Metalliholkit kaksiosaiseen jouseen rautakaupasta?

Tota kun sitten vetää vähän lyttyyn ruuvipenkissä ettei lähde pyörimään…

Omani tein uunikuivatusta punajalavasta, vahasin liitospinnat perusteellisesti ja säilytin jousia kuivassa, eikä vuodenaikojen vaihtelussakaan tullut sovitusongelmia. Puiden ja olosuhteiden välillä on eroja.

Eipä tuollaisten holkkien väsääminen ihan kahvitauolla onnistu, vaikka olisi kuinka hyvät välineet. Vaatii kikkailua, kokeilua ja jokusen koekappaleen ennenkuin alkaa sujua. Ihan perushitsaustaidoilla ja kokemuksella pitäisi mielestäni kuitenkin onnistua. Omasta mielestäni itsekin osaisin, mutta kun ei nykyisin ole pajaa käytössä.
Ajankäytön ja vaivannäön suhteen tuskin kuitenkaan pystyisi tekemään yhtään halvemmalla.
Luulisin että saatavilla oleviin kokoihin vaikuttaa ennenkaikkea materiaalien saatavuus.

Olen tehnyt kaksi kappaletta toimivia takedown-kahvoja neliskanttiseen teräsputkeen. Messinkiholkin tein leikkaamalla ja taivuttamalla levystä. Ei vaatinut kovin ihmeellisä välineitä, mutta oli hyvin vaivalloinen tehdä ja vaati suurta tarkkuutta. Kolmatta en enää jaksaisi tehdä, mieluumin ostan valmiin holkin.

1 tykkäys

Tuossa pari kuvaa holkista. Bambu/ipe/reflex-deflex/takedown-jousi valmistui vuonna 3013 ja toimii vieläkin moitteettomasti. 45#@27". Teräsputki on hitsattu loivalle myötäkäyrälle kulmalle. Messinkilevyn ruuvikiinnitys on luonnollisesti vatsapuolella.

8 tykkäystä

Näyttää tosi hyvältä! Miten paksu messinkilevy on? Sitä näyttäisi olevan helposti saatavilla. Voisi olla juuri sopiva ratkaisu itselleni vaikka onkin työläs. 25mm teräsputki riittänee 40# jouseen ainakin bulletwood/ipe/osagevatsalla. Myös 20x30mm teräsputki voisi olla sopiva vaihtoehto, olisi ainakin tarpeeksi paksuutta.

Messinkilevy on muistaakseni millin paksuista, teräsputken seinämävahvuus 2 mm. Putki on 25 mm kanttiinsa.
Minulla taivutusmuotti jossain vielä tallessa, putkea pitäisi olla myös jonkun verran ja ehkä messinkiäkin. Eiköhän me kuitenkin saataisi Matiaksen kanssa vielä yksi holkki laadittua.

2 tykkäystä

Se olisi mahtavaa! Laitan yksityisviestiä.

1 tykkäys

Back from the Future!

2 tykkäystä

-1017 vuoden ikäinen jousi joka toimii edelleen moitteettomasti. Ei paha! :smiley:

Entäs tällänen? Derek Hutchisonin lonkkari. Toimii. :smiley:

5 tykkäystä

Metalliholkki
Juri näytti eilen miten väännetään messinkilevystä huonekaluputkeen sopiva holkki. Sai ainakin näyttämään helpolta, saa nähdä onko sitten yhtä helppoa kun itse yrittää tehdä. Vaikein osa prosessia oli ymmärtääkseni löytää sopivat mitat alunperin. Alla muutama kuva prosessista, kun tarkat mitat on tiedossa.

Idea on melko yksinkertainen. Muotin mitat on millin kymmenesosan tarkkuudella, ja sen ympärille taivutetaan messinkipala. Messinkipalan leveys oli ainakin teoriassa myös millin kymmenesosan tarkkuudella.



Jousen mallintaminen
Ajattelin että mallintaisen ensin jousen, jotta saisi sopivat aloitusmitat. Rajoittavana tekijänä on se, että holkkiin menevän puun dimensiot on vähän yli 19x19mm, eli 40# jouselle vaatinee käytännössä trooppisen kovapuuvatsan.

Tässä on vähän miettimistä miten jousi mallinnetaan Virtualbowlla. Aluksi ajattelin, että keskeltä jousi on 19x19mm, mutta messingin kanssa sehän on komposiitti, ja messinki itsessään vaikuttaa myös lujuuteen. Eli keskeltä onkin puu-messinkikomposiitti, joka on melko luja. Heikoin kohta lienee messingin loppumiskohta, joka on siitä käytännössä sitten oikeasti 19x19mm paksu, vaikka levenee/paksuuntuu heti. Eli käytännössä pitänee kuitenkin mallintaa 19x19mm keskeltä.

Liitteenä Virtualbow mallitiedosto, oli pakko zipata jotta foorumi antoi ladata. Tässä vaan taitaa olla liikaa kuormitusta keskeltä. Kahvan pitänee olla käytännössä taipumaton, mitä se ei näyttäisi tässä olevan. Takedown .zip (514,5 Kt)

Ja muutama kysymys mallintamisesta, toivottavasti Tuomo osaa vastata:

  • Olenko ymmärtänyt oikein, että puristuksen tulisi olla maksimissaan 0.8-0.9% elastisesta kertoimesta puulajista riippumatta, eli bulletwoodin tapauksessa 0.85% * 22 GPA? Jos näin on, jousi on ymmärtääkseni selvästi alirasitettu.
  • Paljonko kannattaa laskea paunojen putoamista kulmien pyöristyksestä?




1 tykkäys

Mallista, jotenkin sanoisin, että tee pikkuisen elliptisempi. Viruu joka tapauksessa, joten kasvaako kokonaismyötäkaarevuus liikaa, jos ja kun viruu liikaa kahvan läheltä. Muutenkin, ainakin tuossa mallissa on selvä sarana heti jäykän kahvaosan jälkeen.

No ei nyt ihan puulajista riippumatta mutta karkeasti noin. Viruminen alkaa jo siellä 0,5–0,6 prosentin paikkeilla mutta sinne ei ole järkeä mitoittaa, vaan tuo vajaa prosentti on ihan hyvä. Ei siis selvästi alirasitettu mutta ihan hyvä.

Taivutusjäykkyyshän on suoraan verrannollinen jäyhyysmomenttiin (Area moment of inertia tai Second moment of area), eli siitä voi laskea aika suoraan paunojen putoamisen suhteessa kulmien pyöristyssäteeseen.

1 tykkäys

Teräsputki on ehdottomasti jousen vahvin kohta. Katsot vaan ettei sen päättymiskohtaan (varsinkaan messinkiholkin puolelle) kohdistu liian suuria rasituksia, vaan lavat ohenevat ja alkavat taipua vasta parin tuuman feidareiden jälkeen.
Mallinnuksista taas en ymmärrä yhtään mitään…

Kysyn vielä, että miksi sen putken pitää olla neliöputkea? Paksuus 19 mm on aika vähän, leveytenä toki hyvä. Mutta vaikka 25–30 mm, niin olisi jo enemmän varaa kahvan suhteen?

Tuo teräsputki on 25 mm kanttiinsa, seinämävähvuus 2 mm. Sisemmän 0,8 mm messinkiholkin sisämitta on täten 19,4 mm kanttiinsa.
Taivutuksia ei pysty tekemään tasan muotin mukaan, lopputuloksesta tulee aina vähän isompi. 19,2 mm mitalla tuli juuri sopiva, joutui tosin tekemään useamman testin.
Olen tehnyt tällä liitoksella 45# ja 47# paunaiset jouset, kestävyydessä ei ole ollut ongelmia. Minun tarpeisiini ja materiaaleihini tämä on ollut hyvä, olen saanut rakennettua siihen juuri käteeni sopivan kahvan. Mutta en näe mitään syytä ettei voisi tehdä muillakin mitoilla.

Noniin, nyt ois tarkoitus mennä taas verstaalle viikonloppuna. Tavoitteena ainakin liimata laminaatit kasaan, ehkä jopa sovittaa ja liimata holkit jos aika riittää.

Laminaatit ajattelin liimata titebondilla, holkit epoksilla. Muutama kysymys tuli mieleen:

  • Hankinko xyleeniä, asetonia vai uuninpuhdistusainetta bulletwoodin rasvanpoistoon? Kaikista näistä löytyy foorumilla maininta.

  • Sisäholkki vaikuttaa aina olevan kiinni alalavassa, onko tähän jotain hyvää syytä?

Olen itse liimannut tummat puut vain epoksilla. Jos PA-foorumin tekijöitä on uskominen, niin TiteBond toimii myös oikein hyvin. Itse en ole tehnyt rasvanpoistoa koskaan, ei ongelmia mutta jos liimaat TiteBondilla, niin lienee suotavaa, kai? Uuninpuhdistusaineen sisällöstä minulla ei ole tietoa, xyleeni on tujumpaa tavaraa kuin asetoni.

Se, että sisäholkki on aina alalavassa lienee tosiaan käytännön myötä muotoutunut käytäntö… Jos ja kun on tehty esimerkiksi nuolihyllyllisiä jousia, niin hylly (ja ikkunaleikkaus) on varmasti helpompi tehdä siististi ulkoholkin tyveen. Lisäksi, jos holkki päällystetään nahalla, niin epäjatkuvuuskohta jää alalavan puolelle, ikään kuin piiloon.

1 tykkäys

Nyt on aihio liimattu. Selkään tuli sittenkin bambua, powerlam osagea. En oikein saanut simulaatiossa 19x19mm holkin loppukohtaa pysymään mielestäni tarpeeksi jäykkänä, mutta taidan kuitenkin kokeilla mitä siitä tulee. Holkkeja tuskin ehdin huomenna sovittaa ja liimata, niin jää ensi kertaan.


2 tykkäystä

Nyt on varmaan myöhästä sanoa, mutta tuohon refleksille taivutukseen kannattaa panostaa, että tulee oikeiseen kohtaan. Vai oliko palikat jo ohenneltu taipumaan tasaisesti?
Muotteja tehdään ihan syystä, mutta itse oon useammalla puristimellakin pärjänny.

Palikat on ohennettu tasaisesti. Kuvasta ei oikein näe, mutta tuli hyvännäköinen taipuma, niin en katsonut tarpeelliseksi puristimilla enää muuttaa sitä. Yleensä olen kyllä puristimilla siirtänyt refleksiä pois kahvan läheltä enemmän ulkolapoja päin. Tilleröinnissä sitten näkee tuliko refleksi sitten oikeasti sopivasti jouseen.

3 tykkäystä