Petäjän pupu


#1

Metsällä, missäs muualla. Tunti mennyt vailla riistahavaintoja. Sitten erotan ylärinteessä jotain. Onko se…on se! Hiekankirjava rusakko nakottaa päivämakuulla jäniksen pituutta leveämmän mahtipetäjän tyvellä kaukana ylärinteessä. Pupu ei ole tavanomaisella pallomakuulla, vaan litteäksi maata vasten painautuneena, perä lähtövalmiina hieman koholla, korvat tiukasti selkää vasten. Jänis tekee parhaansa tekeytyäkseen elottomaksi, epämuotoiseksi kiveksi ja onnistuukin siinä, melkein.

Kohotan jousen ja otan linjan makuupupun rintaan yli 15 metriin. Laukaisen. Nuoli vilahtaa täydellisessä sivusuunnassa, mutta jää vähän lyhyeksi. Makuurinne on niin jyrkkä, että laaki tökkää vaimeasti rinteeseen pupun alapuolella, ei suihki vaarallisen oloisesti pupun tassujen alle. Niinpä jänis ei liiku, vaikka on tietenkin valmis singahtamaan heti kun tarve vaatii.

Ammun toisen leikkurin pupua kohti. Korjaus meni vähän yli, sillä nuoli kosahtaa männyn tyveen vähän pupun yläpuolelle ja jää siihen väpättämään. Ihmeellistä, mutta rusakko ei lähde vielä tästäkään, vaan syventää neulaspatjalle painautumistaan. Ei tällaista ole ikinä ennen tapahtunut.

Kolmas leikkuri tappiin ja matkaan. Silmänräpäystä myöhemmin ylärinteestä kuuluu kumea kopsahdus – varma merkki rintakehään osuneesta nuolesta. Pupu singahtaa sekunnin puolikkaassa oikealle näkymättömiin. Ehdin erottaa nuolen väriä jäniksen mukana. Pulssi hakkaa, riemu pirskahtelee jännityksen lomassa. On pakollisen odottelun aika.

Puoli tuntia myöhemmin palaan metsärinteeseen. Tavoilleni uskollisena otan metriaskelmitan riistalaukaukselle: 16 metriä, eli tyypillinen makuurusakkomatka. Poimin yli ja ali menneet nuolet. Männyn tyveen poksahtaneen vanhan leikkurinuolen kärki irtoaa liimauksistaan ja jää jonnekin kilpikaarnan uumeniin.

Lataan leikkurin jänteelle ja etenen jäniksen viimeiselle tunnetulle olinpaikalle, makuumännystä takaoikealle. Siellä on muutaman neliömetrin laajuinen, neulasilla vuorattu painauma vähän ennen metsärinteen takaista törmää. Painaumassa lojuu nuoli. Se on nokkiaan myöten uitettu veressä. Täysläpäisy rintakehään. Diili alkaa olla kättelyä vaille valmis.

Pupu ei loju missään silmäyksen alueella. Missään suunnassa ei ole myöskään isoja, kaikki huolet heittäviä veripudokkaita. Konttaan nenä maassa nuolen löytöpaikan ympärillä. Muutaman metrin säteellä siitä verta ja pieniä määriä karvaa on kaikissa suunnissa. Jänis todennäköisesti piehtaroi päästääkseen höllästi vielä kiinni olevasta nuolesta eroon. Pupu tuli tälle paikalle sekunnin sisällä osumasta, massiivista vuotoa ei voi odottaakaan. Ylipäätään vuoto on yleensä paljon isompaa rintaontelon sisään kuin maastoon, vaikka nuoli olisi puhaltanut kokonaan läpikin.

Saan kiinni verijäljestä, joka etenee nuolen löytöpaikan tuntumasta etäämmäs. Sen perusteella pupu meni takana olevaa jyrkkää rinnettä alas, mikä sopii kuolettavasti haavoittuneelle eläimelle. Liekö se jo ennemminkin putosi tuosta kuin kulki?

Rinteen alapäässä maasto vaihtuu tiheäksi lehtometsäksi ja verijälki katoaa. Paskempi homma on, että myös päivänvalo alkaa loppua. Hämärässä on melkein mahdotonta erottaa verta ruskeankirjavasta maastonpohjasta. Skannaan maastoa hiekanruskean möykyn varalta, mutta sellaista ei näy. On pakko luovuttaa tältä päivältä. Mieli on melko musta, mutta olen monesti löytänyt aamun korvalla yöhön jääneitä kaatoja, koskemattomina. Toivo ei tosiaankaan ole mennyt.

Palaan maastoon aamulla kuuden jäljestä, heti kun metsän puolella näkee. Taivas on kirkas ja ilma kylmä, kalsa puree kehoa. Kuljen käytännössä eilisiltaisen metsästystilanteen läpi, rinnettä ylös isolle männylle ja sen taakse törmän reunalle. Zoomailen alhaalla avautuvaa metsänäkymää ja juonin etsintäsuunnitelmaa. Katseeni vaeltaa vasemmalle törmän reunan suuntaan. Ei ole todellista: törmän reunalla, nuorten koivujen ja pihlajien lomassa on hiekanruskea möykky, alle 10 metrin päässä!

Pupu on tiukalla pallomakuulla silmät kiinni ja korvat lanassa. Kuollut se ei ole, asento kertoo. Huonossa hapessa se on, silmät kiinni lähietäisyydellä nakottaminen paljastaa. Miten voi olla mahdollista, että rintakehästä kokonaan läpi lentänyt, 24 mm leveä, hyvässä terässä oleva leikkuri ei tappanut pupua?

Kohotan jousen pulssi korvissa ja ammun. Nuoli iskeytyy rusakon lonkkaan, ei saatana. Pupu lähtee liikkeelle ja vetää rinnettä alas. Hipsin varovasti kurkkaamaan törmän reunan yli. Siellä pupu on, alarinteessä heinätuppaan keskellä. Menee muutama hetki, ja pupun pää painuu alas. Laskeudun rinnettä varuillani. Pupu on hengetön. Vittumaisesti sivuun livennyt lopetuslaaki oli sittenkin tehokas. Veri virtaa haavasta, kun vedän nuolen ulos. Tämä olisi yksinään riittänyt.

Helpotuksen hyöky kulkee lävitseni. Sullon saalista reppuun kädet lievästi täristen, vedän viileää ilmaa keuhkoihin ja virnuilen kuin saanut mies vain voi.

Saalis on 4,4-kiloinen naaras. Tämä sama vanha ja viisas rusakko onnistui väistämään yritykseni monta monituista kertaa kuluneen kahden vuoden aikana; yhytin sen ensimmäistä kertaa päivämakuulta lokakuussa 2016. Vaikka opin tuntemaan tämän yksilön makuupaikat, ehdin yleensä nähdä sen vain vilaukselta. Viime syksynä tämä pupu oppi vielä väistämään nuoliani. Haaste alkoi olla mahdoton, kun saatuani nuolen matkaan ja sen kiitäessä kohti vitaaleita pupu siirtyi viileästi nuolen tieltä pois muutamaa metriä ennen osumaa. Noista ajoista on jo vuosi.

Joskus tätä jahtihommaa tehdään erityisen pitkän kaavan mukaan, ja silloin palkinto on kaikista suurin.


#2

Sinnikkyys kunniaan.
Reviirielukkana ne asettuvat makuille aika samoihin paikkoihin, mutta kuinka laajalla alueella rusakko elää? Käykö ruokailemassa yli 5km päässä? Tuskin, ennemmin asettuu sinne missä ruoka on lähellä. Jos on pakko, niin tuollainen pitkäjalka kyllä hilpasee 10km ruuan perässä, mutta säästö maastossa on valttia.

Mihin ensimmäinen osuma oli tullut?


#3

Ensimmäiseksi osuneen nuolen sisäänmeno on keskirintakehässä, kuten ensihavainnot kertoivat. Nuoli on kuitenkin mennyt sisään päinvastaiselta puolelta kuin ampumasuunta oli!

Osuma on alhaalla, rintalastan yläpuolella. Nuoli on mennyt sisään täsmälleen kylkiluiden suuntaisesti, yhtään luuta rikkomatta. Nuolen ammottava ulostulo kulkee jäniksen oikean rintalihaksen alta rintalastan yläpäähän, ja on samalla tavalla pystysuuntainen kuin sisäänmeno. Tuntuu päättömältä, että puukonmentävä reikä kyljestä kaulanjuuren läpi ei tehnyt tehtäväänsä.

Tapahtumien kulku hahmottuu seuraavasti: nuolen lentäessä rusakkoa kohti tämä pyörähti silmää nopeammin ympäri, jolloin nuoli osui alkuperäistä asentoa päinvastaiselle sivulle rusakon rintakehään. Kenties nuolen jo kulkiessa rintaontelossa rusakko ehti vielä kääntyä viistosti poispäin ampumasuunnasta siten, että suoraan sivusta ammuttu nuoli tulikin ulos kaulan alta eikä rintakehän toiselta puolelta.

Ihmeellisen sattuman seurauksena leikkuri meni vitaalialueen läpi sellaisessa asennossa, ettei se leikannut mitään elintärkeää. Näyttää siltä, että jos kärki olisi ollut vähänkin enemmän vaakasuorassa läpi mennessään, olisi sen täytynyt viiltää auki elintärkeitä rakenteita.


#4

Rusakon tyypillinen elinalue on kooltaan muutamia neliökilometrejä, resurssien ja kilpailun tiheyden mukaan vaihdellen. Jo parin kilsan halkaisijalla ympyrän ala on yli kolme km2. Päivämakuualue on yleensä elinaluetta pienempi. Jos se käy vaaralliseksi, rusakko voi vaihtaa keskeisintä tonttiaan pitkäksikin aikaa, varmasti monesta tekijästä riippuen, mutta tämäkin varovainen ja kokenut yksilö palasi lopulta alkuperäiseen alle neliökilsan kotimetsäänsä.

“Aika samoihin paikkoihin” ei oman kokemukseni mukaan päde, sen enempää kuin että nuolella on “aika paljon väliä” osumatarkkuudelle. Metsän puolella rusakoilla on nippu todellakin vakituisia, huolella valittuja ja jopa huollettuja makuupaikkoja. Koko makuupaikkapyynnin tehokkuus perustuu siihen, että spotti on juuri tämän kaksihaaraisen koivun tyvellä sen muuta heinikkoa ruskeamman heinätuppaan takana, eikä “jossain kohti” tätä 200-metristä ojanvartta. Jotta homma ei kävisi helpoksi, on joka pupulla tietenkin monta vakijemmaa, näitä kierrätetään ahkerasti ja uusi voidaan tarpeen mukaan luoda. Ahdistelun kohteeksi joutunut paikka hylätään joutuin, mutta ei sitäkään lopullisesti.


#5

Ääretön nuolen kallistuman ihme.

Havaintoni mukaan makuista on vieläpä aina hyvät lähdöt. Eli makuu ei ole valittu koskaan umpikujaan tms. vääränlaiseen ahtauteen. Siitä lätee muutamaan suuntaan vetävät pikavuorot ja makaajalla on kausilippu aina valmiiksi leimattuna.

“aika samoihin paikkoihin” kommenttini tarkoitti sitä makuureviiriä.


#6

Hieno saantitarina jälleen kerran!