Myin joku aika sitten katkojouseni, joten pitihän se uusi ”laittaa tulille”. Moso-cumaru-osage ja kahvan kohdalla lemonwood kiila. Kahva tulee tuolla konstruktiolla, jos onnistuu, vatsapuolelta suoraksi ja selkäpuolelta ulkonevaksi. Saas nähdä…
Kierrätitkö vanhat holkit?
Tämä oli iskemätön pari. Olikin siitä mukava pari, ettei tarvinnut hioa yhteensopivaksi. Joskus olen joutunut reilustikin hinkkaamaan liikaa tiukkuutta pois. Aiemmin olen kierrättänyt yhden parin ja yksi semmoinen on vielä hyllyssä vanhat palikat sisällä.
Siistiä jälkeä. Missä taoit nuo holkit vai onko niitä jossain “valmiina” saatavilla?
Onko sisään menevä osa kuparia/messinkiä/pronssia/vastaavaa seosta?
Pääliosa rosteria?
Ensiksi: Ulko-osa on ihan rautaa, ei ruostumatonta ja sisäholkki messinkiä.
Tilasin noita ennen brexitiä ja tullimuuria The Longbow Shopista. Hinta hävytön, noin 50 ecua setti. Euroopasta en ole muualta löytänyt, ainoastaan jenkeistä saisi ja hinta sama plus tullit tietysti.
Olen yrittänyt etsiä putkiliikkeistä ja rautakaupoista millin seinämävahvuudella sisäputkea ja vähän paksumpaa ulkoputkea, jonka sisämitta olisi sisäholkin ulkomitta, mutta eipä tunnu löytyvän.
Aihio taipui ennen nokkiaihioiden kiinnittämistä jännekorkeudelle mittarin näyttäessä 75 paunaa. Seuraavaksi nokkien alustava muotoilu, että saa aihion lyhyemmälle jänteelle lopputilleröitäväksi. Kuten tuosta arvaatte, tavoite on n. 75 lbs @ 28”.
Kepakko valmistui pintakäsittelykuntoon. Hiukan piti tinkiä jäykkyydestä, kun ylälapa ei tahtonut heti tilleröityä kohdalleen. Testiammunnan jälkeen mittari näytti 70 lbs @ 28”. Pituutta jousella on 71,5” ntn. TruOil-varveja seuraavaksi pintaan 7-8 kerrosta, nahkaa kahvaan ja polyesteriä jänteeksi (BCY55), niin kelpaa uffaffaan kisoihin.
Koska jousi jäi itselle hieman kevyeksi, voin sen myydäkin, jos kellä on pörssi kunnossa ja ostohousut jalassa. Jos jää itselle, niin kelpaa halliammuntaan ja/tai odottelee voimien hiipumista.
Materiaalit siis: bambu, cumaru, osage ja kahvan kohdalla lemonwood. Sarvinokit madagaskarilaista naudansarvea; myyty koirien puruluuna. Nuolen iskulevy vesipuhvelin sarvea. Laminaatit liimattu Smooth-On EA40 -epoksilla ja sarvipalat jollain nopealla epoksilla. Kahvaa pullistettu lievästi ”force-tyyliin” ulospäin; toivon mukaan on vakaa ampua tuolla muodolla.
Oletko Esa tehnyt kaksipuisia laminaatteja? Yksipuujousentekijän näkökulmasta esimerkiksi jo osagevatsa bambuselän kanssa olisi oiva rakenne. Haluatko avata niitä syitä ja etuja, joita nelipuurakenne tuo jousiisi? Ainakin osagea tarvitaan vähemmän jos sen etupuolella on muita puita. Jos olet jossain jo avautunut tästä seikkaperäisesti, nakkaisitko linkkiä?
Hei, Tuukka!
Olen tehnyt muistaakseni pari bambu-osagelaminaattia ja hyvin toimii. Viimeisin meni uuteen osoitteeseen joku kuukausi sitten, kun aloin siivoamaan jousivarastoani. Enimmät jouset ovat olleet kolmella laminaatilla plus mahdollinen kahvapaksunnos neljäntenä. Pari kolme olen joskus vuosia sitten tehnyt neljällä laminaatilla, joista yksi (bambu-purplehart-cumaru-bulletwood) Australiassa 2016 käynyt on päässyt takaisin aktiivikäyttöön uusimman kisajouseni kaveriksi.
Kolmen laminaatin käytölle minulla taitaa syy olla enempi visuaalinen, eli keskilaminaatti on koristeena. Olen kyllä huomannut, että esim. purplehart keskilaminaattina tekee jousesta vihaisemmin heittävän vaikka cumaruun verrattuna. Ja, kuten mainitset, ohuemmilla laminaateilla säästyy myös puuta ja liimatessa nippuun on helpompi vääntää vastakäyryyttä ennakoimaan tilleröinnissä ja käytössä vääjäämättä tapahtuvaa myötäkäyristymistä.
Nyt tuli valmista ja jousi pelaa hyvin. Ohut kahvanahka ompelun sijaan liimattu teräsholkkiin.
Omistajan vaihdos edelleen mahdollista aiempaan viestiini viitaten. Nuolisettikin löytyy tarvittaessa.
Onko Esa sinun reaalivetopituus tuon 28 tuumaa? Haarukoin tässä 31-tuumaisten nuoltesi ylipituusmittaa. Vetokuvassasi nuolivartta näyttäisi olevan nelisen tuumaa jousen selän ulkopuolella, mutta kuva voi aina hämätä.
Vaikka olenkin pituuteeni nähden varsin pitkäkätinen (179 vs. syli >190), niin ankkurointitavallani veto tosiaan jää varmaan 27" nurkille ja tuossa kuvia varten vaimolle poseeraillessa ehkä jopa alle. Jouset olen pääsääntöisesti paria lyhytjousipoikkeusta lukuunottamatta tehnyt ja mitannut 28" vedolle.
“Ylipitkiä” nuolia ja 5" sulitusta käytän ihan tarkoituksellisesti, koska se mahdollistaa aika laajan nuolivarsien jäykkyysvalikoiman käytön; setissä tietenkin kaikki samaa jäykkyyttä. Olen kokenut, että vetopituuteen tai lähelle sitä katkotut nuolet pitää sovittaa paljon tarkemmin jousen jäykkyyteen nähden ja näillä “lyhyillä” nuolilla pienet erot vetopituudessa ynnä muut laukaisuvirheet näkyvät paljon dramaattisemmin taululla “ylipitkiin” nuoliin verrattuna. Hintana tietenkin enemmän painoa ja ilmanvastusta sulista, mutta sitä vartenhan jousessa on paunat, että jaksaa heittää. Periaatteessa en siis tee jousikohtaisia nuolisettejä, vaan ammun kaikkia nuolia kaikilla jousillani.
Kiitos tiedosta. 27 tuumaan olisin kuvan perusteella päätynytkin, ja just tuohon neljä tuumaa vetoa pidempiin nuoliin.
Ja tuo hyvä selostus tuosta sinun nuolien pituuden syystä oli mulla jo tiedossa. Ja täysin sama kokemus ja näkemys. Neljä tuumaa vetoa pidemmät nuolet ovat hyviä, ja lyhyemmillä vedoilla neljästä kymmeneen tuumaan vetoa pidemmät nuolet toimivat parhaiten. Anteeksiantavat jousiammuntavälineet parantavat tuloksia reaalimaailmassa kouriintuntuvalla tavalla. Vetopituuteen katkaistut nuolet ovat yksi niistä väärän tiedon pullonkauloista, joista primihommiin tulevien ihmisten on päästävä läpi.
Ekat vähän enempi tosissaan ammutut nuolet 50, 40 ja 30 metriltä. Taisi jousesta luopumiskynnys juuri nousta…
Nätti ja esamainen jousi! Sininen kahva on kiva yksityiskohta. Että kyllähän tuosta hyvän käyttöjousen saisi, jos vain jaksaa sillä ampua.