Paras jousipuu

Materiaalit, työkalut, varusteet ja muut Materiaalit
2

Mega-aihe, tosiaan. Tuhansista puulajeista voi tehdä erinomaisia jousia. Ei ole mitään puuta, joka ei viruisi rasituksessa tai murtuisi pienen suunnittelu- tai toteutusvirheen seurauksena. Näin ollen valinnassa painottuvat subjektiiviset käyttöolosuhteiden, saatavuuden, ulkonäön ja puun “tarinan” kaltaiset tekijät.

Maailman kuuluisimmat länsimaiset jousipuut, marjakuusi ja värimulperi, ovat molemmat tunnettuja siitä, että niiden laatu jousipuuna vaihtelee kelvottomasta erinomaiseen. Jokainen, joka on tehnyt muutaman marjakuusi- tai osagejousen voi todeta saman. Molemmat puut ovat lisäksi kitukasvuisia, mutkaisia ja haaraisia kasvutavaltaan, pitkän jousen tekijä joutuu usein turvautumaan kahvaliitoksiin. On hassua nostaa syreenin kaltainen marginaalipuu framille tältä kantilta.

Puun keveys on kolmanneksi tärkein jousipuun hyvyyden mittari? Millä planeetalla, ihan oikeasti? Ylistetty osage eli värimulperi on tiheintä kaikista yleisistä pohjoisamerikkalaisista puista. Pituusammunnassa, missä jousen heitto on ratkaisevaa, yksi yleisimmin käytetyistä puista on eteläamerikkalainen ipé, joka on yksi tiheimmistä kaupallisesti saatavilla olevista puista maailmassa. Muun muassa englantilaisten pitkäjousten posketon pituusmaailmanennätys, norjalainen puujousten uskomaton pituusennätys sekä jopa kevyiden 35- ja 50-paunaisten pitkäjousten pituusmaailmanennätykset on ammuttu ipé-vatsaisilla jousilla.

Maailmanennätyksiä ampunut alan pioneeri kertoo, että hankkiessaan puuta jousiinsa hän etsii kaikista raskaimpia lankkuja. Niistä syntyy kaikista kovaheittoisimmat, kestävimmät jouset. Jopa Bakerilla, joka on väsymättä ajanut puiden tasa-arvoliikkeen asiaa suosikkijouset - nopeaheittoiset, pehmeävetoiset, tarkat, luotettavat - on tehty enimmäkseen raskaista hikkoreista ja pekaaneista.

Raskas- ja kevytpuinen jousi painavat yhtä paljon, kun ne on mitoitettu oikein. Kevyimmät puut ovat huonoja jousipuita, sillä niistä tehtyjen jousten massa on suurempi kuin vastaavien, vahvemmista puista tehtyjen jousten massa. Raskaista puista tulee kapeita, vahvoja jousia, jotka eivät sotke tähtäyskuvaa. Raskaat puulajit ovat kovia puulajeja, jotka kestävät eränkäynnin kolhuja ja tapaturmia hyvin.

Suosin itse näistä syistä raskaimpia puulajeja ja puulajien raskaimpia puuyksilöitä jousissani. Suomessa kasvavat puu- ja pensaslajit yltävät parhaimmillaan osage-tasolle ja niistä tulee oikein hyviä jousia. Jos Suomessa kasvaisi ipé-tasoista puuta, käyttäisin varmastikin sitä. Ratkaiseva tekijä on kuitenkin paikallinen saatavuus.

Minulle ei käy jousipuun tilaaminen ulkomailta tai hakeminen lautatarhasta. Toistaiseksi asun ympäristössä, jossa on kymmeniä tiheitä, vahvoja puulajeja tarjolla. Pihasyreeni, luumu, tuomipihlaja, orapihlaja kärkijoukoissa. Suurimmassa osassa Suomea tuomi olisi se puu, jonka varassa olisin ja hyvillä mielin. Hyvän vetotuomen tiheyskin on luokkaa 600 kg / m3, kovien karsinassa ollaan.

3

Olisi ehkä pitänyt kirjoittaa enemmän auki… Teräs on elastista ja vahvaa mutta tiheyden takia teräsjousi lyö aika kovasti käsille. Yksi ominaisuus ei tietenkään riitä. Hyvän jousipuun pitää olla elastista, jotta se taipuu ilman virumista. Sen pitää olla myös riittävän vahvaa, jotta se kestää rasitukset. Massa kulkee näiden kanssa pitkälti rinnakkain. Mutta jos on kaksi elastisuudeltaan, lujuudeltaan ja jäykkyydeltään identtistä jousta, niin kevyempi on “parempi”. Se pätee, vaikka kuka olisi ampunut ihan mitä tahansa. Lisäksi, esirasitetut laminaatit ovat eri asia. Teepä 35-paunainen yksipuinen ipe-lonkkari. Vaikka teoriassa raskaista ja kevyistä puista saa tehtyä jousia, jotka painavat yhtä paljon, niin jäykkyydeltään kevyen jousen liikkuva massa on vaikea pitää pienenä, jos materiaali on kovin tiheää. Teräs on lujaa ja elastista mutta silti puusta tehty jousi on parempi ja nopeampi. Massa ratkaisee. Samalla tavalla elastisuus yksinään ei riitä - kumista on vaikea tehdä jousta. Ja niin edelleen. Kyse on kokonaisuudesta.

Saa ehdottaa ihan vapaasti muitakin ominaisuuksia, joilla on merkitystä jousipuun ja jousen hyvyyden kannalta.

Mutta, millä puulajilla on paras onnistumisprosentti, jos tavallinen jousentekijä hakee metsästä tavallisen puun ja tekee siitä tavallisen jousen? Itse sanoisin, että metsätammi.

Entä millä puulajilla on Tuukan mielestä paras tyytyväisyysprosentti? Mikä puulaji on tuottanut eniten onnistumisen iloa?

4

Sen kummemmin muuhun kantaa ottamatta, syreeni 100-0. Se juttu tuommoisen raskaan syreenipuun kanssa on, että se antaa tekijälleen hemmetisti anteeksi. Koska puu on tiukkaa ja elastista, on mitoitus usein aivan eri turvallisuusluokalla, kuin pehmeämmillä puilla. Ei tule puristusmurtumia ja jos selästä poksahtaa säle, ei tarvita liimaa kummempaa paikkaa. Jos esim. tammesta teet 40 paunaisen lyhärin, jätät leveyttä 30-40mm. Jos teet syreenistä 40 paunaisen lyhärin, teetkö siitä 20mm leveän? No en minä ainakaan.
Toki tämä tulee hieman ajattelematta ja turhaan, mutta kuitenkin. Leveyttä voi kompensoida sillä, että paahtaa jouseen reflexiä. Näin saat lopulta hyväheittoisen, turvallisesti mitoitetun jousen. Ylimitoitettu jousi kun pienen hystereesin takia toimittaa sitä superkapeaa jousta jopa paremmin.

Tuhosin muuten vasta metsätammiaihion, selkään tuli ihmeellinen poikittain menevä halkeama kuin itsestään, jonka jälkeen palo hermo ja vedin sen katki asti. No niinhän siinä kävi, että aihio ei lopulta edes siitä halkeaman kohdalta katkennut. Joten Tuomon puheissa saattaa olla perää. :smiley:

5

Teenpä, heti kun kasvaa lähimetsässä. Yksi ipén nimistä on pau d’arco eli “jousipuu”. Se tulee siitä, että ipén esiintymisalueella alkuperäiskansat käyttivät sitä jousipuuna. Nämä jouset olivat yksipuisia, ja useimmin melko kevytvetoisia. Toinen Etelä-Amerikassa laajalti käytetty jousipuu/-ruoho on niin sanottu musta palmu, jonka tiheys huitelee 900 kg /m3 kieppeillä. Ainakin myöhäiset alueen jouset ovat pitkälti 30 - 50-paunaisia, kevyitä ja keskijäykkiä jousia. Pohjoisempana, Meksikossa, jousipuuna oli Maailman Tiheimpänä Puuna usein mainostettu guajakkipuu, tiheys 1300+kg/m3. Jouset olivat yksipuisia ja melko kevytvetoisia.

Oletko lukenut vaikkapa Gardnerin The Mass Principle-nimistä artikkelia TBB 4:ssä? Kertaapa vaikka sivun 91 ja 93 kuvat ja tekstit, missä Gardner esittelee samanmassaisia pyramidijousia poppelista bulletwoodiin, ja 35 - 100# läpitaipuvia jousia, jotka on tehty tiheydeltään suuresti vaihtelevista puista, ja jotka kaikki ampuvat 168 - 172 fps @ 10 gr./#.

Jousipuiden tiheys vaihtelee niin vähän (re: puu vs. teräs), että teoreettisella tiheysongelmalla ei ole merkitystä. Keveys ei ole edes kymmenenneksi tärkein tekijä jousipuun laadussa. Kuittaatko tiheimpiä puita käyttävien maailman kansojen ja ME-jousentekijöiden kokemuksen retoriikalla?

6

Olet kyllä aivan oikeassa. Vaikka ilmiö on teoriassa ja toki käytännössäkin olemassa (massaltaan kevyempi jousi on nopeampi, jos muut ominaisuudet ovat vastaavat), niin käytännössä sillä ei ole juurikaan merkitystä siksi, että jousipuun muut hyvät ominaisuudet korreloivat niin vahvasti tiheyden kanssa.

Jos haetaan nopeutta, niin keveys on eduksi. Mutta asian voi itse asiassa kääntää myös toisinpäin, kuten Jere viestissään kertoi. Tiheästä puusta tehdystä jousesta tulee herkästi ylimitoitettu, mikä on jousen pitkäaikaisen käytön kannalta eduksi. Jos haetaan kestävyyttä ja pitkäaikaista suorituskykyä, niin puun tiheys voi olla siten vain eduksi. Monta näkökulmaa, hyvyys on moniulotteinen asia.

Mutta vastaahan kysymyksiin, niin pysytään aiheessa!

7

Jousi heittää nuolta niin kauan kuin se ei ole poikki. Pahasti virunut jousi ampuu melkein yhtä lujaa ja ihan yhtä tarkasti kuin virumaton jousi. Jousen katkeaminen päättää sen sijaan pelin siihen paikkaan, ja voi olla todella huono juttu esimerkiksi metsällä ollessa. Niinpä katkeamattomuus on yksi jousipuun tärkeimmistä laadun ja luoton kriteereistä. Olen varma, että niin se oli myös varhaiskantaisille jousenkäyttäjille ympäri maailmaa. Niinpä “luonnejousia” tai kavennettuja selkiä ei käytetty juuri missään.

En ole koskaan katkaissut tuomijousta. En edes niitä, joissa on kupera ja oksainen selkä ja viiltoja selkäpinnassa. Metsästysjäykkyinen tuomijousi kuitenkin vaatii yleensä leveämmät kaaret kuin olen valmis hyväksymään. Niinpä olen metsästänyt eniten tuomipihlajajousilla. En ole katkaissut yhtään tuomipihlajajoustakaan, joissa 30 mm leveyttä riittää metsästysvahvuuksiin. Pihasyreeni on elastisempaa ja puristusvahvempaa kuin kumpikaan näistä, mutta ainokainen maastossa katkennut syreenijouseni siirtää puun vääjäämättä kakkoskastiin. Luumu on kaunista, taipuisaa ja vetolujaa, mutta viruu toisinaan liikaa. Orapihlajaa on näistä puista kaikista vaikein hommata täysimittaisena 130 cm jousipuuna. Se on erittäin lupaavaa vähän kokemukseni perusteella.

8

B-rekurvi jännejousissani parhaiksi puiksi ovat muodostuneet: Saarni, orapihlaja, marjakuusi.
(ei järjestyksessä)

Yksi jalavakin on ollut hyvä. Kolme taas ei.

Kolmas marjakuusi joka on sisäänammunassa ollut 2 kuukautta tuntuu olevan todella hyvä. Ehkä parasta mitä olen näillä lapasilla saanut aikaan. Jousen tulee täyttää käytössä kuitenkin ainakin kolme kovaa vuotta että arvostus varmistuu. Lyhytikäisempi on hapuilua, väärin käyetty, tai tekovirheinen.

Saarnen saatavuus on paras ja siksi se yltää kärkitrioon.

Orapihlajasta vasta yksi tehty. Kapea, mutta hyvä kokemus.

Eka luumukin on ollut oikein ok. Kovempipaunainen toinen kappale antaa lisää tietoa.

Syreenistä jouduin tekemään kolme B-rekurvia ennenkuin onnisti, eikä sekään niin hyvä kuin kärkitrio. Kierre pilaa sen hyvät ominaisuudet tämän mallisissa jousissa. Silti olen tekemässä vielä sitä THE syreeni B-rekurvia. Tällä haavaa kaksi työn alla.

Työn alla myös: Omppu, kriikuna, tammi, oliivi (Italiassa ollessa keräsin talteen)
Pitäähän se jousipuu olla itse kaadettu. Lankut arvostellaan eri opistossa.

Kohtuu huonoja/ok B-rekurvijännejousia on tullut myös katajasta ja vaahterasta. Viimeksi mainittu on kuitenkin aina pettänyt odotukset. Syystä tai toisesta.

Jos tekisin rekurvittomia jousia enempi, olisi lista heti eri. Tai ilman jänteitä, ni mukana varmaan heilusi vaikkapa tuomi, jasmike ja tuomipihlaja. Kuitenkin koetan verrata yhden mallin jousia keskenään. Esim rekurvittomat pitkäjouset sitten vaatisivat omat oppivuotensa.

Tulema. Ei ole parasta jousipuuta.

9

Kyllähän tässä voi puida asiaa toisestakin suunnasta.

Jalavalla on statusta kaukaa muinaisuudesta asti, mutta itse olen suunnilleen fifti-sixti saanut pettyä sen ominaisuuksiin. Turhan moni jalavajousi on jo tekovaiheessa ollut tönkön jähmeä ja myötäkäyryyteen halukas, vetoonsa nähden painava ripa. Mikke sanoisi tähän, että paahtoa vatsaan, mutta mikä se semmoinen hyvä puu on, joka vaatii lämpökemiallista modaamista tullakseen hyväksi, kuten jotkut Alaskan koivujouset? On minulla muutama jalavajäkkärä, jotka ovat pitäneet muotonsa ja heittonsa ilmankin.

Kataja on niin labiili, annospaloiksi kesken vetoa helähtelevä herkkis, että se on lähellä peränpitäjää luottolistoilla.

Juuri nyt työn alla on läjä pihasyreeniä ja paras luumuaihio, jota minulla on ollut. Jostain näistä tulee ensi jahtikauden mehtäpyssy, eli korkeimman asteen ripa. Syreenit meinaan lustometsästää, vaikka itku tulisi, sillä paksulla selkälustolla varustettu pihasyreeni on tiukin ja sähäkin, kaikenkestävin jousipuu mitä sahan ulottuvilla on. Jasmike kisaisi tasaisesti, jos ei olisi niin kitukasvuista ja oksapahkuraista melkein aina.

10

En minä aina sano että paahtoa peliin…

Riippuu täysin yksilöstä. Seinälläni on tällä hetkellä kaksi pitkäjousta joista toinen (85lb) ei ole paahdettu ja toinen (97lb) on paahdettu. Nopeus sekä viruma eivät eroa mitenkään toisistaan. Paahdetulla lähes 1000 laakia takana ja paahtamattomalla noin 500.

Minulle paras jousipuu on se jonka tekemiseen ei tarvitse tuhlata liikaa aikaa. Helposti vuoltava sekä nopeasti ampuma kuntoon saatetut jouset ovat olleet viime vuosina lähes poikkeuksetta jalavaa. Näistä musitaakseni kaksi on mennyt rikki (toinen oksan vierestä (+70lb) ja toinen halkesi nokista (36-40lb) )

Jokainen jalava minkä olen viimeisen 3 vuoden aikana tehnyt ei ole ottanut tilleröinin jälkeen mielestäni yhtään settiä. Näistä vain muutama on paahdettu. Useimmiten vain korjatakseni tilleriä vahvistamallla heikompaa lapaa.

11

Hah! korkeimman asteen ripa! No tietty se on se metästysväline. Tuukka mulla on ihan namilustoinen syreeni oottamassa jänneselkää. Paras mitä olen löytänyt kuuteen vuoteen. Teen sen vasta ensi talvena. Nyt on neljä jousta aavistuksen kesken tälle kesälle. En tohdi enempiä samaan aikaan edistää. Ei pysty. Ei riitä aika. Ei riitä pää. Pitäisi ampuakkin… Mutta kauas siintoinen into kuplii jo vuoden päähän kun syreeni on sisäänajossa.
Saatavuuden puolesta muuten EteläSuomessa pihlja on hyvä puu. Jos nopiaan pitäisi vähillä vermeillä maastossa jousi kyhätä, olisi se tuiki varmast pihlaja. Sen saatavuus nostaa sen arvoa.

12

Heh - samalla logiikalla roiskeläppä on hyvää pizzaa, koska sen saatavuus on kaikista paras. Ihan hyvä joskin erikoinen kommentti mieheltä, joka tekee erittäin suuritöistä, pitkälle erikoistunutta, maantieteellisesti rajattua, myöhäistä spesiaalijousimallia, siksi että se on mielestään parhaista timantein :smiley:

Kyllä minäkin suosittelen kenelle tahansa jousenteosta kiinnostuneelle menemistä metsään ja tilleröimään muutaman pihlajanvesan. Sen jälkeen lähdetään sitten etsimään jousipuuta, josta tulee jo hyvä jousi, kun huonot on tehty alta pois.

Nykyisillä maillani kun menen metsään, niin tuomipihlaja on se laji, josta todennäköisimmin ja ilman muuta vähimmällä työllä syntyy maastojousi. Peukalonpaksuisesta rivasta kun tulee metsästysväline, ja näitä ripoja on sadoittain tarjolla.

13

Tuukka kirjasi: erikoinen kommentti mieheltä, joka tekee erittäin suuritöistä, pitkälle erikoistunutta, maantieteellisesti rajattua, myöhäistä spesiaalijousimallia, siksi että se on mielestään parhaista timantein

En pidä B-rekurvi jännejousta mitenkään parhaana. En timanttina ainakaa vielä omia tekeleitä. Olen vain ihastunut malliin. On ne ihan toimivia olleet. Hyvin tehty sarvijousi on varmasti parempi tai hyvin tehty puujousikin. esim.
Meilläpäin metsissä tuomipihljaa on todella niukasti. Tuomipihlajat joita täällä on, ovat vain asutusten lähettyvillä, pihoista hieman metsän puolelle karanneita kavereita. Saatavuus metsän puolella (vaikkapa kilometri taajaman ulkopuolella) on aika olematon. Omilla metsästymailla en ole törmännyt vielä kertaakaan lajiin. Ja se ei ole erämaa millään muotoa. Pikkukylien väliin jäänyt metsikkö vain.

Pihlajan ottamista jousipuuksi tarkoitin tilanteessa jos ei olisi jousta lainkaan ja sellainen pitäisi nopeasti kyhätä. Vaikkapa kisa metsässä porukan kesken että kuka tekee nopeiten jousen. Kyllä se pihlajasta tai katajasta tulisi näillä main. Saatavuuden tähden. Jos oltaisiin taajamassa niin silloin ehkäpä tuomipihlajastakin.

Otsikkoon viitaten en pidä pihlajaa mitenkään parhaana jousipuuna. Jos vaikka tuollainen jousentekomittelö järkkättäisiin pajani ympäristössä, metsästymaillamme, nousisi pihlaja “parhaaksi” jousipuuksi. Sitä kun on siellä laajalti. En tee pihljajousta, kun on muuta puuta saatavilla. En edes pihlajahaasteeseen.

14

Jos nopeus kisaksi meneen niin pajukin toimii ihan kohtuullisesti.

15

Yllä oli pientä vääntöä siitä, tuleeko superraskaista puista kelpoista keskijäykkää yksipuista jousta. Aboesimerkkejä tosiaan on, kun monin paikoin kaikista raskaimmat paikalliset puut olivat käytetyimpiä metsästysjousten raaka-aineita.

Henrik Thurfjell poustasi facessa äsken Guyanasta peräisin olevan metsästysjousen nuolineen. 134-senttinen snakewood-jousi on härön kapea, vain 16 x15 mm keskeltä. Sormenpaksuinen, nähtävästi setitön jousi vetää noin 50 paunaa, eli yhtään isommaksi ei olisi kannattanutkaan tehdä. Snakewoodhan on yksi maailman tiheimmistä puulajeista (kuiva-tuoretiheys jopa 1100 kg /m3)

Guyana-jousi ja nuolet Thurfjell.jpg720×960 81 KB

2 tykkäystä
16

Niin, miten on lonkkarin laita? Raskaspuinen lonkkari mahtaa tärrätä jonkun verran käsille.
Recurvijousiakin tehdessä lienee kohdallaan miettiä ihan puun tiheyttä. Ainakin jos mittaa on 150+ cm.

Historiallisia jousiahan löytyy vaikka miten karulla designilla, tulee mieleen äkkiseltään se luolan seinämää vasten nojannut jousi ameriikoissa, joka oli pitkä intiaanijouseksi, mutta täysin tasaleveä. Löytyi siis (kaliforniasta?) ja lepopaikaltaan luolasta nojaamassa seinää vasten. Siinä oli vielä kovasti kuluman jälkeä, että jollekin oli kelvannut.
Ja varmastihan sekin on heittänyt aikanaan riistanuolta.
Taitaa meillä nykyaikana olla hieman eri standardit. Enkä tosissaan sano että paremmat, vain erilaiset. Jousi on hupiväline.

17

Päästä päähän tasaleveässä jousessa ei ole mitään vikaa, kunhan sen tilleri on ellipsinen. Sellainen jousi on kaikista helpoin muotoilla, tilleröidä ja pitää vääntyilemästä, Suuri pituus pitää vedon pehmeänä ja voimakäyrän hyvänä. Vähän raskaampi, vakaa ja läpäisevä nuoli imaisee mahdolliset jäännöspotkaisut mennessään.

Pointti on se, että me kaikki ollaan ihan lapsentasoisia pelleilijöitä jousihommissamme, verrattuna ihmisiin, jotka ruokkivat perheensä jousi kädessä. Kivikautinen jousi ja nuoli oli oikeasti parempi ase kuin meikäläiset vermeet, joilla naputetaan AR:ää ja maastoratoja. Nuolella oli pakko osua vähän väliä vuoden ympäri. Ohilaaki ei ollut olankohautus matkalla jääkaapille kuten meillä. Ilmankos hienoimmat nuolet joita olen päässyt käpistelemään ovat kivikautisessa kulttuurissa eläneiden metsästäjien tekemiä.

Jaa että raskaasta puusta lonkkaria? Amazonasilla yleisin jousipuu on ns. musta palmu, tiheys vähän alle 1000 kg /m3. Siitä tehdään monen mittaisia jousia, joista pisimmät ovat 3-metrisiä superlonkkareita. Näillä otetaan mölyapinaa 30 metrin korkeudesta. Nuolet eivät toki ole mitään 350-greinisiä täsmäpätkäistyjä havukeppejä vaan miehenpituisia, 600 - 1000-greinisiä ruokoammuksia.

Modernistille vastaanpanemattomimmatkaan aboriginaaliperustelut eivät aina uppoa: pitää olla länkkärin tekosia, jotta voidaan samaistua ja uskoa. Thompsonin veljekset 1870-luvulla olivat vannoutuneita 72" ELB-miehiä, ja pitivät yllämainittua snakewoodia (1100 kg/m3) erinomaisena lonkkarin raaka-aineena. Siitä tuli heidän mukaansa joustavia ja nopeita jousia. Hyvä 50-paunainen snakewood-lonkkari ampui kuulemma pidemmälle kuin 70-paunainen muista puista tehty jousi. Kuulostaa priimalta keskijäykän pituuslonkkarin raaka-aineelta, tämä superraskas puu.

Rekurviin toki käy raskaat puut vallan mainiosti. Mistään puusta ei ole tehty nykyaikana yhtä monta rekurvia kuin osagesta, joka on Pohjois-Amerikan tihein yleinen puulaji.

18

5 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Varhaiskantaisten ja modernien välineiden erot

20

Tässä pitää muistaa nyt se, että kyse on tavallaan kompromissista. Tiheiden puulajien muut hyvät ominaisuudet, kuten puristuslujuus, vetolujuus ja elastisuus kompensoivat massan tuoman haitan, joten kokonaisuus toimii verrattain hyvin. Moderneilla materiaaleilla pelatessa lavoista pyritään tekemään niin kevyet kuin mahdollista. Ja niinhän se on, liikkuvan massan minimointi tuo lisää nopeutta – vain jos se onnistuu ilman kompromisseja.

1 tykkäys
21

Heräsi kiinnostus kun tuttava sai kuulla, että teen jousta niin hän ehdotti että testaisin Lignum Vitae puusta tehdä. Itse en ole ennen kuullut kyseisestä puusta, oletteko te? Pikaisen tutkimisen jälkeen, se vaikuttaa kovin tiheälle ja painavalle puulle. Sanovat että olisi maailman tihein ja painavin puulaji?

22

Se onkin semmonen puu että oksat pois!
Minä otan mieleeläni rahaa vastaan kyllä jos löytyy :smiley:

Jousessa sitä on käytetty tietääkseni vain kahva materiaalina lasikuitu jousissa. Toimivista lavoista minulla ei ole tietoa.

Siitä on japanissa myös tehty keittiö veitsiä joten eiköhän tuojo yksinään kerro siitä kuinka kovaa se on.

Tuukka taitaakin olla tämä foorumin ainoa jolla on sitä oikeeta tietoa tästä puusta. Minulla on vain ollut muutama pieni pala kädessä joten oikeaa fiilistä ei minulla ole.