Jousi heittää nuolta niin kauan kuin se ei ole poikki. Pahasti virunut jousi ampuu melkein yhtä lujaa ja ihan yhtä tarkasti kuin virumaton jousi. Jousen katkeaminen päättää sen sijaan pelin siihen paikkaan, ja voi olla todella huono juttu esimerkiksi metsällä ollessa. Niinpä katkeamattomuus on yksi jousipuun tärkeimmistä laadun ja luoton kriteereistä. Olen varma, että niin se oli myös varhaiskantaisille jousenkäyttäjille ympäri maailmaa. Niinpä “luonnejousia” tai kavennettuja selkiä ei käytetty juuri missään.
En ole koskaan katkaissut tuomijousta. En edes niitä, joissa on kupera ja oksainen selkä ja viiltoja selkäpinnassa. Metsästysjäykkyinen tuomijousi kuitenkin vaatii yleensä leveämmät kaaret kuin olen valmis hyväksymään. Niinpä olen metsästänyt eniten tuomipihlajajousilla. En ole katkaissut yhtään tuomipihlajajoustakaan, joissa 30 mm leveyttä riittää metsästysvahvuuksiin. Pihasyreeni on elastisempaa ja puristusvahvempaa kuin kumpikaan näistä, mutta ainokainen maastossa katkennut syreenijouseni siirtää puun vääjäämättä kakkoskastiin. Luumu on kaunista, taipuisaa ja vetolujaa, mutta viruu toisinaan liikaa. Orapihlajaa on näistä puista kaikista vaikein hommata täysimittaisena 130 cm jousipuuna. Se on erittäin lupaavaa vähän kokemukseni perusteella.