Nuoliviini

Oon tehnyt tällaista nuoliviintä hyllystä löytyvistä jämäpaloista. 2kpl 2x1,5mm tammiviilut liimattuna yhteen ja kotelon laidoilla pitkittäin mäntyrimat. Liimaan vielä viilujen päälle poikittain puolipyöreät pyökkipalat, niin tulee hieman tukevampi rakenne. Alaosaan tulee vielä parista mäntyriman palasta yhteenliimattuna pohja jonka lisäksi laitan alaosaan viilut ja sen päälle 0,5mm messinkilevyä johon ajattelin leikata jotain kuviota (täysin auki millaista?) Jo paikallaan olevien viilujen päälle liimaan ruskean väristä nahkaa jonka lisäksi tulee messinkiset koristenaulat nahan ja viilun läpi kiinni rimoihin.

Koteloon mahtuu 7 kpl 10mm varrella nuolia ja 8 kpl 11/32 nuolia. Inspiraatiota hain alla olevista kuvista ja koitan vielä keksiä miten teen kiinnityksen vyöhön. Koitan saada projektin syksyn aikana valmiiksi, mahdollisesti jopa Taka-Hikiän kisoihin

4 tykkäystä

Hieno idea, en ollut ennen noita kuvia nähnytkään. Jääkö sulitukset tonne lipan alle, vai onko se auki pohjasta sitten?

Näitä puisia koteloita on kai ollut laajemminkin käytössä, mutta harvoin näkee jäljennöksiä kellään. Just aasialaista koteloa tekis itse mieli kokeilla. Unkarilaisilla on ainakin ollut, mutta niiden jousikulttuuri ei muuten kiinnosta kummemmin. Ja vieläkin on mielessä kun Unkarin vierailulla yritettiin ajaa mun yli. Saatikka niiden nykyajan politiikka…

1 tykkäys

Joo noi sulitukset jää noin niinkuin kuvassa ja mitoitin tämän niin että saa 24"nuoliakin menemään ilman että sulat uppoaa tuonne sisään. Mietin vielä jos jonkinlaisen suojahupun tekee, mutta tulee vaan aika paksu verrattuna muuten kapeaan koteloon jos haluaa sulkien pysyvän kasassa.
On myös suunnitelmissa tehdä sellainen Magyar-nuoliviini tai sitten tämän tyylinen:

Se voi olla että oot niin paljon dissannut erään Unkarilaisen jousivalmistajan Biotekeleitä, niin oot merkattu mies siellä suunnilla😅