Viime loppukesästä bongasin maastotiedusteluillani erään metsämäen pohjoisrinteellä päivämajaa pitävän rusakon. Panin ajan mittaan merkille sen suosimia makuupaikkoja ja vakiintuneita pakoreittejä. Se on kuin rahaa pankkin jahtihommissa.
Heti kauden alettua tuli sitten loistava paikka ampua tiedusteltu rusakko yhdelle sen vakipäivämakuupaikoista. Kauden eka riistalaukaus meni selkää hipoen lavan yli ja pupua vietiin lujaa. Tällaiset kokemukset jäävät jänisten mieliin pitkäksi aikaa. On täyttä turhuutta yrittää päästä ampumatilanteeseen säikytellyn eläimen kanssa uudelleen lähitulevaisuudessa. Se ei saa aikaan muuta kuin pelkoreaktion sinetöitymisen nyt jo etäältä pakenevan eläimen mielessä.
Vuosien varrella olen oppinut, että useimmat riistaeläimet unohtavat läheltä piti-tilanteet aikaisintaan kahdessa viikossa, mikäli ne jätetään kokemuksen jälkeen täysin rauhaan. Niinpä kävin tämän rusakkoyksilön makuumailla seuraavan kerran vasta viikkojen päästä. Äkkiseltään voi tuntua hullulta jättää joku osa jahtimaista ehdoin tahdoin käymättä, kun kausi laukkaa eteenpäin, mutta niin vain taktikointi kannattaa.
Jatkokäynnit metsärinteessä eivät johtaneet riistalaukauksiin. Pupua ei yleensä löytynyt; kerran se pakeni yllättävältä makuupaikalta tarjoamatta ampumalinjaa. Täytyi selvästikin keventää otetta entisestään. Niinpä taas pidettiin viikkojen tauko.
Tänään lähdin jälleen käymään tuolla nyt jo syksyiseksi vetäneellä metsärinteellä. Hipsin alarinteessä märällä metsänpohjalla, päätä juuri liikuttamatta mutta silmät ankarasti maastoa skannaten, välillä 10 – 30 metriä eteen- ja ylöspäin rinnettä. Ei ollut tärkeintä liikkua huomaamatta, se olisi joka tapauksessa mahdotonta. Tärkeintä oli viestiä mahdollisesti lähellä olevalle pupulle, että en ole huomannut sitä.
Lähestyin sitä makuupaikkaa, jolle 50 päivää aikaisemmin pääsin laittamaan nuolen matkaan. Rinteessä oli pieni kumpare, jota alarinteestä käsin suojasi ilmaviksi jääneet maapuut. Tunnelma tiheni odotuksesta. Kuinkas ollakaan, tällä kertaa puiden lomasta pilkotti rusakon karvaa.
Pupu oli lanamakuulla vain noin 12 metrin päässä, ylämäessä viistosti kohti meikäläistä. Kohotin jousen. Pupun editse meni vaakaoksa, jonka yli nuoli oli saatava. Sen myötä oli todella lähellä, että laaki menisi kokonaan lymyllä olevan jäniksen yli. Sumplin 30-tuumaiselle nuolelle reitin pupuun. Jänne oli vedettävä todella ylös, silmäkulmaa kohti, jotta laukaus menisi perille.
Nuolen vilahdusta seurasi osumasta kertova tömähdys, jossa oli mukana luuosuman saundia. Pupu singahti rääkyä pitäen rinteessä oikealle muutaman kymmenen metriä, kadoten näkyvistä. Olin äänihavaintojen perusteella varma, että se ei mennyt paljoa pidemmälle.
20 minuuttia myöhemmin lähdin etenemään pupun pakolinjan suuntaisesti alarinteessä. Eipä aikaakaan, kun ylärinteestä löytyi kyljellään retkottava isokokoinen jänis, nuoli edelleen kiinni. Osumapaikalta tähän tuli vain noin 30 metriä.
Osuma-analyysiä seuraa myöhemmin.
