Bongasin kaadetun ja pätkityn vanhan pihasyreenin läjästä. Päähaara oli kuoren päältä keskeltä 64 mm läpimitaltaan ja koko lailla suora ja oksaton 130 sentin matkalta.
Puut olivat lojuneet täydessä paisteessa 28 asteen lämmöissä päiväkausia, joten ne olivat päistään täysin säteittäissäleille halkeilleita, mutta keskellä oleva paras osa oli vielä pelastettavissa.
Lustonpaksuus sisäosissa päähaaraa on jopa 3,4 mm, mikä on pihasyreenille kutakuinkin maksimikasvunopeus Suomessa (mutta ei etelämmissä maissa, eikä muille syreenilajeille edes Suomessa). Tästä voi tulla vielä nohevaa nuolilinkoa!
Tapoin näädän… jota syvästi harmittelen. Mökille ajellessa otus tuli Turengin taajamamerkin tienoilla päättäväisesti vasemmalta eteen, enkä ehtinyt tehdä mitään, vaan vasemman puoleiset pyörät suoraan yli ja siihen jäi.
Ikävä homma. Määrätön määrä eläimiä jää auton alle Suomessa. Sentään näädän lisääntymiskausi on jo ohi (ja metsästyskausi päällä), joten “yh-äiti menehtyi äkillisesti jättäen viisi lasta oman onnensa nojaan” ei sentään toteutunut.
Äärimmäisen harvinaista kamaa syreenien seasta. Suoraa, kuorien perusteella ja lustopaksuus jumalainen. Jokainen jousen tekijä voi kokasta etsiä kelpo aihion syreenistä… Ei ole äkkinen homma.
Osagestakin suuri osa on ohutlustoista huttua, ja osage-ihmisten pitää metsästää ne harvat hyvät yksilöt. Pidänkin syreeniä Pohjolan osagena. Mulla ei ole ollut suurempia ongelmia löytää lihavia pihasyreeneitä, kun kokemus on karttunut, missä niitä kasvaa, ja missä kasvaa paperipinkkalustoiset tavikset.
Tästä voidaan olla montaa mieltä. Vähän sama juttu kuin, että hyviä marjakuusijousia on tehty niin ohut- kuin paksulustoisistakin aihioista, niin samoin värimulperista ei voi väittää kategorisesti, että ohutlustoinen tavara on huonoa. Tosin, ohutlustoisesta syreenistä minulla on vain ja ainoastaan huonoja kokemuksia…
Värimulperista tässä yksi esimerkki:
Tuolla vielä nimekäs jousentekijä sanoo, että “My very best osage bows have been from tight ringed wood.”.
Itselläni ei ole vielä niin paljon kokemusta värimulperista, että voisin sanoa jotain järkevää. Mutta ne muutamat ohutlustoiset aihiot, mitä olen jouseksi työstänyt, niin ihan toimiva jousi niistä on tullut. Jos tätä asiaa avataan vähän enemmän, niin lienee melko todennäköistä, että tilastollisesti tarkasteltuna paksulustoisesta tavarasta tullee luotettavammin selästä kestäviä jousia.
Minusta kultasade ansaitsee paremmin nimityksen Pohjolan osage kuin syreeni, niin ulkonäön kuin ominaisuuksien perusteella.
Niin no, kehäputkiloisilla puilla kriittisintä ei tosiaan ole lustonpaksuus sinänsä, vaan kevätpuu-kesäpuusuhde. Ohuet lustot voivat olla ok, jos kevätpuuta on niissäkin vain niukasti, ja lustot enimmäkseen kesäpuuta.
Yleensä ohutlustoisissa kehäputkiloisissa puissa kevätpuuta on suhteessa kesäpuuhun liikaa, ja vetorasitus ulottuu kesäpuusta balsamaiseen kevätpuuhun asti, jolloin jousen selkä on vaarassa pettää.
En sinänsä panisi paljoa painoarvoa yksittäisille poikkeustapauksille. Niitä löytyy aina, mutta ne eivät määritä tekemisen raameja. Jos vaikkapa 99 % lahopuusta tehdyistä jousista hajoaa, ei ole järkevää ryhtyä tekemään lahopuujousta, vaikka joku olisi onnistunutkin tekemään sellaisen ja saanut siitä hyvästä kosolti pressiä.
Ehkä maailman paneutunein ja arvostetuin osagejousten tekijä Dean Torges kirjoitti osagesta 1998:
“Tightly spaced rings do not make inherently bad bow wood, but they do lack durability and should not be employed for unbacked hunting bows.”
Torges jatkaa kuvaillen, miten metsällä jousiin väkisinkin tulevat kolhut tappavat ohutlustoiset osagejouset mutta eivät paksulustoisia osagejousia.
Nyrkkisääntö tehdä yksipuinen jousi vain puista (kehäputkiloisten tapauksessa), joissa on vahva uloin lusto on siis pätevä, vaikka se ei tietenkään kata kaikkia mahdollisia variaatioita.
Puheena olevan pihasyreenin tapauksessa en tiedä yhtään tapausta, jossa ohutlustoinen jousi olisi selvinnyt kypsään ikään, enkä ole koskaan onnistunut rikkomaan jousta, jossa olisi vahva selkälusto.
Oikealla vanha jousi jonka myötäkäyryys poistettu. Kiehuvaan vesipataan lavat 20 min ja kakkosneloseen sitomalla kiinni. Saattaa setti tulla saman tien takaisin kun jänteelle virittää.
Niin tämä oli just se jalava? Nythän sen voisi sitoa johonkin refleksille ja paahtaa kuumailmapuhaltimella vaaleen ruskeaksi. Vesihöyry ei ole tarpeeksi kuumaa saman efektin saamiseksi.
Pärnun jälkeen en sitten ollut ampumatta kuin hetken… Heti maanantaina Vanhalinnan jousi nuolineen käyttöön ja nauttimaan ammunnasta. Kivasti kulki ja ammunta tuntui hyvältä. Vaistolla ammunta pitkästä aikaa tuntui kyllä luontevalta, selvästi on kyllä kesän treeni vaikuttanut. Luottavaisin mielin lähden Vanhalinnan kisaan viikon kuluttua ja täytyy kyllä sanoa, että olen vähän pettynyt, jos Primikisan kiertopalkinto ei palaa Taka-Hikiälle! Tosin, tuuriakin tarvitaan, uskon tulevan tiukka kisa, kärkeen on tunkua.
Minulla on jousipaasto pitänyt ammunnan suhteen. Jos sitten ensi viikolla. Ihan kokonaan en ole erossa ollut, kun uuden tekeleen Kentiä varten laitoin tekeille.
Käytiin ampumassa Oittaalle Vanhalinna-preli Heikin ja Aapon kanssa. 34 rastia, kolmella nuolella vaistotolpalta ja pisteet 3-1 vit/lih. Golfin reikäpeli-systeemillä eli rastin voittajalle 1 ja muille nolla. Jos tasapeli niin molemmille 1. Oisko loppupojot olleet Heikki 17, Aapo 11 ja minä 7. Pisin matka oli 45 metriä. Heikki ja Aapo ovat tosi kovassa kunnossa, pitää ampua hyvin jos meinaa niille pärjätä. Molemmat ampui useita 9p rasteja.
Itse en ole koskenut keppeihin Petikon jälkeen kuin kolme kertaa. Nyt tuli neljäskerta kun asiakas tuli tyttärelleen uutta keppiä hakemaan. Siinä 3h ammuntaa ja rupattelua myöhemmin otin unohdetun myhkyräkepin käteen ja saatoin ampuma kuntoon. Tuloksena 52" pitkä 55lb 22" vedolla oleva saarnen oksa jousi. Jousessa oli slkusettiä noin 2" ylälavan puolella ja nyt jossain 3’5" hujakoilla ehkä. Yhtään puristus murtumaa en ole löytänyt ja nuoli lähtee ihan kiitettävästi.
Kolme viinellistä ammuin noin 13 metrin matkalta.
55 paunaa on julma jäykkyys / rasitus normaalin vetosuhteen saarnijouselle, joka ei ole erityisen leveä. Mutta kyllähän kolmen ja puolen tuuman setilläkin voi tappaa maalitauluja ihan tehokkaasti.
