Osage-LB

Huonolla kasvupaikalla syreeni kasvattaa paperipinkkalustoa, eli hädin tuskin kasvaa. Ihmeesti syreeni kuitenkin pysyy näilläkin paikoilla hengissä, ja ihmiset hakevat näistä jousipuuta ja rikkovat niistä tehdyt jouset. Hyvällä kasvupaikalla (nämä eivät ole mitään Eldoradoja) syreenin lustonpaksuus on 1,5 - 2,5 mm, ja näistä yksilöistä tehdyt jouset kestävät mitä tahansa mitä värimulperi. Tulevassa jousikirjassani selvitän kaikelle kansalle, mistä syreeniaihiot kannattaa hakea ja missä ne kannattaa suosiolla jättää maisemaa kaunistamaan.

Osage-jousia vuosikymmeniä tehneet Herrin (1989), Hardcastle (1992) ja Torges (1996) kertovat, että prosentti tai pari kaikesta maailman osagesta kelpaa jousiksi. Syreeni on siis ihan hyvillä sijoilla.

Se on hyvä, että saadaan julki hyvää tietoa! Sanoisin kuitenkin, että menee aika hifistelyksi, jos miettii suoran ja oksattoman syreenin äärellä, että kannattaako se kaataa. Olen kohta 20 vuotta kerännyt jousipuuta enemmän tai vähemmän passiivis-aktiivisesti ja olisiko yhden kerran ollut, kun oli varaa valita syreeneistä. Muulloin olen ottanut ne mitä otettavissa on. Suora, oksaton ja muutenkin jousen näköinen syreeni on kuitenkin sen verran harvinainen ilmestys, että se kaadetaan pois ja vasta sen jälkeen ihmetellään, että tehdäkö siitä jousi vai ei. Sama toki koskee varmasti osagea, aika käkkäräinen puu kun kasvutavaltaan on. Harvassa ovat oksattomat pylväsosaget. Ja sama koskee mitä tahansa jousipuuta - jos olen suoran ja oksattoman puun äärellä, jota kehtaa jousipuuksi kutsua ja on lupa kaataa, niin silloin nähdään se vaiva, että kaadetaan puu ja katsotaan sen jälkeen, että tuleeko siitä jousia vai polttopuita. Viime viikonloppuna tuli aika isosta pinosta ilmaista polttopuuta…

Jos nyt syreenistä vielä, niin parasta puuta löytyy hieman vanhemman puskan nopeasti kasvaneista versoista. Vanhan puskan rungot ovat yleensä ohutlustoisia, kieroja ja mutkaisia, vaikka näyttävän paksuja ovatkin. Mutta jos puska on esimerkiksi harvennettu, niin vahva juurakko saattaa kasvattaa voimakkaita pystyjä versoja, samaan tapaan kuin vaikkapa omenapuu. Niissä on selvästi erilainen kuori kuin vanhalla rungolla, sileämpi. Tästä taisi olla juttua jo vanhalla foorumillakin.

Edit: Esan osagejousi on tehty Unkarista ostetusta osagesta. Puut ostettiin parin kuvan perusteella ja lähinnä siksi, että se oli osagea, siksi Tuukkakin taisi yhden aihion ostaa. Kasvupaikasta ei mitään hajua, lustonpaksuus aika vaihtelevaa, kaikkia oksankohtia ei kuoren läpi erottanut. Joukossa oli huonojakin runkoja ja aihioita mutta myös paljon hyviä ja todella kaunista ja lujaa puuta sisältäviä runkoja.

Jep, unkarilaisista osageista varmaan parhaat pöllit menevät jousiverstaan omaan käyttöön ja sekulimpi myyntiin. Ainakin minun ostamissa oli vaikea löytää täysimittaista kelvollista staavia. Tämä kosahtanutkin oli rungon ”väärältä”, eli myötäkäyrältä puolelta. Loput olenkin katkaissut billettimittaan keskeltä poikki. Ehkä yhtä paria koetan kaivaa yhdelle lustolle, mutta loppujen kanssa tarvitaan liimaa ja selystystä.

Ai jai… niistä ois varmaan saanu 125cm hyvän lyhärin… Oman täysmittaiseni…

Tuomo syreenistä: niin parasta puuta löytyy hieman vanhemman puskan nopeasti kasvaneista versoista. Vanhan puskan rungot ovat yleensä ohutlustoisia, kieroja ja mutkaisia, vaikka näyttävän paksuja ovatkin. Mutta jos puska on esimerkiksi harvennettu, niin vahva juurakko saattaa kasvattaa voimakkaita pystyjä versoja, samaan tapaan kuin vaikkapa omenapuu. Niissä on selvästi erilainen kuori kuin vanhalla rungolla, sileämpi.

Tismalleen.
Olen jopa lannoittanut kahta syreenipuskaa nyt 5 vuotta. Ekan jousen saa siitä irti tänä keväänä.

Nestemäisellä luomulannoitteella joka aamu?

Perinnejousiharrastaja tekee näemmä mitä tahansa saadakseen hyvää jousipuuta! Kylvää metsät täyteen taimia, kasvattelee värimulperia pihallaan, lannoittelee puskia, seikkailee öiseen aikaan sahan kanssa (ei kai sentään…), ja niin edelleen.

Tuohan olisi aika hyvä idea kirjaasi ajatellen, että mitkä on roskapuita (määritelmä) ja mitä saa kaataa ja mistä.

Ei ole olemassa roskapuuta. Toisekseen, lupa pitää aina kysyä ja jokseenkin aina sen myös saa, koska jousentekijän kannalta parhaimmat puut ovat metsätaloudellisesti mitättömiä. Lisäksi, kevään tullessa pihoilla ja puutarhoissa alkaa taas raivaus- ja kaatovimma, joten ympäristöä tarkkailemalla löytyy varmasti paljon hyvää puuta.

Juu, tarkoitinkin että jos on omaa metsää tai sitten ei.

Olen tehnyt osagesta kolme jousta, joista kaksi jänneselkäisiä ja yksi on yksipuinen. Nämä ovat siis ehjiä ja toimivia. Neljäs jousi hajosi tilleröintivaiheessa, selkä hikkoria, vatsa osagea. Tuo hajoaminen oli yllätys, niin ei olisi pitänyt käydä minkään laskuopin mukaan. Liimaus oli Jake Levin tekemä. Olin ehkä liian huoleton venyttelemään sitä vehjettä.

Kokkinen teki tosi nätin pitkän yksipuisen osagejousen 1990-luvun alkuvuosina. Se hajosi, mutta syynä oli, että jonkin aikaa käytettyään Pete halusi tehdä päät vastakäyriksi ja puu murtui taivutuksessa. Ei olisi kannattanut.

Osagea on sekä hyvää, että huonoa ja Suomessa ei taida olla kenelläkään riittävästi osage-kokemusta arvaamaan, mikä palikka on mitäkin. Pääsin Saksassa 1991 valitsemaan kuorman päältä 10 osagepalikasta parhaimman näköisen ja minusta niistä puista 7-8 näyttivät jotenkin epäilyttäviltä. Myös hikkorissa löytyy tosi huonoa tavaraa. Pahimmillaan sen on huonompaa kuin paju. Martti hajotti minulta yhden pitkän hikkorijousen (jälleen Jake Levin tekemä) vajaan 60 cm vedolla. Näin itse tapahtuman. Siihen saakka olin kuvitellut, että hikkoria ei saa taivuttamalla poikki.

Hyvä osage on loistava jousipuu. Sen avulla comanchet rakensivat muutamassa vuosikymmenessä Keski-Euroopan kokoisen valtakunnan antaen turpiin kaikille muille, paitsi ei lopulta USA:lle. Osage levisi jo muinoin laajalle ja jotkut maata viljelevät heimot istuttivat osagea kyliensä läheisyyteen jousipuuvarastoksi.

Ottaisin koska tahansa mieluummin hyvän palikan osagea kuin mitä tahansa muuta jousipuuta.

Tuomo lannoittamisestani: Nestemäisellä luomulannoitteella joka aamu?

Ei. Olen kastellut silloin tällöin ja kahdesti vuodessa kantanut tujua kompostia syreenien juurille ainakin viiden vuoden ajan. Muutaman kerran teollista lannoitetta mukaan. Tässä ajassa syreenit ovat paksuuntuneet pikkurillin paksuisesta nyt n. 4cm paksuuteen. Noin tuplanneet paksuutensa siis. Kuori on juuri sitä napakan, nopeakasuisen syreenin vesan kuorta.

Massey (1987) kirjoitti: “The old-time bowyers insisted that good osage stave or billets be split from the tree rather than sawn. It is imperative that you follow the grain on the back and not make drastic cuts on the sides of the bow when tapering the limbs.”

“When you make drastic cuts through the wood fibers, Osage will lose much of its strength and springiness.”

Osagehan oli Masseyn suosikkijousipuu, ja hänellä oli mittava kokemus osagejousista.
On tosiaan niin, että osage ei kestä jousen kylkien poikkisyytä kuten useimmat puut.

Kamoon - kun listaamani yksipuisten jousten pituusennätykset ammuttiin, oli Virallinen Totuus, että maailmassa on kolme hyvää jousipuuta - tietenkin tulokset ammuttiin osagella ja marjakuusella. Sitten kun näistä dogmista oli päästy, Torske ampui 333 metriä hasselilla, jolla ei ollut edes kehnon jousipuun statusta vanhoina huonoina aikoina.

Tuohon lienee syynä se, että osage on melkoisen helposti halkaistavissa. Ei paljon tarvitse kiilaa näyttää, kun isokin pölli on halki. Toisin on vaikkapa tammella, aikansa kun tammitukkia paukuttelee, niin moottorisaha houkuttelee kovasti.

Puuasiantuntijana Tuukka tietää varmasti, että puilla on eroja hyvin monen eri muuttujan suhteen. En sanoisi välttämättä merkittäväksi varjopuoleksi sitä, että syykulusta piittaamatta tehty jousi ei kestä. Kuvittelisin, että aika suuri osa maailman puujousista on tehty halkaistuista aihioista, joissa syykulku on periaatteessa kunnossa. Kärsimätön ja mukavuudenhaluinen nykyajan tekijä päristelee jousiaihionsa sahalla, pöllistä aihioiksi, syykulusta piittaamatta. Ei silloin kannata jousipuuta haukkua, ellei kestä.

Tuukka ymmärtänee myös, että aikansa ennätyksiä ei ammuttu millä tahansa jousella, puusta riippumatta, vaan kyseessä oli aina poikkeusyksilö. Ei ollut niin, että haettiin osageaihio, josta veistettiin huippujousi, vaan ehkä yksi kymmenestä tai sadasta tai tuhannesta jousesta oli se poikkeuksellinen yksilö, joka kesti vaadittavan rääkin ja ylsi huipputulokseen, toki ampujan avittamana ja hyvyytensä nuoleen siirtäen. Osagella ja marjakuusella on yksi ominaisuus, joka yhdistää niin sanottuja hyviä jousipuita - suuri elastisuus.

Mutta, on oikeastaan tyhmää väitellä siitä, mikä on “paras” jousipuu, koska absoluuttisesti määritellen sellaista ei ole. Tilastollisesti joku puulaji keskimäärin saattaa nousta esille, jos hyvyyttä tarkastellaan jonkun tietyn muuttujan suhteen. Esimerkiksi, ei kai marjakuusi sattumalta valikoitunut sotajousipuuksi?

Elastisuudesta tuli mieleen pa jousifoorumin osagejousien vetopituussuhde. On silmiinpistävää miten lyhyitä jousia osagesta tehdään - mutta silti näitä jousia vedetään hämmentävän pitkälle.
Esimerkiksi aivan tyypillinen on 44" jousi, jota vedetään 22"-24". En usko että noin tehtäisi jos nuo järestään poksuisivat poikki tuolla vetopituussuhteella.

Tuntuu, että täälläkin me äiytään huutelemaan toistemme ohitse, oikeasti toisiamme ymmärtämättä. Se on maailman meninki, ikävä kyllä. Sitä pitää suitsia.

Maailman parasta jousipuuta ei, kuten Tuomo toteaa, ole olemassakaan. Osagen ruotiminen on osa tämän myytin murentamista.

Osage ei ole mikä tahansa puu siksi, että se on kymmenissä lähteissä ja satojen ellei tuhansien ihmisten mielissä maailman paras jousipuu, ellei jopa ainoa, mistä oikeasti hyviä jousia kannattaa tehdä. Tällaisen statuksen omaavat ilmiöt edellyttävät erityistä skrutiniteettiä. Onko sellainen puu maailman paras jousipuu, joka katkeaa sellaisesta kylkien poikkisyisyydestä, joka ei ole mikään ongelma tuhansille puulajeille?

Kyse ei ole vannesahalla laiskuuttaan ilmentävän jampan ongelmista. Ekat 10 vuotta tein ns. oikeita jousia näkemättäkään vannesahaa. Puukiiloilla ja puunuijilla, siis paleoliittisella tekniikalla, lohkotuissa aihioissa oli usein jonkunasteista syheröä kylkilinjoissa. Nämä kirvestin, vuolin ja höyläsin suoriksi ja voimakkaisiin suipistuksiin. Ei tulisi mielenkään osagen kanssa.

Totta kai minkä tahansa puulajin sisällä esiintyy isoa yksilöllistä vaihtelua. Tuomessakin vaihteluväli on liki-kelvottomasta saskatoonia lähenevään. Silti on olemassa trendejä, joita olisi typerää olla huomioimatta. On esimerkiksi trendi, jonka mukaan tuomesta tehty pyöreävatsainen jousi toimii huonommin kuin osagesta tehty pyöreävatsainen jousi. Tervetuloa todistamaan perättömäksi.

Maailman kokenein puujousentekijä Baker totesi 2000-luvun taitteessa, toki provokatiivisesti, että osage saattaa olla huonoin jousipuu koko Pohjois-Amerikassa. Ehkä Bakerin työn keskeisin empiirinen punainen lanka on juuri se, ettei sillä ole merkitystä, kuinka elastinen joku puu on tai ei ole, aivan muut tekijät ratkaisevat. Säädetään kaari puun mukaiseksi, niin vaahtera tekee kaiken mitä marjakuusi. Se, että tässäkin ketjussa nyt kuiskaillaan näiden elastisuuksien perään on kuin tuulahdus 80-luvulta.

Amerikkalaisissa osagepiireissä näkee tosiaan tämän tästä jousia, joiden vetosuhde on todella alhainen. Kyse on siitä, että suurin osa maailman osagesta on lyhyttä mutta ihmiset eivät osaa tai halua ampua lyhyillä vetopituuksilla. Herää kysymyksiä: kuinka paljon ihmiset lopulta ampuvat näillä voimakkaasti stakkaavilla jousilla? 100 laukausta varmasti ja vetokuvat päälle, mutta entä 1000 laukausta vuoden mittaan vaihtelevissa olosuhteissa? En ole nähnyt näitä alimittapuujousia yhdenkään dedikoituneen ampujan / metsästäjän luottoaseina. Seurantatutkimukselle olisi tilausta.

David Deweyn antamien lukujen perusteella alhaisin vetosuhde, jolla suorakaarinen, refleksitön jousi pysyy stakkaamattomana on 2.17. Bakerin antamien lukujen mukaan tällainen tehokas jousi voidaan lyhentää jopa vetosuhteeseen 2.14, mikäli sisälavoista tehdään tavanomaista leveämmät ja jousen tilleriä säädetään sen mukaisesti. Ollaan vaaksojen päässä näistä nyky-amerikkalaisista osagejousista, joiden vetosuhde on 2.0 tai jopa hyvän matkaa alle. Alimittaiset jouset kestävät siitä syystä, että ne varastoivat niukasti energiaa. Hikkoristakin saa sellaisen jousen.

Jos haluaa höylätä mutkat suoriksi, niin joku puulaji ei ole hyvä. Jos haluaa pyöreän vatsan, niin ei taas toinen. Jos haluaa pitkän ja kapean, lyhyen ja leveän, sota-, metsästys-, tauluammunta tai pituusammuntajousen tai haluaa että jousi kestää hyvin kuivuutta tai kosteutta, niin mikään puulaji ei ole kaikessa paras.
Tämänhän me jo tiedämme, ei kai siitä enää tarvitse kinata?

1 tykkäys

Jos englantilaiset olisivat marjakuusen sijasta luottaneet syreeniin, niin voisi Euroopan historia olla toisennäköinen… Ja varsinkin jousiammunnan historia, olisikohan koko laji kuopattu kaikessa hiljaisuudessa?

Uskon kyllä, että tässä ymmärretään toisiamme, puolin ja toisin. Tuukan mielestä on väärin, suuri osa jousentekijöistä pitää osagea parhaana jousipuuna. Itse taas väitän, että niiden ihmisten mielipide ei ole aivan tyhjästä muodostunut. Ja sallittakoon erilaiset mielipiteet, saadaan keskustelua aikaiseksi. Tästä väittelystä puuttuvat edelleen ne niin sanotut kovat faktat, on vain sekalaisia heittoja poikkisyisyydestä, mikä lienee nyt siis osagen suurin ongelma?

Lisäksi, esimerkiksi PA-foorumilla on kyllä nähtävissä selvästi kehitystä. Vaikka moni pitäisikin osagea hyvänä jousipuuna, niin se johtuu vain siitä, että osagesta on monilla hyviä kokemuksia! Valistuneet harrastajat tiedostavat, että on paljon muitakin hyviä jousipuita ja että jousi pitää tehdä puun mukaan. Tälläkään foorumilla ei nähdäkseni ole mitään harhaista käsitystä osagen yliluonnollisesta hyvyydestä.

Vanhojen lähteiden tiedot perustuivat aikansa parhaimpaan tietoon ja sitä on sitten toistettu myöhemminkin. Edelleen, ei osage turhaan valikoitunut alkuperäiskansojen jousipuuksi siellä missä se luontaisesti kasvoi. Eikä sen maine ihan tyhjästä ole noussut tai aikansa valeuutisiin perustu. Hyvä jousipuu se on, vaikka miten yrittäisi asiaa vääntää.

Täsmälleen! On esimerkiksi trendi, että osage on keskimäärin hyvin luja puu, joka suhteessa. Se on myös erittäin elastista, mikä on olennaisen tärkeä parametri hyvälle jousipuulle.

Se, että hylkää fysiikan lainalaisuudet on kyllä silkkaa höperyyttä. Jousen mitoitus säädetään nimenomaan puun ominaisuuksien mukaisesti! Ja niihin ominaisuuksiin kuuluu esimerkiksi vetolujuus sekä elastisuus. Jos satapaunainen marjakuusijousi on 30 millimetriä leveä, niin vaahterajousesta pitää tehdä ainakin tuplasti leveämpi, koska vaahteran elastisuus ei riitä kapeampana (eli paksumpana). Siksi Tuukkakin käyttää metsästysjousessaan pituus-vetopituusuhdetta 2,5, jotta jousi kestäisi vaadittavat rasitukset. Mitä elastisempi materiaali, sitä enemmän sitä voi taivuttaa ilman veto- tai puristuslujuuden ylittymistä.

Nyt en ihan ymmärrä, mitä tuo tarkoittaa? Nyt tulee kyllä Tuukalta niin höpöjä kommentteja, että ihan ihmettelen. Lyhyt jousi vetopituuteen nähden kestää vain ja ainoastaan siksi, että materiaali on riittävän elastista. Ei tarvinne enempää selittää. Ja, jos jousen jännitykset ovat kimmorajan alapuolella, niin jousen varastoima energia riippuu ainoastaan jousen geometriasta. Mitä pidemmälle jousta vedetään, sitä enemmän se varastoi energiaa.

Tähän väliin Tuomelle heitän, että kaverilla norjassa on metsävaahterasta tehty +130lb lonkkari joka ei ole kuin 35mm leveä ja siihen on siksi liimattu muutaman millin viilu toiselle kyljelle jotta olisi ees vähän lisää paksuutta.


Tässä sen enempää mikään poikkeus yksilö ole vaan ihan perus vaahtera mitä metsäst löyty.

Jatkakaa…

1 tykkäys

Kiitoksia Mikke! Kiva nähdä, että vaahterastakin saa tuollaisen tehtyä. Mutta metsästä ne poikkeusyksilötkin löytyvät. Vasta mittauksilla selviäisi, että onko tuon puun lujuusarvot ihan keskitasoa vai keskimääräistä paremmat. Olettaisin kuitenkin, että ovat jonkin verran paremmat.

Samalla ukolla on muistaakseni 3 saman kaltaista (olisko ollu 80 ja 110?) samasta metsästä. Ja Jerellähän oli se lattis joissain 120-140 suunnilla?

Ihan pitkäjousi