Nuori kukko

Lokakuussa sattunutta:

Sataa vettä, eikä ihan vähänkään. Lähden siitä huolimatta jahtimaille, nykyvakiosti jonkun matkaa ennen auringonnousua. Sade hiljenee matkalla, avot. Perillä aseistaudun ja aloitan hiivintäkierroksen tuulen alla.

Niityn hämärästä ponkaisee rusakko pakolaukkaan. Se seisahtuu 25 metriin ja nousee takajaloilleen, ottaakseen selkoa meikäläisestä ilman hajuapuja. Jousimiehen iskuhetki jos mikä, mutta pupu ei kestä alkuvetoa pidempään vaan viilettää menojaan.

Muutan kurssia siten, että teen laajan kierroksen pupun pakosuuntaa vastaan. Sillä tavalla pääsee toisinaan ampumaan jo karkuutettua jänistä. Tsekkaan kierroksen varrella olevaa raitametsikköä, jossa yölintua on monesti ollut. Katseen kiertäessä latvuksesta 25 metrin päästä kuuluu ryty. Sepeli lähti. Enempää yöpyjiä ei taida ollakaan. Myöskään pupusta ei tule uutta havaintoa.

Sade tihenee taas. Puuvermeitä koetellaan. Jatkan matkaa rantatörmän yläreunalla olevien sotkuisten, vanhojen tuomien tykö. Ne ovat näin alkukaudesta fasaanien suosikkiyöpuita. Yhden tuomen latvasta erottuu roikkupyrstöinen möykky. Panen merkille fasaanin sijan puussa ja astelen märällä heinällä lähemmäs puuta, vilkaisemattakaan latvalintuun.

Tuomen tyvellä on laaja tuomivesaikko, joka torppaa etenemisen. Kukko on korkealla tuomen latvassa. Näiltä sijoilta siihen on noin kahdeksan metrin matka. Kukkoa ympäröivät kiehkuraiset tuomenoksankärjet. Tilanne vaatii fp-leikkuria. Haen ikkunaa nuolen mentäväksi.

Sumplin nuolen parhaani mukaan matkaan. Nuolen vilahdettua kukko tulee puusta alas voivottaen ja seivästettynä. Se putoaa tuomen alaisen vesameren keskelle. Paikkonuoli on jo jänteellä, eikä mitään riskejä oteta. Haen vesaikon sisään neljään metriin parhaani mukaan linjaa ja laitan leikkurin matkaan. Se osuu lintua alas, mutta varmistaa homman.

Linnun pudottanut fp-leikkuri meni kaulan tyvestä sisään. Kuin piruillakseen se kiersi sitten kukon kaularangan ympäri, rankaa katkaisematta, ja tuli ulos kukon niskasta, lihakset sieltä katkoen. Osuma oli lamauttava. Paikkoleikkuri meni sisään kukon reidestä ja lävisti kukon torson viistosti.

Kukko painaa 1250 grammaa märkänä. Se on piirteiltään selvästi nuori yksilö, vielä vähän kasvamassa isojen kouriensa tasalle. On se kumma, että kaikki lintusaaliini tälle kaudelle ovat olleet nuoria yksilöitä, ihan yrittämättä.

7 tykkäystä

Tuon varmistuksen suhteen kannattaa olla just noin aktiivinen heti. Menikö eka nuoli läpi? Irtosiko sulka siinä vai muissa rimpuilurytinöissä?

Nuoli meni ihan melkein läpi, ja sulka irtosi ilmeisesti vesaikkoon rysähdyksessä ja sitä seuranneessa lyhyessä rimpuilussa. Nuoli oli sulitettu vakioproseduurista poiketen, sillä muuton jäljiltä liimausesihiontavälineistö oli hukassa ja sovelsin. No, rasitustesti osoitti, että sulittaminen pitää tehdä juuri niin kuin ennenkin.

1 tykkäys