Kokemuksia ja vinkkejä leikkurikärkien itse tekemisestä - miten, mistä materiaalista, millä mitoituksella voisi tehdä käyttökelpoiset leikkurikärjet? Metallimiehille, joilla on käytössä kaikki työkalut, taito ja kokemus, niin tuollaisten kärkien tekeminen on pikkujuttu. Mutta entä jos käytössä ei ole mitään metallityövälineitä tai tietotaitoa metalleista?
Kuinka moni on itse tehnyt kärket metsästysnuoliin?
Metallimies en ole, eikä kaikkea kokemusta ole, mutta joitain työkaluja löytyy.
Tämän ohjeen mukaan olen leikkurikärkiä tehnyt. Video nyt on sinällään huono, kun kuvaa vähän huonon käsityöntekijän nuolenkärjen tekoa, mutta menetelmä on sinällään oikea.
Niittamalla putkeen on siis tullut tehtyä. Tuohon kun tekee leikkurin 2x pitkä, kuin leveä suhteella ja kunnon hiiliteräksellä, ei voi mennä pieleen.
Käytännössähän näitä en vielä ole kokeillut, muutakuin petikon läpäisyrastilla.
Varmaan moni metsästävä sanoo että tuommoinen putkeen kärjen istuttaminen on turhaa, kun en muilla ole ollenkaan tuota nähnyt. Kiinnostaisi muuten tietää että miksipä saxton pope ilmeisesti tuota niin sitten harrasti.
Popen aikoihin putkellinen kiinnitys oli sivistyneen ihmisen mitta. Likaiset primitiivit varttoivat ruodollisia, keskiajan englantilaiset ja siitä polveutuvat jalot länkkärit varttoivat putkellisia.
Tuommosia kärkiä oon tehny puukkosahan terästä rautasahan ja sulkaviilan avulla. Hyvin lentää kyllä, mutta metästykseen en oo vielä käyttäny.
Ei oo vielä leikkureita mutta ostin honkkarista halpisaterimet jonka lusikoista aattelin kokeilla. Silmämääräisesti oletan että teelusikasta saattaa toimivan leikkurin saadakin. Ehkä.
Ei ole alasinta mutta jos lekan päällä vasaralla naputtelisi ensin suoraksi ja sitten viilalla hioisi terän. Noissa oli muovivarret jotka irtosi vääntämällä. Varteen tuleva osa on sopivan tylppä, en usko että halkaisee puuta. Pikkuisen peltinen tuntuma näissä kyllä on.
Minkä painoinen leikkurin kärjen tulisi olla? Painava runttaisi varmaan paremmin nahasta läpi mutta nuolen lento-ominaisuudet kärsivät isosta kärkipainosta ja rupeaa nuolen perä vatkaamaan kampiakselin tavoin. Koska nuolien painon mittaamiseen käyttämäni keittiövaaka on mökillä niin improvisoin tasapainovaa’an tinapillistä (Bb) ja viivottimesta:
Teelusikan paino oli jonkin verran enemmän kuin 100greinin taulukärki, ruokalusikka taas aika tarkkaan sama kuin kaksi 100gr. Jos kärkeä keventäisi poraamalla siihen pari reikää? Kiinnitys nuolen varteenkin helpottuisi.
Jos noin meinaat punnita, pitäisi paino olla samassa kohtaa molemmissa päissä. Lusikka on nyt osittain keskemmällä, aika merkittävästi.
Howard Hill kirjoitti muistaakseni, että leikkurikärki kannattaisi olla 2x pidempi, kuin leveä. Näin lento-ominaisuudet olisivat hyvät. Siitä lähtisin eteenpäin mitottamaan, mitä jää.
Painoa jotkut pitävät jopa 70 greinissä, toiset täällä pohjolassa tuhansia vuosia sitten useamman sata greiniä.
Hill oli henkilökohtaisesti vakuuttunut ja painotti, että parhaan läpäisyn takaamiseksi leikkurikärjen pitää olla kolme kertaa pidempi kuin leveä ja sama mittasuhde auttaa myös lento-ominaisuuksia. Juuri kukaan toinen leikkurikärkiä paljon testannut ja käyttänyt jenkkipioneeri ei kuitenkaan ollut samaa mieltä, vaan kaksi kertaa leveyttään pidempiä kärkiä pidettiin täysin pätevinä ja näinhän se myös oli, kaatojen valossa.Jousi-insinööri Forest Naglerin mukaan tehokkaan leikkurikärjen pituus- / leveyssuhde sai olla vain 1.8.
Tuhansia vuosia sitten täällä Pohjolassa elettiin kivikauden loppua / varhaismetallikautta. Nuolenkärkien paino ei suinkaan ollut useamman sata greiniä, vaan suunnilleen 50 - 150 greiniä eli nykyisissä raameissa. Monisatagreinisten kärkien aika oli vasta myöhäisrautakaudella, noin 1000 vuotta sitten.
Itse olen käyttänyt metsällä 1:2- ja 1:3-suhteisia leikkureita ja molemmilla on riistaa tullut. Mitä lyhyempi nuoli, sitä pidempi leikkuri on hyvä ohjenuora, sillä lyhyet nuolet liitävät helposti päin persettä lyhyiden leikkureiden parina mutta pitkät nuolet ovat vakaita lyhyempienkin leikkurien kanssa ja pitkän nuolen massan kannalta on parempi, että kärki ei ole erityisen pitkä, kun taas lyhyt nuoli hyötyy kärjen tuomasta massasta.
Näinkös se olikin. Samaa mieltä ei oltu, mutta niin vaan Hill kaatoi hurjat määrät riistaa leikkureillaan. Olisi muuten pitänyt tajuta tuo leikkurin paino, rautakauden myötähän sitä painoa vasta pystyttiin nostamaan.
Heikillä on ennakkoluuloton ote kärkien tekemiseen. Ennen kuin teet enempää työtä, niin varmista, että nuo lusikat ovat kylmätaottavissa. Usein halpismetalliesineet on tehty höttöisestä, hauraasta metallista, joka ei kestä taivuttamista, ellei sitten ole tehty ihan paperinohuesta pellistä.
Tuukka - liittyykö tuo kertomasi ohjenuora luonnomateriaalikärkiin? Eli onko asialla tekemistä kärjen massan kannalta? Muuten en oikein pysty järkeilemään, että miksi noin olisi. Jos kärjen massa on vakio, niin ei kai kärjen pituus (pinta-ala) vaikuta siihen, toimiiko kärki paremmin lyhyessä tai pitkässä nuolessa? Vai?
Kokeilin, tein viime keväänä pikkulusikoista kärkiä, kuumensin semmosella pienellä kaasupolttimella lusikanpesän ja naputin vasaralla, rautalevyn päällä litteeksi, sitte smirgelillä teroitin ja lopuksi hiomakivellä…Kuvaa ei nyt ole.
Tuosta tuli mieleen, jos ja kun teen ruokalusikasta kärjen, sihen pitää tehdä “ventilointia” ettei ohjailisi nuolta niin helposti…toki kapeampi ohjailee vähemmän kuin leveä.
Monissa 1800-luvun rautaisissa/teräksisissä preeria-kärjissä oli juuri tuo Howard Hillin suhdeluku, kärjen leikkaava osa on kolme kertaa pidempi kuin mitä se on leveä. Monissa intiaaninuolissa pituus oli vieläkin suurempi. Olen pyrkinyt käyttämään Hillin ja intiaanien suhdetta ja olen tyytyväinen, myös esteettisessä mielessä. Pitkä kärki on seksikkäämpi kuin lyhyt, olkoon virallinen liturgia mitä hyvänsä. Ja kuten Tuukka totesi, pitkä kärki toimii lyhyissä nuolissa paremmin. Varressa on vähän massaa, joten sitä on saatava kärjestä. Tämän periaatteen näyttivät tuntevan antiikin kreikkalaisetkin. Olen jossain heidän maljakkomaalauksissaan nähnyt kuvia lyhytjousimiehistä, joiden kärjet ovat aivan samaa luokkaa kuin preerialla tuhansia vuosia myöhemmin.
Oon tykästynyt kovasti näihin katkoteristä tehtyihin kärkiin. Alkuun vähän epäilin, että miten mahtaa kestää, mutta pakko se on todeta, että kyllä ne kestää ja toimii. Näillä olen testaillut paljon myös valkohäntäpeuran ruhoihin läpäisyä. Toimivat siinäkin hyvin, mutta tein silti varmuuden varoiksi satsin raskaampia ja isompia leikkureita siltä varalta, että se valkohäntäpeura nyt viimein saadaan jousilailliseksi. Niillä läpäisy on aika huima, mutta nuo kepoisilla kärjillä olevien ja raskaammalla kärjellä olevien nopeusero on merkittävä. Paristakympistä ammuttuna raskaammat ovat sen verran hitaampia, että elukka voi ehtiä reagoida ennenkuin nuoli on kyljessä. 15 metriä on niillä maksimimatka.
Nuo katkoteräkärjet on halpoja, nopeita ja helppoja tehdä, eikä niin harmita vaikka kärki karahtaisi kiveen. Pätkii ensin katkoterälevyt niin, että kaksi terää jää aina toisiinsa kiinni. Näitä niputtaa tipalla pikaliimaa yhteen kymmenen kappaletta ja muotoilee pienen karan kaikkiin samaan aikaan. Sitten hioskelee viisteet. Tuossa kuvan terässä on vain yksi viiste puolellansa, mutta pääasiassa teen hionnat molemminpuolin kummallekin sivulle. Kyseisen nuolen ammuin supikoiraa päähän ja vaikka se läpäisi kalloluun ja kärki rikkoi atlasnikaman, ei terä vaatinut kuin pienen kiveen sipaisun ja oli taas täydessä iskussa.
Taulukärkeen rälläkällä 0,8mm laikalla suora ja täysin keskellä oleva ura. Nuolirungon päähän myös ura, sillä karan on tarkoitus upota myös nuoen runkoon. Ensin naputtaa taulukärjen uraa hiukan kiinni ja sitten pakottaa karan uraan. Tippa liimaa taulukärjen sisään ja tuuppaa nuolirunkoon kiinni. Terän leveys on 25mm.
Näissä on hyvänä puolena myös se, että jos terä vaikkapa katkeaa, saa terän jämät pienellä naputtelulla ja pihdeillä vääntelyllä poistettua ja uuden terän saa napautettua paikoilleen helposti.
Viime vuoden aikana ammuin tällaisilla, sekä suoraan nuolirunkoon kiinnitetyillä terillä(joissa ei siis tuota taulukärkeä lainkaan) 25 elukkaa hengettömäksi.
Nyt on tyly kuva. Tarinan sen ottamisesta olen lukenutkin, mutta elukka nahatta on tuon näköinen kun on… lasittunutta katsetta myöden.
Kun metsästää noin paljon ja riistalaakeja kertyy tuommoinen määrä, on varmaa syytä jo kehitellä teräasiakin tuohon “nopeaan ja helppoon” tapaan. Ei siinä enää joka terää käsin taota.
Itselläni on ostetuja leikkureita kahta eri mallia. Sitten on Nanookilta osettuja, jotka ovat oikein hyviä, muoto kutakuinkin sama kuin Ilkan terissä. Lisänä vielä muutamia itse pellistä värkättyjä leikkureita. Tietty muutamia sarvesta tehtyjä, muttei niillä raaski ampua.
