Oravasaalis

Jousimetsästys ja erätaidot Jousimetsästys
1

Tämän kauden oravasaalis oli kuusi eläintä, joista yhden ammuin heti kauden alussa ja esittelin täälläkin myöhäis-sepelin pudotuksen yhteydessä (Kauden vika ja eka). Palasin sittemmin oravanuolissa takavuosien parhaaseen kolkkanuolimalliin, josta sukeutuikin tarkimpia nuolia, mitä olen koskaan missään yhteydessä tehnyt. Ikävä kyllä nuolet eivät oikein kestäneet jahtikäyttöä. Tästä enemmän tulevassa jutussa.

Kuten ennenkin, oravat tulivat saaliiksi muun jahdin yhteydessä pitkin talvea. Hiljattainen oravakauden laajennus on todella hyvä juttu jahdin kannalta. Nyt, kun loppukauden päivämakuupupuja hakiessa orava nousee edeltä puuhun, voi tilanteeseen reagoida. Tyhjänpyynnin “riski” pienenee kummasti. Eikä paljon historiallisesti havisevampaa hommaa ole kuin korjata kolkilla menneiden vuosisatojen tärkeintä riistaeläintä talvisista kuusikoista.

Ammuin oravat 4 – 10 metrin matkoilta, tällä kaudella kaikki puuhun. Puolet pudotuksista tuli pääosumilla, puolet rintakehäosumilla. 520-greininen hylsykolkka iskee oravat hengiltä jälkimmäisissäkin tapauksissa, mihin kevyemmät nuolet ei luotettavasti pysty.

Oravasaalis talvi 2020
Oravasaalis talvi 20204000×2450 3.12 MB

7 tykkäystä
2

Mitäs @TuukkaKumpulainen meinaa oravista tehdä? Oravakeittoa toki mutta mitä nahoista nykyään tehdään? Löytyykö hännille hyötykäyttöä?

3

Oravannahka kun ei ole iso, niin täytyy näillä kaatomäärillä kerätä useampi vuosi, mutta nahoista tulee alusvaatteita kivikausivaelluksille.

Kauan sitten minulla oli suunnilleen merimiessäkillinen itse pyydettyjen oravien tuppeen kuivattuja nahkoja, joista olisi tullut vaikka pitkä kerrastoja. Sitten iski turkiskuoriaiset, ja kalusivat nämäkin nahat kaljuiksi. Aina avulias ex-anoppi kärräsi tietämättäni koko säkin roskiin, vaikka olisihan noin neljästäkymmenestä oravan raakanahasta tullut vaikka mitä, eikä näitä matskuja saa kaupasta.

4

Lukuisissa historiankirjoissa toistetaan myytti, jonka mukaan kolkkanuoli tainnutti saaliseläimen tappamisen sijaan. Käyhän maalaisjärkeen, että jos pienellä nuijalla kalautetaan niin että nahkaankaan ei tule reikää, lähtee taju eikä henki.

Myytinmurtamisen gorehtavassa hengessä esittelen tässä, mitä jälkeä kolkkanuoli tekee oikeasti oravan kokoisessa eläimessä, silloin kun kolkka on riittävän painava ja läpimitaltaan tehokas.

Tämä 310-grammainen uros sai kolkkaosuman viidestä metristä. Kolkka iski oravan rintakehän alaosaan 14-millisen reiän - huom - mitään jälkeä nahkaan jättämättä:

P3050063
P30500634000×3000 2 MB

Tämä 280-grammainen uros sai kolkkaosuman rintakehään myös viidestä metristä. Tässäkin tapauksessa kolkka iskeytyi oravan kyljestä sisään, nahkaa rei’ittämättä:

P3050066
P30500664000×3000 2.03 MB

Tämä isokokoinen 320-grammainen naaras sai kolkasta pääosuman kahdeksan metrin päästä. Kolkka murskasi puolet oravan kallosta:

P3050067
P30500674000×3000 1.97 MB

Tämä 310-grammainen uros sai kolkasta osuman rintakehään viiden metrin päästä. Kolkka mursi oravan olkavarren ja tunkeutui sitten rintakehään, nahkaa rikkomatta:

P3050068
P30500684000×3000 1.99 MB

5 tykkäystä
5

On muuten komeat lihakset!

Mittasitko muuten, kuinka pitkään sydän sykki vielä osuman jälkeen? Lähtikö ensin tajunta ja vasta viiveellä henki vai henki välittömästi…

Karkeasti vertaillen, jos nuoli oli noin 500 graania, eli reilu 30 grammaa, niin eläimen ja projektiilin massojen suhde on 1/10. Eli jos 70-kiloinen primitiivijousimetsästäjä ottaa osuman nuolen nopeudella liikkuvasta 7-kiloisesta reilun kokoisesta kuulasta, niin jotenkin voi olettaa, että henki lähtee. Tuossahan on aika paljon energiaa suhteessa kohteen massaan.

6

Mitään mittauksia ei tietenkään tehdä ampumatilanteessa, jossa ainoa ja kriittinen tehtävä on varmistaa, että saalis tulee plakkariin. Tilanteet ovat kuitenkin elävinä mielessä, ja kuvissa esiintyvien lihaskimppujen henki lähti sekunnissa…viidessä.

Joskus nuorena ja tietämättömänä fiisastelin minäkin, että nuolen osuma pienriistaeläimeen vastaa sitä että joku lyhtytolppa menisi ihmisen torsosta läpi. Satakunnan nuolikaadon jälkeen voin todeta, että analogioilla ei ole mitään perää.

Riistaeläinten hengen tiukkuus on hyvin laji- ja myös tilannekohtaista. Pieninkin riista vaatii ankaria osumia elintärkeisiin elimiin päätyäkseen reppuun. Kuinkahan moni ihminen jatkaisi matkaansa ilmeen värähtämättä, kun selkäranka menee rintakehän alapuolelta poikki? Onnistuu oravalta.

7

Tutkitko muuten sisäelimiä, löytyikö niistä vaurioita?

Vai niin, mikäs niissä pienriistaeläimissä on niin erilaista verrattuna muihin otuksiin? No, onhan toki pieniä eroja, kuten päättömän kanan juoksu ja niin edelleen mutta eiköhän olennaista ole silti vauriot elintärkeissä elimissä.

Ja vauriot syntyvät, jos energiaa on tarpeeksi. Kolkkanuolen torso-osuma nitistää oravan mutta ei ihmistä. Nuolen nopeudella liikkuvalla kolkkalyhtypylväällä alkaa olemaan jo riittävästi energiaa ihmisenkin kannalta. Sinänsä mielenkiintoista kyllä, että millainen korrelaatio olisi eläimen koon ja nuolen energian/liikemäärän/pinta-alan/tms. välillä osuman fataaliuden kannalta.

Tämä on lähinnä semantiikkaa. Tokihan kolkkanuoli saattaa sopivasti osuessaan viedä tajun, tietoisuuden, mutta jos energiaa on riittävästi aiheuttamaan vakavia vammoja, niin lähteehän siinä henkikin. Kuinkahan monta ihmishenkeäkin on viety tylpillä astaloilla? Mikä on sitten täsmällinen hengenlähtömekanismi, onkin eri asia.

Joo, kunhan lätisen… Arvostan, että Tuukka jakaa kokemuksiaan kuvien kanssa. Ja Tuukan kanssa keskustelu/väittely on ihan hauskaa, ainakin useimmiten!

1 tykkäys
8

Toisinaan minua pikkaisen jopa harmittaa, että Tuomo osallistuu näihin metsästys-teemaisiin keskusteluihin, seuraavasta syystä. Tietämättömyys ei ole pahe, eikä tyhmiä kysymyksiä ole. Sitten on sellaisia oppilaita, joilla on ilman kokemustakin valmiiksi mielipide asiasta kuin asiasta ja alttius inttää mielipiteensä puolesta kunnes lehmät tulevat kotiin. Silloin esimerkiksi tällaisessa viestiketjussa asiain ydin ja perustellut näkökulmat hautautuvat lätinän sekaan, ja se ei ole hyvä juttu.

Vuosien varrella on saanut puistella päätään liian monta kertaa, kun Tuomo väittää terrierin lailla vastaan asiassa, josta hänellä on kokemusta 0, toisella tuhansia tunteja ja tilanteita. Keskustelun eteneminen ja taso tyssää siihen paikkaan.

Katsopa osumakuvia yllä. Huomannet, että jokaisen osuman ympärillä on runsaasti mustanpuhuvaksi vereentynyttä kudosta. Se on seurausta siitä, että kolkkanuolten osumat rikkoivat elintärkeitä elimiä, lähinnä keuhkoja, ja saivat aikaan massiivisen sisäisen verenvuodon, keuhkon / keuhkojen luhistumisen oheistuotteena. Oravien kaikki veri syöksyi verisuonistosta rintaonteloon, ja siitä ei aivot selviä sammumatta.

9

Olipas mielenkiintoinen vastaus… :thinking:

10

Kysyn, jos en ymmärrä jotain asiaa, sillä olen päässyt aika pitkälle. Jos ja kun kysymyksiä tulee, niin en ole aina aivan varma, että onko syy informaation välittäjässä vai vastaanottajassa. En esimerkiksi ymmärtänyt, että missä asiassa olen väittänyt tässä ketjussa vastaan? Esitin mielipiteisiini perustelut ja kysymyksiä mutta et vastannut niihin.

Nyt oli kyse lähinnä tästä, eli asian ydin:

Eli vaaditaan riittävästi energiaa osumaan. Tuukan nuolen liike-energia on noin 24–25 J ja bluntin tapauksessa suuri osa siitä jää eläimeen. Tuo liike-energia saadaan myös, jos ammutaan 28 paunan jousella 27 tuuman vedolla. Tuukkahan ampuu 40-paunaisella jousella ja 20 tuuman vedolla.

Miksi sitten rusakoita ei ammuta blunteilla? Koska ei saada riittävästi energiaa nuoleen. Silloin lienee järkevää käyttää leikkuria, jotta saadaan läpäisyä ja niitä ankaria osumia elintärkeisiin elimiin.

Mitä tulee kokemukseen, niin kokemus ei ole aina se ylin auktoriteetti. Kokemuksia voi myös tulkita väärin. Mites se menikään, suurin piirtein jokainen autoilija on mielestään parempi ajaja kuin muut. Mutta kuka on oikeassa? Ja kuka on paras autoilija?

Saa oikoa, jos olen väärässä!

Edit: Jousimetsästyskokemukseen pieni täsmennys - minulla on yksi saalis primitiivijousivälineillä, nimittäin vesimyyrä. Ammuttu joskus vuosia sitten omalla pihalla, keskellä päivää, hiipimällä. Parempi sekin kuin ei mitään…

1 tykkäys
11

Ne jotka ovat metsästäneet enemmän ovat myös oppineet sen faktan että eläin jolla on suuri määrä adrenaliinia veressä kuolee usein paljon hitaammin/vaikeammin kuin eläin joka saa loppunsa armeliaan tietämättömänä lähestyvästä kuolemasta. Pois lukien tilanteet joissa osutaan heti paikkoihin joista valot sammuu välittömästi.

12

historiassa on muutamia manuscript kuvia joissa jänöjä ammutaan plunteilla. Muutama näistä on kuvia naisista jousella sekä jalkajousella ammuttuja pluntteja.

Miksi näin ei nykyisin tehdä on varmaankin jonkin lainen epäilys pluttien tehosta ainakin nyky jekki metsästäjien puolella kun muutamat tuolla netissä tästäkin ovat väitelleet ja tulleet ilmeisesti siihen tulokseet, että metsästykseen käytettävän jousen tehot eivät riitä plunteilla ampumiseen…
Itse en kauheasti enää jaksanut heidän asiaansa puuttua koska ilmeiseti se, että minä ammun yli 80lb jousilla ja plunteilla on liioittelua ja ei ihmisen kuulu/tarvitse sellaisia paunamäärian metsästykseen…

Olen jokusen vuotta sitten amupunut yhden sarvesta tehdyn klonssin sian kalloon ja sapaleiksihän se kallo meni. Siankallo oli puolisoni isän sika farmin ammuisilta ajoilta jäänyt teuras jäte jota hän oli käyttänyty kettujen pyydyksessä. Ikää oli jonkin verran mutta ei ihan täysikasvuonen. Ollut metsässä ja sitten varaston kulmassa puhtaaksi kaluttuna joku kymmenen vuotta.
Jos siinä oli jotain haurautta niin ei se ainakaan päällepäin minulle ilmennyt ja kovalta tuntui kaikin puolin kun palasia vielä jälkeenpäin mursin.

13

Nuo keskiaikaiset kuvitukset, joissa ollaan jänisten perässä kolkkien kanssa ovat mielenkiintoinen keissi. Muuttujia on monia: onko kyse rusakoista vai sittenkin esimerkiksi villikaneista? Näiden välillä on 3 - 6-kertainen kokoero. Onko kyse 80-paunaisista jousista ja 1000-greinisistä kolkista vai tavanomaisemmista pienriistavälineistä, joita keskiaikaisissa kirjallisissa lähteissä suositellaan jäniksenpyyntiin? Näiden välillä on ehkä 100-prosenttinen liikemääräero. Oliko keskiaikaisilla kolkkapyytäjillä tarkoituskaan ampua rusakko hengiltä, vai vain teloa sellaiseen kuosiin, että koira saa haavakon juoksemalla kiinni?

Minulle läheisemmällä metsästäjä-keräilijäpuolella en ole tavannut yhtään keissiä, jossa rusakon kokoisia jäniksiä olisi pyydetty kolkkanuolilla. Vähän keskiaikaisia kuvituksia vastaavaa on kuitenkin yksipuisten, teräväpäisiksi vuoltujen nuolten käyttö isojen jackrabittien metsästämiseen esimerkiksi lounaisessa Pohjois-Amerikassa.

Oma kokemukseni viittaa siihen, että suomalainen rusakko painelisi kilometrin ja kuolisi joskus seuraavalla viikolla, jos sen kupeeseen uppoaisi kapean, niukasti vuotavan pisto-ontelon tekevä kärjetön nuoli. Paras selitys on koirien käyttö metsästyksessä: isoa pupua ei tarvinnut tappaa, kunhan sitä saatiin hidastettua sopivasti. Nykyiseen etiikkaan huonosti istuvaa menoa.

Amerikkalaisen harrastusjousimetsästyksen pioneeri Roy Case totesi, että jäniksiä ei kannata ampua leikkureilla, vaan hylsypäisillä kolkilla. Casen jouset olivat noin 60-paunaisia, kolkat raskaita noin 700-greinisiä. Olennaisinta tässä on kuitenkin se, että Case metsästi lumikenkäjäniksiä, joiden keskipaino on vain kolmasosan rusakon keskipainosta. Ihan eri eläin.

Mielenkiintoinen datapointsi. Putsattujen luiden ampuminen antaa kuitenkin yltiöpositiivisia tuloksia, vaikka luu olisi ihan hyvässä kuosissa. Ammuin aikoinaan 35-paunaisella myötäkäyrällä jousella 400-greinisiä teräsblunttinuolia hirvien lapaluista läpi. Bluntit rouhaisivat luuhun itseään isomman reiän ja holahtivat sulituksiin asti läpi.

Sama lapaluu elävässä eläimessä, karvapeitteen, nahan, sidekudosten ja lihasten paketoimana ja tuoreena, pysäyttää 90 joulen hiilikuitunuolen, kun taas edellä mainitut luunläpäisynuolet elävässä eläimessä pysähtyvät fasaanin kokoisen riistaeläimen pehmytkudoksiin.

Karu ja työläs fakta on, että erilaisten nuolten toiminta erilaisissa metsästystilanteissa selviää vain kokonaisia, tuoreita, vielä kangistumattomia (ihanteellisesti eläviä) eläimiä ampumalla.

14

Taivahan tosi, Mika. Hämmästyttävän helpot instant-kaadot tulevat rennon tietämättömiin eläimiin. Täsmälleen sama vamma pakohormonit veressä olevassa eläimessä tehoaa vasta jonkun ajan ja ankaran taistelun jälkeen.