Heissan, löysin viereisestä metsästä hyvät apajat pähkinäpensasta. (Muutama puu vaan, ei lehto…)
Onko merkitystä mihin vuodenaikaan puun kaataa, kannattaako käydä kaatamassa nyt kun on kasvukausi?
Puu on tietenkin myös kosteampaa nyt kesäisin, mutta kuivuttuaan vaikuttaako paljon puun ominaisuuksiin mihin vuodenaikaan puu oon poimittu? 
Jos puu on mahdollista kaataa talvella, eli kasvukauden ulkopuolella, niin kannattaa ehdottomasti tehdä. Joku osaa varmaan tarkemman ajan heittää tähän, mutta pyöreästi loppusyksystä saha käteen.
Kaatoaika vaikuttaa merkittävästi uloimman luston paksuuteen. Jos teet yksipuisen jousen ja aiot käyttää suoraan kuoren alla olevaa pintaa jousen selkänä, tarvitsee tämän luston olla tarpeeksi paksu, että se kestää jousen jännityksen. Kesällä kaadetuista puista saa helposti selkärikkoisen jousen. Tästä löytyy kokemusta itse kultakin. Tälläkin hetkellä vajasta löytyy heinäkuussa kaadettua tammea, josta ei oikeen millään ilveellä saa jousta kestämään, jos ei jänneselystä tai veistä tätä ulointa, ohutta kevätkasvulustoa pois ensin.
Syksyn lehti, maahan ehti. Eli heti kun kasvukausi on ohi, kalikka nurin. Toki puu on eniten “unessa” noin helmikuussa ja silloin vieläpä jotkut spesialistit katsovat kuunkierrosta että missä kohtaa helmikuuta kannattee kaataa… Niin spesiaaliin voi mennä, mutta käypiä jousia saa kasvukauden ulkopuolella kaadetuista puista.
Käyn siis loppuvuodesta hakemassa muutaman aihion. Kiitos vastauksista 
Syksyllä sitten kaadettuasi halkaise staavi ja ota saman tien kuori pois.
Lähtee nätisti puuta vahingoittamatta luu- tai sarviveitsellä rapsuttamalla. Kovasta puustakin voi tehdä auttavan raapimislastan, kun vaan teroittelee vähän väliä uudestaan.
Pähkinäpensaan kuori muuttuu kuivuessaan kivikovaksi, se on todella vaikea saada irti siinä vaiheessa.
Voimakkaasti kuivumiskutistuvien puiden kanssa tuoreena kuoriminen on erittäin riskialtista puuhaa. Riski pahaan halkeiluun on sitä suurempi, mitä paksummasta pulikasta on kyse, esimerkkinä keskeltä halkaistu runko, jota ei ole sen enempää työstetty.
Jousikokoinen pähkinäpensas on kaikista keskitiheistä / kevyistä kotimaisista puista hankalin kuivattava, joka saattaa pahimmillaan repeillä rotkoille kuivumiskutistuessaan. En siksi ota hasselistakaan kuorta pois tuoreeltaan, jos en pysty työstämään sitä maksimiohueksi samoin tein ja sijoittamaan riittävän kosteaan alkukuivaukseen.
Kaikkien puiden kuoriminen ehjälle selkälustolle käy siten, että kuivasta puusta vuollaan lajikohtaista varovaisuutta noudattaen ulkokuori auki, jotta kuoren vesitiiviys katoaa. Tämän jälkeen kuoren rippeitä ja alla olevaa nilaa haudutetaan märkien pyyhkeiden alla useiden tuntien ajan. Tämän myötä loppukuorinta sujuu Jurin kuvaamalla luisella tai kovapuisella syrjällä vauhdilla, pölyämättä ja ennen kaikkea aihion selkää vahingoittamatta.
Enpä ole tiennytkään että pähkinäpensas on niin vaikeaa kuivattavaa. Onneksi puu on itsekin ollut tähän asti tietämätön asiasta.
Viimeksi syksyllä nyljin jousipajalla oikein urakalla Mennalta tulleita pähkinäpensaita. Tein poronsarvesta järeän kaksikahvaisen kuorimaluun. Laitoin vain liimaa päihin ja löin kaapin päälle kuivumaan, osan puristin kakkosnelosta vasten suoristumaan. Yksikään ei halkeillut.
Pähkinäpensaalla on muuten tosi tyylikäs ryhmyinen pinta heti kuoren alla, kuivuessaan kuvio vielä voimistuu.
Hasseli kuivuu tosiaan usein ilman ryttyilyä, mutta toisinaan aukeaa kolikonmentäville railoille, varsinkin yhtään ytimen ohi menevissä paksuuksissa. Vertaan tätä vastaavan tiheyksisiin mietoihin lehtipuihin, joita on vaikea saada muuta kuin kesysti päätyhalkeilemaan.
Muutama hasselistaavi varastosta jo löytyy, ovat kuivuneet alkuvuodesta asti kuoret päällä ja liimat päissä. Ei ole yhteenkään tullut halkeamia.
Jätin itseasiassa viimeiseen hasselijouseen selkään kuoren päälle, on jo itsessään niin kivan näköinen etten viitsinyt ottaa pois.
Muutama kymmenen hasselistaavia on tullut korjattua ja kuivattua viimeisen 20 vuoden aikana. Joihinkin on tullut pahoja halkeamia.
Hyvä tietää ettei aina ole luottamista. Nämä olivat kapeita keppejä, huonohkoilla ohkaisilla lustoilla, sydäntä myöten halkaistuja toki.
Pinnan ryhmyisyys tekee jälkikäteen kuorimisen aika lailla haastavaksi operaatioksi. Ulointa kuorikerrosta poistettaessa voi veitsi helposti lipsahtaa, varsinkin kun homma vaatii voimankäyttöä. Mielelläni en enää tekisi uudestaan.
Jatkossa otan Tuukan varoitukset huomioon ja kuivatan hitaammin ulkotiloissa tai paperiin käärittynä.