Perinnejousijahtia miesajolla


#1

Perinnejousijahti 7.-9.9. 2018

Tänä vuonna perinnejousijahtiin kokoontui 11 jousiukkoa ja ajomies. Aikaisen ajankohdan ja parin muun seikan takia jahtia päätettiin koristaa/elävöittää sähköttömillä lepotiloilla, joten teimme metsästysleirin. Tästä oli puhuttu jo joitakin vuosia, mutta nyt tuumat laitettiin täytäntöön. Leiristä sitten käytäisiin metsällä. Energiaa vievä metsästysmuoto: miesajometsästys ja vielä leirin rakennukset ruokahuoltoineen. Päätimme silti kokeilla.

Leiri sijaitsi sukumme erään autiotalon pihalla aivan tien vieressä, joten se ei ollut aivan eräleiri, mutta leiri tulilla ja sähköttä kuitenkin. Polttopuutkin olivat valmiiksi hakattuina liiterissä ihan vieressä. Sää siunaantui syyskuun olosuhteeksi äärettömäksi: yöt +15c ja iltapäivisin selkeästi yli +20c lämpöjä. Ei sadetta. Herran jestas, metsästystä ilman paitaa lannevaatteessa!

Leirissä oli vielä pari kuvaajaa, jotka kuvasivat tätä menneen ajan retrotoimintaa. Hyvällä onnella saisimme joitain hienoja metsästystilanteita liikkuvaan kuvaan. Nauroimmekin että Mennan jousijahtihommahan alkaa mennä isoksi… ensi vuonna paikalla on myös metrilakun myyjät ja törmäilyautorata, ettei tule aika pitkäksi aamu- ja iltajahtien välille. Jousijahtikatsomoihin on lipunmyynti jo alkanut.

Homma alkoi nyt siis leirin rakennuksella ja perjantai-illan sorsapassilla. Kaikki eivät olleet vielä saapuneet leiriin ja vajaalla miehistöllä emme halunneet koluta metsiä, vaan päinvastoin. Kuljimme sorsanruokintalautalle avoimia peltoja pitkin, ettemme liikuta riistaa turhaan ja kävimme passiin.

Kuvassa kolme jousimiestä passissa ja kaksi kuvausryhmän kaveria. Löydätkö kaikki viisi? Sorsapassin ainoa eläinhavainto oli sivummalla liikkunut hirvi, muutoin hiljaista. Ei laukauksia. Paitsi yksi treenilaaki sorsalauttaan, kops.

Aamulla hieman ennen valoa noustiin 5.15 ja kahvien jälkeen alkoi ajot, jotka ajoitettiin kellon mukaan tällä kertaa. Näin vältyttiin turhilta kännyjen räpläyksiltä ajo- ja passiketjuissa, että koska on ketju valmis tai ajo lähdössä tms.
Ensimmäinen ajo oli tyhjä kuten joen sorsaväijykin. Toinenkin oli tyhjä, yhtä sivummalle liitänyttä fasaania lukuun ottamatta. Se liisi alueelle, joille emme voineet sitä seurata. Kolmaskin, mäen yli tehty ajo oli tyhjä, mutta sille mentäessä lähti niitetyn pellon pystyyn jätetystä kaurarannusta rusakonpentu salamana. Se jonka edestä se lähti, näppäili tietty kännykkäänsä juuri sillä hetkellä… ne kännykät metsällä… Neljännestä ajosta lähti kaksi kaurista passiketjusta nähden vasemmalle ja yksi peura, joka juoksi ketjusta läpi. Ihmeen vähän riistaa, päivittelimme. Mietimme syyksi lämmintä säätä, siis että elukat ovat yhä syvemmällä metsissä eivätkä lähellä ruokintoja, kun niiden ei vielä tarvitse olla. Metsissä on ravintoa niille yllin kyllin. Sekä myöskin sitä että alikasvillisuutta oli pystyssä ihan kesän malliin. Rusakko pysyy lymyssä viimeiseen asti luottaen rehevään suojaan. Pitää astua melkein päälle, että saa liikkumaan. Osa pelloistakin oli puimatta. Puimattomaan kaurapeltoon kun rusakko pujahtaa niin siitä ei näy edes korvanpäät.

Seuraava erämetsätyylinen kaistale oli tyhjä paitsi hirvikärpäsistä. Sitä seuraavasta metsästä saatiin kaksi rusakkoa liikkeelle ja ajoketju pitikin hyvin nuottia niistä ja passiketjussa jo jännitys tiheni… Sieltä ne kohta tulee passiketjuun, joka kyyristeli ajamattomissa kaurakaistaleissa pellon ja metsän reunassa. Rusakot jallittivat meidät kuitenkin 40cm korkuiseen metsän viereiseen apilapeltoon. Sinne katosivat, vaikka hitailla jaloillamme koetimme muka jotain saartorenkaita tehdä.

Ajoimme seuraavan sekavan ja leveän metsäkaistaleen, johon on vaikea saada kunnon passiketjua, kun metsä ei muodosta kapeaa pullonkaulaa mihinkään. Pari pyytä, korppia ja kyyhkyjä lenteli. Siinä kaikki.

Tämän jälkeen jokeen rajautuva J-kirjaimen muotoinen metsäajo, joka rajautuu ajoketjulla vasemmalta puolelta jokeen ja oikealta peltoon. Sekään ei ole helppo passitettava, kun rusakko saattaa loikata metsän keskimäen yli ja jatkaa arvaamattomaan suuntaan ja tulla ulos melkein mistä kulmasta tahansa tai jatkaa mäen ympäri juoksua loputtomasti. Olin itse ajovuorossa ja kaksi pyytä pärähti edestäni. Vilkkaampaa oli passiketjulla. Tuhti rusakko oli tulla lyllertänyt reunimmaiselle passimiehelle joenrantaa myöden ja siellä viimein, riistalaukaus, mutta ohi. Siitä seuraavalle pitkäkorvan tempo kiihtyi ja nuoli kilpistyi puuhun ampujan edessä. Seuraava pääsi koittamaan, kun rusakko jatkoi yhä ketjun suuntaisesti, mutta nuoli löysi tiensä rusakkoa suojaavaan kantoon. Rusakko jatkoi vielä metsänkulmaan ja siellä oli jousiukko vastassa. Ehkä hieman kaukaa vetäisty laaki meni ohi ja tilanne sammui samaten rusakon ankaraan kiriin metsän siimekseen. Puuta saatiin kaksi ja huteja kaksi. 4 ristalaakia kuitenkin. Oli ollut yritystä viisi tuntia. Oli tauon paikka.

Päivän padat. Ei tällä reissulla kaadettua riistaa, mutta itse kaadettua riistaa kaikki tyynni.

Päivän paidat. Niitä ei ollut ollenkaan!

Päiväpaussin jälkeen koetimme harventaa erään vattumaan pitkäkorvapopulaatiota. Avomaa ei ole ihanteellinen jousimetsästäjälle, mutta koitimme kumminkin. Tuloksena hieman vaellusta avomaalla.

Iltajahti jatkettiin kahden suunnan ajolla. Kaksi ketjua, jotka lähenivät toisiaan ja pari ukkoa varmisti kapean kuusikaistaleen kärjen, ettei sieltä pääse riista huomiotta poistumaan. Tyhjä ajo. Seuraavasta ajosta lähti kaksi pyytä ja toinen somasti oksalla keikisteli, mutta jäi rauhaan laakeilta, kun pyyaikaan oli vielä kaksi päivää. Taas siirryttiin uusin kuvioihin ja edessä oli ns. ”varmapaikka”. Enimmillään siitä on tullut läpi kolme rusakkoa kerralla, mutta nyt ei ainuttakaan. Yhdeksän tuntia yhteensä oli sommiteltu ajoja, rytistelty ajossa, huudettu ajoketjuissa ja oltu valmiina ääneti passissa ja tuloksena neljä laakia. Iltasapuskan ja saunan aika. Leiri sammui klo 11.00.?.

”Virkeänä” uuteen aamuun.

Ensimmäisestä ajosta havaintona rusakko joka katosi. Ilmeisesti teki U-käännöksen kun havaitsi vastaanottokomitean. Toiseen ajoon mentäessä olimme valmiina, jos eilisaamuinen rusakko olisi taas kaurasäikeessä. Ja olihan se. 4 nuolta lähti rusakkoa kohti. Katselin tilannetta hieman sivummalta ja kyllä rusakon tempo oli ällistyttävä. Lentävät nuoletkin näyttivät hitailta siihen verraten. Tai ainakin kosolti liian taakse ammutuilta suhteessa rusakon tempoon. Jos rusakko juoksee alkukiihdytyksessään 10m/s pitäisi nuoli tosiaan ampua liki 10m rusakon eteen. Tiukka tehtävä. Riistalaakit nyt 8.

Juoksin pienen kirin katkaisten rusakon matkan laajempaan metsään oikealle. Nyt se oli paennut viistosti vasemmalle mäkeen, juuri sinne mistä kohta ajoketju tulisi. Ei muuta kuin hiljaa hiipaten riviin mäen alle metsän kapeimpaan kohaan. Kymmenen pitkää minuuttia ja rusakonpoika tulee hiljaa hipsien juuri minua kohti. Sen ollessa kuusen rungon takan viritän jousen. Odotan maltilla rusakon lähelle (n.11m) ja sipaisen nuolen matkaan. Rusakko tuli suoraan minua kohti ja on se kesän poikanen vaan mahottoman kapea edestä katsottuna, ehkä 10cm levyinen. Nuolen suuntaus on kuitenkin loistava, se menee suoraan rusakon sektorin keskelle, mutta…. 2cm pään yli. Siis oikeasti rusakon korvien välistä! Rusakko jähmettyy. Mitä nyt suhisee? Sekunnin tuijotus aloillaan. Siirrän kättä uudelle nuolelle ja sitten rusakko siirtää itsensä pikaravia takaisin metsään kadoten tiheikköön. Heippa. Riistalaakit nyt 9.

Tilanteiden jälkipuintia.

Tämän jälkeen oli yksi tyhjä ajo. Siirryttiin peltojen ympäröimän metsän ajoon ja tulihan sieltä… Kaksi isoa peuraa kahdeksalla piikillä kumpikin. Oikein kunnon sonnit ja aika liki ketjua. Simo ja Samuli voivat lähemmin kuvailla kuinka läheltä ne tulivat, 10-15m?

Ja yksi rusakko tuli tästä samasta ajosta, mutta se oli saanut vihiä passiketjusta, kun päätti valita aukean pellon pakoreitikseen. Simo sutaisi siihen kaukolaakin ihan piruilumielessä. Huti. Riistalaakit 10.

Lopuista ajoista voisi mainita ns. ”Markun ajon.” Se oli ainoa, jossa todella tapahtui jotain. Markku ja Mikko ajoivat jokeen rajautuvan kuusimetsäkaistaleen joka päätyy mäen päälle kapeaan haapakaistaleeseen. Haapakaistale on myös reitti seuraavaan metsään. Siinä on aika hyvä paikka passille. Miehitimme haapakaistaleen pään tiiviisti. Viisi ukkoa siihen ja muut hieman sivuille. Hyvä että oikealla sivulla oli Ari ja Alex. Sinne rusakko tulikin, mutta kun kaverit näyttivät naamaansa sänkipellolta, rusakko kauhistui ja kääntyi takaisin haavikkokaistaleelle. Siitä alkoi hieno tapahtumaketju.


#2

Simo sanoi hiljaa vieressäni: ”Sieltä se tulee…” Mikko ampuu ensimmäisenä rusakon ollessa vielä sänkipellolla (meillä oli kolme Mikkoa jousijahdissa) ohi…

Rusakko vetää lymyyn (kuvan kohtaan X1) kanto- ja risuhässäkän taakse ja pysähtyy kuin naulattuna. Etäisyys neljään jousipassin mieheen ihanat 12 metriä!

Maailma hiljenee korvista. Mitä tapahtuu?

Kaikki jouset venyvät vireeseen ja varmasti jokainen pohti, että voiko tuosta ampua läpi niin, ettei nuoli jäisi risuihin tai kantoon. Matkaa n.12 metriä. Pitkät 3,7 sekuntia kuluu ja rusakko ampaisee esiin vasemmalle. Suoraan ketjun nuolien eteen. Mikko ampuu…ali. Samuli ampuu: taakse…. Simo ampuu niukasti yli… Minä ammun, niukasti eteen. Nämä kaikki nuolet irtoavat jänteiltä alle sekunnissa ja ilmassa on oikeasti fiuuuh- tsiuuuh, ääniä. Näen vieläkin, kuinka nuoleni hipaisee rintakehää… mutta ohi. Rusakko hämääntyi varmasti viuhuvista nuolista ja jähmettyi niiden takia uudelleen. Olisinko osunut, jos se ei olisi pysähtynyt? (kuvan kohta X2) Taas se seisoo siinä melkein kaksi sekuntia, kunnes ampaisee ketjusta vasemmalle ja tulee vielä ehkä paria metriä lähemmäs! Kukaan ei saanut nuolta enää siinä hetkessä jänteelle ja uuteen laakiin, vaikka Samuli urheasti yrittikin. Sinne meni metsään takajalat pirteästi heiluen.

Huikea saantihetki tylpistyi itsetutkisteluun. Olisiko tämä nyt sitten ”huikeat tunarit osa 2”. Riistalaakit 15.

Jahti oli huikea. Säät ihan ihmeelliset syyskuun säiksi. Seura ja ruoka oli hyvää. Motivaatio oli kova ja yritys tarmokasta. Ajovuoroista ei nuristu vaan kaikki hoitivat hommaa kuin joukkue konsanaan. Riistalaakeja 15 oli hyvä tulos. Hyvä että pääsi itsekin koittamaan ja vielä kahdesti. Joka jousiukko pääsi jotenkin ampumapaikkaan. Ei se vaan ole helppoa. Kaikki laukaukset yritettiin liikkuvaan. Perinnejousimetsästys on kovin usein sitäkin, että ei edes näe riistaa tai se on niin kaukana, ettei kannata koittaa. Elämysten voitto. Ja oppia tuli taas kauhakuormaajan kouralla. Muutamia juttuja teen/teemme vastedes toisin. Rajamäen jousijahti-isäntä kuittaa. Ahu`.


#3

Hieno kuvaus! Ja vielä tuo grafiikkakin loppuvaiheen “taistelujuhlasta”. Reissu pysyy mielessä pitkään ja oli upea. Mutta tuo ampumattomuus paikalla olevaan hiukan maastoutuneeseen rusakkoon jäi harmittamaan. Geick olisi ampunut ilman muuta silloin ja todennäköisesti kuitannut osuman. Mitä jäivät ukot miettimään?! No tämän takia homma jaksaa viehättää. Helppoa lihaa saa marketin pakastekaapista.