin. Jotkut kun ovat väittäneet, että perinnejousella jousikäsi kuuluisi pitää vähän koukussa, jotta rekyyli kohdistuisi lihaksiin eikä niveliin. En tosin oikein ymmärrä miten vetopituus voi pysyä muuttumattomana jos jousikättä alkaa koukistella… Staattisen laukaisun olen jo mielessäni hylännytkin vaihtoehdoista. Alkoivat vain epäilyttää nämä jutut, kun monilla videoilla aika taitavatkin pitkäjousimiehet ampuivat kaikki samalla tavalla “väärin” siihen nähden miten itse olen oppinut, että tietävätkö he jotain mitä minä en tiedä. 
Kareisen opas on hyvä johdatus aiheeseen.
Vaikka käsi on suorassa, niin se ei ole lukossa. Jos jousi tärähtää laukaisussa niin paljon, että vaikuttaa suoritukseen, niin sitten pitää miettiä välineiden vaihtamista tai säätämistä. Vaihtoehtoina parempi jousi, painavammat nuolet tai sormilenkki. Toiseksi, jousta ei saa puristaa. Mahdollinen rekyyli tulee tulee silloin pehmeämmin sormille ja koko kädelle.
Lähes kaikki lonkkari- ja perinneampujat ovat itseoppineita. Siksi tekniikka on vaihteleva. Joillakin homma toimii ja joillakin ei. Lisäksi, omalla takapihalla toimii lähes millainen ammuntatekniikka tahansa. Kilpailutilanne on sitten eri asia ja siinä “huonon” ammuntatekniikan heikkoudet näkyvät herkästi.
Eilen kävin hallilla ampumassa 18 metriä. Rääpäisin ne neljä nuolta taustapakkaan suurinpiirtein samassa ajassa kuin muut ampujat yhden nuolen. Mulla oli siinä sitten mukavasti aikaa tarkkailla muiden ampujien tyylejä:
Vaistoampuja: veti ensin vedon vähän ylipitkäksi, laski sitten kohdilleen ja staattinen vaihenoin 2 sek. Keskimäärin 5,5/7 kymppiä 40 cm taulu.
Talja. Staattinenvaihe noin 5 sek. 5/7 kymppiä.
Tähtäin: pisin prosessi/nuoli. Tähtäys purettiin heti jos joku pielessä, ehkä joka neljäs nuoli. Staattinen (tai hidas dynaaminen) noin 7 sek. 6/7 kymppiä.
Huomionarvoista oli että kaikilla jousikäsi oli kuin betoniinvalettu. Siellä oli pari aloittelijaa mun lisäksi ja ne erottuivat nimenomaan jousikäden perusteella. Ankkurointi oli ihan samanlaisia kaikilla.
Alan keskittymään enemmän nimenomaan jousikäden stabilointiin veto-ja laukaisuvaiheessa.
Niinhän se on - jos jousikäsi heiluu, niin osumisen todennäköisyys pienenee kummasti. Painavalla jousella jousikäsi on helpompi pitää paikoillaan kuin kevyellä jousella. Tai jos tarkkoja ollaan, niin jousta ja tähtäystä ei pysty pitämään täysin paikoillaan, vaan siinä on aina pientä liikettä.
Hyvä testi ja harjoitus on vetää jousi täyteen vetoon, tähdätä ja pitää ankkurointi 10-15 sekuntia. Siinä huomaa nopeasti, että kuinka paljon tähtäys elää, missä rasitus tuntuu ensimmäisenä ja niin edelleen.
Tahtoisin uskoa kaiken mitä lonkkaritekniikan samankaltaisuudesta muihin jousimalleihin on tässä sanottu, mutta jälleen uskoani horjutetaan… Jay Kidwell nimittäin toteaa (kursivointi omani):
“A straight bow arm may not always be attainable. For example, a person who shoots a longbow will likely have some flex in the bow arm at full draw. This is a function of the physics of the longbow. For this reason a straight bow arm may not be an option and this may be part of the reason that some people find the longbow more difficult to master. The longbow enthusiast quickly discovers that it is important for a consistent degree of flex to be maintained for each shot.”
-Jay Kidwell, Instinctive Archery Insights: Revised Edition, s. 37.
Ei Kidwellin sana tietysti mikään laki ole jota tarvitsisi noudattaa, mutta hän antaa ymmärtää että lonkkarin kanssa suora käsi ei useimmiten oikein toimisi. Viittaako hän siis tuolla pitkäjousen toimintaperiaatteella oletettavasti jousen rakenteeseen (esim. suoraan kahvaan pistoolikahvan sijasta), vai miten tämä toteamus olisi tulkittava? Jotenkin olisi loogista ajatella, että jos jousessa ei ole pistoolikahvaa, vaan perinteinen suora versio, niin ranne taipuu aika epämiellyttävään asentoon käden ollessa täysin suorana. Ainakin mikäli käytetään ns. matalaa kahvaotetta (low wrist grip). Joka tapauksessa on selvää, että mikäli kättä ei pidetä suorana, on vaikeaa saada käden mitta joka laukauksella samanlaiseksi ja ammuntatarkkuus tavallisesti kärsii…
Kidwellin kommentti kaipaisi lisää selitystä. Mikä piirre jousen toiminnassa estää käden pitämisen suorana? Ainoana järkevänä tulee tosiaan mieleen kahvan muoto, toinen voisi olla (huonon) jousen tärähdys laukaisussa - eivätkä nuokaan ole mitään ehdottomia syitä.
Mutta kyllähän Kidwell toteaa, että suora käsi on parempi. Jos kättä on jostain syystä pakko pitää koukussa, niin sitten on ja ammutaan sillä tyylillä. Jos se toimii, niin sitten toimii.
Minä koetan ampua jousikäsi suorana, myös ranne ojennettuna, kuten pistoolikahvaisella jousella, vaikka HB-jousissa suora kahva onkin. Tämä siksi, että aiemmin kun ammuin niin, että kahva nojasi kouraan kokonaan ja käsi oli ranteesta ylöspäin taipunut, niin alkoi tenniskyynärpää vaivata. Lihasten jännittymisen voi itse kukin testata ihan nytrkkiään pyörittelemällä. Ranne suoraksi ja vaiva katosi muutamassa päivässä ja samalla osumanippu tiivistyi, kun ranteen jännitysten purkautuminen ei enää päässyt kääntämään jousta. Lisäksi vähänkään jäykemmällä jousella kyynärpää koukussa ampumista ei saa toistettavaksi ja paikat kipeytyy melkoisella varmuudella.
Minä olen myös käyttänyt Esan tyyliä, eli ampunut korkean ranteen otteella, vaikka jousessa on suora kahva. Muuten en oikein osaa suoralla kahvalla ampua, koska se vääntää rannetta liiaksi ja voi tosiaan johtaa Esan kokemaan kyynärpääongelmaan. Tosin, mielestäni siinä on vain se ongelma, että paine tulee vähän liian ylös, peukalotyynylle, jonka takia olen siirtynyt käyttämään matalampaa otetta. Siinä toki auttaa se, että ne jouset joilla enimmäkseen ammun määrää, niin niissä on pistoolikahvamaisuutta.
Minä ammuskelen aika paljon englantilaisella lonkkarilla.
Olen todennut, että pieni koukku (ts. jännitys) jousikädessä toimii tällaisen hyllyttömän jousen kanssa. Jousen paineen, vedon aikana, asetan peukalon lihaisan mötikän sisäpuolelle, eli ilmeisesti puhutaan matalasta otteesta.
En ole ihan varma, mutta voisin kuvitella, että laukaisussa jousikäden jännityskin purkautuu niin, että jousi väistää nuolta (vrt. khatra). Laukaisuhetkellä keskityn työntämään jousikättä kohti maalia.
Yleisesti ottaen, oman kokemukseni mukaan, hyllytön pitkäjousi on vaikeampi ampua (=herkempi ampujan tekniikkavirheille) kuin hyllyllinen tai vastakaari. Nuolen lento häiriintyy helposti.
Vanhana jousiampujana, niin täthtäimillä kuin vaistollakin, ajattelin vastata aloitukseen ja tuohon “tärähtämiseen”. Veto pitäisi tehdä selkälihaksilla (lapaluiden välissä) ja kädet pitäisi periaatteessa olla varsin rennot, eikä lukossa, mutta ei taivutettunakaan. Pitäisi työntää jousikädellä yhtä paljon kuin vetää jänteestä ja vartalo pystyssä hyvässä ryhdissä. Vetopituus niin paljon, että on perillä ja hetki ennen laukaisua tunne on “tasapaino vedon ja työnnön suhteen”, sekä viimeinen puristus selän lihaksilla, ehkä milli, jolloin laukaisu lähtee sormista varmimmin irti taaksepäin ja jousikäsi työntää suoraan siihen suuntaan mihin nuoli lähtee.
Tärähtämistä ei tapahdu kun jousta ei purista, vaan annetaan jousen toimia itsestään ja sen annetaan lennähtää eteenpäin ja otetaan kiinni otteella noin 5-10 milliä liikahdettua (tuolloin nuoli on jo mennyt metrejä jousesta). Tai käytetään jousilenkkiä/sormilenkkiä, ellei halua tuota tehdä.
Kyynärpää vetokädessä perinteisesti jää ylemmäksi kuin nuolen linja on, jotta varmistetaan kummankin olkapään oleminen alhaalla. Jos olkapäät tai olkapää on ns. ylhäällä, eikä lukittuna alhaalla, elää se väsymyksen ja laukaisumäärien mukaan ja loppua kohden asento muuttuu, eikä esim sataa nuolta pysty ampumaan samassa asennossa, siksi pääsääntöisesti kannattaisi pyrkiä “luiden varaan”, eikä lihasten. Liike pitäisi pystyä toistamaan aina samalla tavalla, vaikka ammuttaisiin eri kulmiin ja matkoille, taivutus jaloista ja lantiosta, ei ylävartalosta, muuten osumapiste elää…