Pellavajänne lienee nykyisin yksi käytetyimmistä luonnonmateriaalijänteistä. Mikään luonnonmateriaalijänne ei ole samalla tavalla ”ikuinen” kuin modernista materiaalista tehty jänne, ne kuluvat enemmän tai vähemmän nopeasti. Esimerkiksi Horace Ford totesi aikoinaan, että pellavajänne kestää noin 1000–2000 laukausta. Paleoplanetilla eräs pellavajänteitä aktiviisesti käyttänyt henkilö sanoi kestoksi noin 500–1000 laukausta. Muita tietoja en ole löytänyt.
Käytännössä, jos pellavajänne on tehty hyvin, niin se kestää hyvin käyttöä. Luonnonkuitujänne voi kuitenkin katketa ilman varoitusta tai merkkiä varsinaisesta kulumisesta. Lukuisat ovat ne tarinat, joissa jousen jänteen katkeaminen on johtanut myös jousen hajoamiseen. Jo Ascham (1544) varoitti, että jänteen katkeaminen voi rikkoa jousen. Esimerkiksi Saxton Pope (1923) kertoo kahdesta jousen hajoamisesta, jotka johtuivat jänteen katkeamisesta. Vastaavia tarinoita on paljon.
Pope (1923) kertoo myös, että jousen jänne katkeaa useimmiten nokinpaikan kohdalta, keskipunoksen alta. Nokinpaikkaan kohdistuu suuri rasitus ja se on myös jänteen eniten taipuva kohta. Pope suositteleekin tarkkailemaan nokinpaikan kohtaa ja jos siinä näkyy epämuotoituutta, niin se viittaa yksittäisten säikeiden katkeamiseen. Samaa kertoo myös Gordon Grimley (1958, 164) – jänne katkeaa useimmiten nokinpaikan kohdasta. Lisäksi jänteen silmukka, solmu tai rannesuojaan osuva kohta ovat alttiita kulumiselle ja siten todennäköisiä katkeamiskohtia.
Teinpä siis pienen testin – tein pellavajänteen Falcon 41#@28” jouseen, jolla olen viime aikoina treeniä ampunut. Falco heittää nuolta ärhäkästi mutta tärähtää pikkuisen laukaisussa – ei siis mikään helppo jousi jänteen näkökulmasta. Jänne oli päättymätön ja kaksisilmukkainen, päätypunokset ja keskipunos puuvillaa. Jänteessä oli 22 säiettä, vetolujuus 280 paunaa, massa vahattuna 130 graania (8,5 grammaa). Varmuuskerroin (eli jänteen vetolujuus suhteessa jousen jäykkyyteen) oli siten seitsemän. Jänne onnistui hyvin, paitsi keskipunoksesta tuli hiukan liian tiukka. Puuvillapunos muotoutui kuitenkin aika nopeasti nokkiin sopivaksi mutta jälkeenpäin ajatellen punos olisi pitänyt tehdä ohuemmasta langasta.
Ammuin jänteellä lopulta 3000 laukaisua. Jänteen rungossa ei näkynyt oikeastaan lainkaan kulumaa, karvoja ei noussut eikä jännettä tarvinnut vahata ensimmäisten 300 laukauksen jälkeen kertaakaan. Samoin päätypunokset olivat täysin kunnossa. Keskipunos antoi hieman periksi sormiläpän alareunan kohdalta ja siitä jänteen säikeet tulivat loppuvaiheessa esille, joten päätin vaihtaa keskipunoksen. Samalla halusin tarkistaa nokinpaikan kunnon.
Lopulta paljastui, että nokinpaikan kohdalta oli kaksi säiettä kokonaan poikki ja kaksi säiettä oli katkeamassa kohta. Toisin sanoen, 3000 laukauksen kohdalla noin 10 % säikeistä oli poikki. Jos olisi jatkanut ammuntaa, niin arviolta 500 – 1000 (eli yhteensä 3500–4000 laukausta) laukausta myöhemmin olisi noin 20 % säikeistä ollut poikki. Jänne olisi silti ollut aivan riittävän kestävä ja käyttökelpoinen. Voisi siis sanoa, että hyvin tehdyllä pellavajänteellä ampuu noin 5000–6000 laukausta.
Kaksisilmukkainen päättymätön jänne on varmasti käyttökestävämpi kuin flaamilainen jänne tukkikytkyllä. Varsinkin tukkikytky on kriittinen paikka, koska siinä jänteen runko tekee jyrkän mutkan, joka vielä hankautuu joka laukauksella. Kasvikuidut ja varsinkin pellava ei siedä jyrkkiä mutkia yhtään, minkä vuoksi solmu heikentää pellavalangan vetolujuutta noin puoleen solmuttomasta langasta. Siksi voi olettaa, että tukkikytky jänteen toisessa päässä heikentää merkittävästi jänteen käyttöikää, jolloin se lienee luokkaa 500–2000 laukausta, riippuen siitä, kuinka hyvin tukkikytkyn alue on vahvistettu ja vahattu.
Jatkan koetta vielä sen verran, että teen flaamilaisen jänteen tukkikytkyllä sekä entistä paremman kaksisilmukkaisen päättymättömän jänteen ja ammun niillä niin pitkään kuin mahdollista. Muiden kokemukset pellavajänteiden käyttöiästä kiinnostavat!
Tässä testijänne 600 laukauksen jälkeen.
Ja tässä kuvia jänteestä 3000 laukauksen jälkeen.
