Sivusta katsottuna mutkaisen jousen tilleröinti on aika hankalaa. Miten myötä- ja vastakaarevien kohtien pitäisi taipua suhteessa toisiinsa ja miltä lopullisen tillerimuodon pitäisi näyttää?
PA-foorumilla tuli vastaan aiheeseen liittyvä ketju:
Ajatus on se, että mutkaisen aihion sivuun piirretään pari yhdensuuntaista viivaa, joiden taipumaa tarkastellaan koko jousen taipuman sijasta. Esimerkiksi tilleripalikkaa käytetään suhteessa viivoihin, eikä jousen vatsaan, kuten tehtäisiin, jos jousi olisi täysin suora.
Hämärä muistikuva, että olen törmännyt tekniikkaan joskus aiemmin mutta unholaanhan se oli vaipunut. Itse en ole kyseistä tekniikkaa käyttänyt, kun olen pitäytynyt riittävän suorissa aihiossa. Onko kukaan muu käyttänyt kyseistä tekniikkaa?
Otin Tuomolta Taka-Hikiän kisoissa nuotiopuista yhden homeisen ultimaatti-recurveaihion, ilmeisesti vaahteraa. Oon itkenyt itteni uneen kun tajusin että mun taidoilla tuota ei tilleröidä. Mutta tuolla tekniikalla uskon onnistuvani.
On. Minä olen tykännyt tehdä luontehikkaita jousia, ja niissä olen käyttänyt juuri tätä viivatekniikkaa. Jurilta siihen sain vinkin. Homma onnistuu kyllä varsin mukavasti, jos mutkaisuus on kohtuullista. Ei se silti ihan helppoa ole. Kovin mutkaiseen aihioon pitää tehdä useampikin viiva eri kohtiin. Niitä sihtaillen tilleröidään sitten pätkä kerrallaan. Näin näppituntumalta sanoisin, että tuolla keinoin saa mutkaisesta puusta helpommin luotettavan jousen verrattuna siihen, että kuumailman kanssa oikoisi ensin mutkat suoriksi.
Ei tosiaan ole ihan helppo menetelmä. Viivan tulee olla hyvin erottuva ja sitä joutuu usein tutkimaan viivoittimella ihan erikseen.
Itse olen onnistunut paljon paremmin lavan paksuutta mittaamalla. Eli kahvasta kärkeenpäin mennessä taipuva lapa ei saa muuttua paksummaksi, vaan päin vastoin pikku hiljaa ohentua.
Hankalissa mutkissa kannattaa vain pitää lavan paksuus tiukkaan tasaisena, ylimääräinen paksuus tulee raapia julmasti pois sen enempää sihtaamatta ja ihmettelemättä. Silmästä taikka mistään apuvälineistä kun ei kuitenkaan ole mitään apua. Isompia kokonaisuuksia, kuten useampien mutkien sarjoja voi sitten paremmin tarkkailla viivojen avulla.
Jyrkät myötäkäyrät mutkat, varsinkin oksan aiheuttamat, ovat hankalimpia. Ne jäävät helposti liian paksuiksi ja sitten aiheuttavat puristusmurtumia jommalle kummalle puolelle. Tälläiset mutkat vielä näyttävät siltä kuin taipuisivat aivan liikaa, mutta kyse on kuitenkin suurimmaksi osaksi optisesta harhasta.
En ole käyttänyt, eikä vaikuta erityisen käyttökelpoiselta mun mielestä. En muutenkaan tykkää pitää tilleripuussa jousta vedettynä, tuo vaan turhaa rasitusta. Ehkä noissa omissa luonteikkaissa jousissa tuleekin pikku virheitä, mutta nekin katoavat kun harjottelee lisää. Viimeisin mutkainen jousi oli kuitenkin tuo 155 paunainen, joten onnistuu se semmonenkin ilman viivoja.
Oksainen kultasade jossa mutkat ja metkut oli sen verran yhdeltä linjalta katsottuna miltein linjassa. Noin 4 tuumaa jo valmiiksi kaarevalla aihiolla oli ihna kiva leikkiä kun loppu tulokseksikin tuli vähän yli 80 paunaa 27" vedolla. Kokonais pituus jiinä 175cm hujakoilla kaiketi.
Itse en enää niin paljon välitä mutkaisista kepeitä kun niitä on tuo kuralan paja vieläkn pullollaa. Alku innostus tuli silloin joskus kun Tuukka sanoi jättävät lähes poikkeuksetta kaikki mutkaiset kepit metsään. Itse taas lähes poikkeuksetta otin silloin tällöin kaiken mukaani metsästä koska halusin oppia enemmän veistämää jousia mistä tahansa kepukasta kuin leikkaamaan suoria lankkuja joita siinä vaiheessa oli jo miltein toista kymmentä takatastkussa.
