Perinnejousikurssi

Klaukkalassa, Isoniitun koululla pärähtää taas perinnejousikurssia käyntiin maanantai-iltaisin. Kurssilla on mukavasti porukkaa, mutta laajenamme osallistujamäärää kun homma tuntuu sujuvan. Eli mukaan mahtuu muutama…
9.1. alkaa ja vika kerta 3.4. Yhteensä 12 maanantaita klo 18.30-20.00. Kurssimaksu 45/40e ja erikseen materiaalipaketti jonka voi ostaa opelta. Kurssille voi tulla tekemään minkälaista jousta tahansa. Ensijousen tekijöille oiken kiva paketti. Toisaalta on jo jännejousiakin tehty. Puukiydokin…

ilmoittautuminen Nurmijärven opisto 044-3063056
www.nurmijarvenopisto.fi

Tänään oli vuoden kolmas kerta jousikurssilla. Meininki on… sanoisinko… monipuolista. Tuntuu että kurssin vetäjää viedään kuin pässiä narussa kun on niin monta erilaista projektia tekijöillä menossa. Kurssin osallistujamäärä taitaa olla n.15 tekijää… kaikki ei kuitenkaan ole samaan aikaan paikalla ja osa tekee jousiammuntavälineitä perin itsenäisesti. Ja mikäpä mukavampaa viikon aluksi kuin kaartaa Klaukkalaan kaltaistensa seuraan. Suuri osa porukasta alkaa olla jo sillä tavalla tuttua että puheenaiheet ja keskustelut rönsyilevät käsityötaitojen ja tietojen moninaisiin osa-alueisiin veneenrakennuksesta suksenveistoon…
Tässä tämän maanatai-illan tapahtumia.

Kavioraspi on jousentyöstön kuningastyökalu. On monia muitakin hyviä vekottimia, mutta hyvä kavioraspi on huippuvehje. Leveälapainen jalavojousi tiedossa.

.

No tietty sikli on hyvä vehje. Tammilistajousta tulossa.

Pähkinäjousen lattiatilleriä hajetaan. Ensi maanantaina nokkien teko ja saadaan tämä jäkkärä jänteelle.

Peuranjalkoja satuimme saamaan paikalle ja kateltiin yhdessä miten jänteitä kannattaa irrotella. Nyt sai jänteitä ilmaiseksi irrotamisvaivan kustannuksella!!!

Mitataan paksuutta tai leveyttä… aina mitataan ja koetetaan mitata tarkasti.

Tänään oli kaksi jousta pintaviimeistelyssä. Tammi- ja pähkinäjousi saivat värilliset vahat pintoihinsa.

Myös kahta aivan uutta jousta aloitettiin. Alun työvaiheita.

Ihan ääretön uusprimikokeilu… Ikean pyökkilistajousi kokeilu… tuleekohan tästä mitä…? tai Mitään? voi tullakkin!!! Raikas kokeilu!

Ja että ilta olisi vielä monipuolisempi… profilointi tuoreesta puusta. Ja piru vie… viime maanantain hienoisen hutiloinnin opettamina ( palikka ratkesi) saimme nyt palikan nätisti muotin pohjaan saakka. Palikka on lupaava kaikin puolin.

Aikaa kivaa ja puuhakasta. Allekirjoittanut on innoissaan. Ihmiset taipuvan puun äärellä yhdessä. Kyllä! Kaksi ja puoli tuntia venyy aina kolmeksi, eikä sekään ikinä riitä. Mutta onneksi on aina ensi maanantai.

3 tykkäystä

Otitko luut talteen??

Jalat ovat Petralla. Myös siis luut.

Mulla vielä 4peuran jalkaa pakkasessa jos niistä luita joku jaluaa.