En selitä koko prosessia auki, koska olen vasta hommassa aloittelija ja koska kasviparkituksesta on tietoa netti pullollaan. Olen itseopiskellut näitä juttuja netistä ja muutamasta kirjasta. Kirjoittamishetkellä kokemusta nahkurin hommista ja nahkatöistä on pääasiassa poron koipinahoista, karvan kanssa ja ilman. Yhet nutukkaat ja karvalakki sekä muutamia pienempiä töitä ynnä satunnainen kalannahka. Jonkinlainen näppituntuma on alkanut muodostumaan nahan kanssa työskentelyyn.
Tällä hetkellä kyseinen ylivuotisen hirven vasan nahas näyttää tältä. Seuraavassa juttua siitä miten tähän päädyttiin.
Kaveri metsästää hirviä länsilapissa ja sehän tarjosi mulle hyvää taljaa työn alle ku tiesi että aloin näitä hommia harrastelemaan. Just hoksasin että tuosta kuvasta on kohta 4 vuotta… homma eteni yllättäen aika hitaasti ku lapsia tuli taloon. Onneksi näitä voi kuivana säilyttää pitkänkin ajan kunhan alkutyöt on rivakasti tehty.
Sain raakataljan loppusyksystä haltuuni ja ensitöikseni kaavin pummin päällä kuorimaraudalla irti kaiken ylimääräisen mitä lähti. Sitten suolat päälle ja (muistaakseni) suolan vaihdon jälkeen ulkovarastoon talven yli.
Ihan pelkästään tuota nostellessa/raahatessa alkoi homman laajuus hahmottumaan ja hirvittämään.
Hyvä että hirvittää, siinähän on kädet täynnä hirveä!!!
Tsemppiä projektiin! Mennan jutut vanhalta foorumilta aivo(?)parkkijutuista oli mielenkiintosta luettavaa. Kannattaa mennä kattomaan jos et ole vielä lukenut.
Eikös Tuukka(kin) kirjoittanut paljon nahan käsittelystä? Vanha foorumi on tosiaan hyvä tietolähde edelleen, vaikka kuvat ovatkin pääosin kadonneet. Itse käsittelin foorumin oppien mukaan yhden kauriin taljan raakanahaksi.
Sitten ku kesä tuli niin homma jatku karvan irrotuksella. Tähän käytin sammutettua kalkkia. Karva irtosi muistaakseni aika nopeasti, pari-kolme päivää kai siinä meni. Kalkin turvottama raakanahas paljasti nyt nylkyviiltonsa joita oli äkkiseltään aika paljon. Tämähän piti olla hyvin nyljetty… noh jatkoin silti hommia ku olin kerta tähän asti päässyt jo.
Tässä vaiheessa tuli ensimmäinen kämmi tehtyä kun laitoin liuokseen ihan liikaa kalkkia kun en älynnyt että liuos meni jo kylläiseksi ja pohjalle vaan kerääntyi se ylimääräinen kalkki, joka ilmeisesti poltti martiota keskellä nahasta. Tämä oli semmonen pieni tärkeä knoppitieto joka oli jäänyt huomaamatta.
Sitten piti huuhdella ja pakottaa nahaksen sisälle jäänyt kalkki pois. Tein tämän liottamalla nahasta puhtaassa vedessä ja pummin päällä kaapimalla, jonka tarkoitus on pakottaa kalkkivelli liikkeelle nahaksen sisältä. Vaihdoin veden viiteen kertaan ja vaihtojen välissä aina kaavin nahaksen huolellisesti läpi. Kuumaa hommaa helteellä. Sitten jäi tietenkin huomaamatta se tieto, että nahas oli pitäny vielä neutralisoida esim etikassa jotta viimeisetkin kalkkijämät lähtee. Vedin siis tätä tietämättä nahakset seinään kiinni kuivumaan, tämän takia näkyy valkoista, varsinkin lihapuolella.
Etikalla terästetyssä vedessä ja sen jälkeen parissa puhtaassa vedessä lilluttuaan kalkin jämät oli poissa.
Ja tosiaan tein kehyksen, ajatuksen kaapia noita nylkyviiltoja vähemmäksi s-kaapimella. Kehyksen tekokaan ei onnistunu kerralla, tein ensin aivan liian heppoiset nurkkaliitokset. Kuivuvassa nahaksessa on tosiaan voimaa. Kuvitella, millainen se hirvisonnin nahas olisi käsitellä.
Tässä vaiheessa opin sen että lihapuolella on vielä yksi kalvo kiinni! Se on muistaakseni sellainen lihaskalvo jonka avulla hirvet heiluttavat ihoansa. Kaavin tuli siis tarpeeseen.
Jotain kukintoa tarttui martioon, ei vaikuta vaikuttaneen mihinkään ainakaan vielä. Kuten arvata saattaa niin nylkyviiltojen pois kaapimisesta ei tullu mitään. Lopulta jouduin leikkelemään pahimmin viillellyt osat pois. Paloista pyöräytin samalle kaverille koirien puruluut. Kuulemma maistu.
Kyllä. Hirven tekemisessä (painon ja pinta-alan lisäksi) vaikeinta on hirven lihapuolen ristijänteikkään peitinkalvon poistaminen. Tämä kerros on peuroissa, kauriissa ja poroissa lasten leikkiä kaapia veke, mutta vaatii hirven tapauksessa ankaraa, tehokasta ja tehoja syövää työskentelyä. Martio on hirvellä puolestaan lähes heikohko kerros, jonka poistaminen (aivoparkkia tehtäessä) on lihapuoleen verrattuna melko kätsy operaatio.
Nyt päästiin nykypäivään. Leikkasin nahaksen kahteen osaan käsittelyn helpottamiseksi. Tein tälle etikalla peittauksen, joka tuntui heti virheeltä. Mitään hommia ei kannattaisi kiireellä aloittaa, senhän tiesin jo. Mutta kuitenkin, olin parkit kerännyt jo viime kesänä ja kun viimein kelit ja puitteet oli kohillaan (ei liian kuuma) niin aloin heti hommiin. Kiire tuli siitä, että samaan aikaan alkoi uusi työ.
Teoria tuossa peittauksessa on se, että sillä turvotetaan nahan rakennetta auki jolloin ekat liemet pääsee imeytymään syvemmälle. Sitten kun nahas kypsyy niin parkitusmekanismit kiskovat nahan rakenteen kiinni.
Ainoa kuva peitatusta nahasta, koska kiire.
Tämän jälkeen aloitin parkituksen hyvin heikolla liemellä, toinen keitos laimennettuna reiluhkosti. Tässä vaiheessa tuli seuraava tietoinen virhe kun en parkituksen alussa sekoittanut ja muokannut nahasta tarpeeksi taajaan. Edelleenkin muut kiireet syynä.
Kuvassa näkyvät laikut johtuvat juuri tuosta sekoittamattomuudesta. Kuva otettu useampi tunti aloituksen jälkeen. Nahas imee huomattavan määrä parkkiaineita itseensä jo ekojen minuuttien aikana ja ellei sitä liikutella tehokkaasti liemessään tuona aikana, on tulos kuvan mukainen. Ehkä laikut tasoittuvat myöhemmin.
Hienoin osa tätä prosessia on ehottomasti se kun raaka, hieman märältä koiralta haiseva nahas kuin yhtäkkiä alkaa muistuttamaan nahkaa. Siinä on jotain juurevaa. Vastaavanlainen tilanne, kun mitättömästä risusta muodostuu jousi. Nahaksen haju muuttuu tuoksuksi ja tuntumakin muuttuu niin, että silmätkin kiinni tämän tunnistaisi enemmänkin nahaksi.
Nyt ollaan siinä vaiheessa, että arvelin siirtyväni vahvempiin liemiin… siis parkkiliemiin.
Nyt huomaan, että parkisten määrä ei riitä alkuunkaan kummallekkin palalle, mitä kyllä epäilinkin. Ajattelin yrittää parkita vain pienemmän palan läpiasti ja isomman, myös paksumpi, vaan osittain. Jostain luin että parkisten kuivapaino pitäisi olla 2-3 kertaa nahaksen märkäpaino, ja se taitaa kyllä olla totta. Tällä hetkellä toista keitosta on käytetty ehkä 30l ja ekaa keitosta on saman verran jäljellä. Keittämätöntä parkista on parin 10l kattilallisen verran. Olen säästänyt myös keitetyt parkikset, ajatuksena käyttää ne kerrostamiseen, mutta nyt luulen että se saa jäädä ja teen nahakset niin pitkälle kun parkiksia riittää tässä saavissa.
Alunperin kuivaa pajunkuorta oli kahden täyteen sullotun banaanilaatikon verran.
Tuo aivoparkin teko on kyllä listalla aika korkealla, nyt olisi lääniä savutulien tekemiseen ja muokkaukseen. Ensikesäksi olisi hyvä tähdätä. Poro lienee ihan hyvä siihen?
Pitäis verkostoitua poromiehiin ja ajoissa ennen erotuksia sopia kaupat vaikka parista poronraakataljasta. Alkutalvesta raakatyöstää ja naulaa seinään kuivumaan ja jatkaa keväällä.
Siltikin vähän epäilyttää nylkyjälki, senkin takia olisi varmaan paras päästä ihan paikan päälle erotuksiin ja teurastukseen.
Myönsin tappion ja karsin isommasta palasesta irti suurimman osan, jossa oli vielä nylkyviiltoja. Kuivattelin sitä, ja keksin kokeilla sitä kirveen kurkkumätäsuojaksi, joka voisi tosiaan olla ihan raakaakin nahasta, mutta kokeillaampa välillä tästäkin. Oli parkkiintunut pidemmälle mitä luulin.
Mutta, nyt en ihan ymmärrä, miksi iso ja yhtenäinen nahka pilkotaan pieniksi paloiksi ja kohdat joissa on nylkyviiltoja heitetään pois? Ei kai nuo viillot nyt sentään läpi asti olleet? Ja eikös lihapuoli jää lopputuotteissa useimmiten piiloon? Tai riippuu tietenkin mitä nahasta halutaan tehdä - mikäs tässä oli tavoitteena?
niillä mennään
